Roska
//Kirjoittaja: Elandra
//Hahmon sijainti:
//Eloklaanin reviiri
//TAISTELUTARINA
Suunnitelmani ei ollut mennyt kuten olin suunnitellut. Joko kujakissat ja kuolonklaanilaiset olivat erehtyneet eloklaanilaisten hyväuskoisuudesta ja ystävällisyydestä tai sitten tämä kissa oli poikkeustapaus. Leopardi-esitykseni ei ollut mennyt läpi nuorelle kollille, ja hän vaikutti nyt vieläkin vihaisemmalta kuin äsken. Varoittamatta kolli oli hyökännyt kimppuuni ja huusi raivoissaan, että minä muka leikin hänen tunteillaan! Oikeastaan kissa oli aivan oikeassa, niinhän minä olin juuri tehnyt; leikkinyt hänen tunteillaan yrittäen vedota hänen hyväuskoisuuteensa.
Eloklaanilainen raateli minua minkä kerkesi, enkä minä enää edes yrittänyt taistella tosissani. Yritin vain miettiä, mikä olisi parhain tapa päästä tästä tilanteesta pois. Jos jatkaisin Leopardin leikkimistä, minä varmasti kuolisin aivan pian. Ei tämä kissa Roskaakaan uskoisi – tuskin kukaan muukaan olisi uskonut – joten oli keksittävä uusi suunnitelma. Kävin päässäni läpi Kujakissayhteisön jäseniä. En uskonut, että tähän kissaan tehoaisi Keijukaisen komentelu ja äksyily tai Kharonin itsesäälissä rypeminen. Eloklaanilaisen hampaat olivat uponneet minun vatsaani. Ajattelu oli vienyt kaiken huomioni, enkä ollut saanut puolustettua itseäni. Kissa kykenisi pian tappamaan minut noin vain ellen nyt tekisi jotain. Päätin laittaa uuden suunnitelmani käytäntöön ja toivoa, että se toimisi:
”Sinun ei tarvitse palata takaisin! Me voimme yhdessä hakea Mesitähden!”
Niin Deimos olisi varmasti sanonut, ellei Kharon olisi ollut osallinen taisteluun. Tummaturkkinen Deimos oli oikea rauhan lähettiläs, joka piti kaikista ja yritti ymmärtää kaikkia. Sen vuoksi hän ei ollut päässyt mukaan taisteluun, hänen mukaan ottamisensa olisi ollut valtava riski yhteisölle. Kimpussani oleva kissa pysähtyi ja hänen otteensa heltyi.
”Minä tahdon todistaa, etten halua tätä taistelua. Mennään yhdessä ja haetaan Mesitähti leiriin”, nau’uin mahdollisimman rauhallisena, mutta ääneni säröili kylmyyden ja kivun johdosta. Maattuani kylmässä hangessa viholliskissan alla, olin huomannut taivaan valkenevan. Aamuun olisi vielä aikaa, mutta kokoontuminen ja sen myötä myös taistelu olisivat pian ohi. En tietenkään päästäisi vihollista päällikkönsä luokse, sillä se olisi johtanut satavarmasti minun kuolemaani. Keijukainen olisi pitänyt minua epäonnistujana ja takuulla kostanut sen jollain tavalla.
//Varjo?
