Rubiini
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Kotikisu |
Rubiini heräsi läähättäen pakokauhuisesti. Uni ja todellisuus repeytyivät erilleen toisistaan hänen tuntiessaan karhean puulattian allaan ja haistaessaan kaikki tutut tuoksut. Safiiri ja Byron olivat lähteneet varhain aamusta ulos, mutta kumpikaan ei ollut vielä tullut takaisin. Ukko kuorsasi nuhjuisessa nojatuolissa suu auki.
Noustessaan ylös Rubiini tunsi huimausta. Uni oli ollut kamalan todellinen. Hän näki yhä elävästi mielessään liekit, jotka nielivät ahnaasti heidän pientä taloaan sisäänsä. Ajatus oli puistattava, ja hän halusi unohtaa sen mahdollisimman nopeasti.
Ikkunasta tulvi sisään kirkasta, lämmintä valoa. Oli iltapäivä, ja mökissä oli hiostavan kuuma. Byron arvatenkin vei Safiirin purolle kahlaamaan. Rubiinia hieman harmitti, ettei hän saanut mennä ulos aurinkoisella säällä, mutta ymmärsi kyllä hyvin syyn. Viimeksi kun hän oli käynyt ulkona, hän oli polttanut nahkansa auringossa ja Ukko oli joutunut hieromaan siihen jotakin kylmää ja kosteaa ainetta, joka oli aluksi kirvellyt ikävästi.
Rubiini kävi latkimassa pari suullista haaleaa vettä juomakupista, jonka Ukko oli asettanut heitä varten pöydän alle. Kun kuiva kurkku helpotti, hän oli jo melkein unohtanut painajaisensa. Hän siirtyi nojatuoliin Ukon viereen ja käpertyi kerälle. Tulisivatkohan Safiiri ja Byron kohta takaisin?
Ukko oli siirtynyt makuuhuoneeseen ruokalevolle, ja Rubiini päätti liittyä hänen seuraansa. Mieluummin hän olisi ollut leikkimässä sisarensa kanssa, mutta koska tuo ei ollut kotona, ei hän keksinyt muutakaan tekemistä.
Ensin hän kiipeili Ukon suuren, pyöreän vatsan päällä ja kuvitteli valloittavansa vuorta. Kun hän sitten oli vahingossa työntänyt kyntensä ulos, vanha kaksijalka oli häätänyt hänet tuskaisesti ärjähtäen pois päältään. Rubiini pyysi anteeksi vahinkoa puskemalla tämän kättä päällään, ja vanhus leppyikin melko pian.
Jossain vaiheessa Rubiini oli nukahtanut Ukon viereen. Hän tempautui jälleen pahan unen matkaan, ja tällä kertaa se tuntui elävämmältä kuin koskaan. Talo oli täynnä savua, eikä hän nähnyt omaa kuonoaan pitemmälle. Unen läpi hänen korviinsa kantautui kimeä piipitys, jossa oli uhkaava sävy…
Rubiini räpäytti silmänsä auki yhä tokkuraisena. Hän räpytteli silmiään tiuhaan nähdäkseen terävämmin, mutta huone hänen ympärillään pysyi sameana. Vasta nyt hän tajusi kurkkuaan polttelevan savun, joka vyöryi makuuhuoneeseen raollaan olevasta ovesta.
”Ukko!” hän rääkäisi hädissään ja syöksyi kaksijalan luo. Kaksijalkauros oli syvässä unessa. Kun ei keksinyt muutakaan, hän ryhtyi raastamaan kynsillään miehen paljasta kättä saadakseen tuon hereille. Ukko havahtui hereille ja mutisi jotakin omalla kielellään hämmentyneen oloisena, kun kuuli piipityksen.
Samassa hän oli kuitenkin jalkeilla ja hoipersi jo kohti huoneen ovea. Kun hän avasi huoneen oven kokonaan, sen toiselta puolelta paljastui oranssin ja punaisen hehkuinen liekkimeri, joka tukki tien muualle taloon.
Paniikki valtasi Rubiinin mielen ja kehon. Hän jähmettyi paikoilleen sängyllä ja tuijotti suuren epäuskon vallassa edessään avautuvaa epätoivoista näkyä. Palava puu paukahteli ja räsähteli uhkaavasti, ja piipitys jäi sen alle varoittavaksi taustameluksi.
Ukko könysi nopeasti makuuhuoneen ikkunan luokse. Vaivalloisen näköisesti hän nosti puisen jakkaran huoneen nurkasta ja rupesi hakkaamaan raivokkaasti sen puisilla jaloilla lasia rikki. Hän satutti itsensä sirpaleisiin ja sai useita haavoja, mutta hän ei lopettanut ennen kuin oli saanut aikaan pienen aukon, josta mahtui tunkemaan kätensä läpi. Lasinsirpaleita lenteli pitkin huonetta, ja osa osui myös sängyllä kyyhöttävään Rubiiniin, joka ei tiennyt yhtään, mitä tapahtui. Hän tiedosti vain pelon ja pakokauhun, jotka vuoroin nousivat pintaan hänen sisällään ja saivat hänen sydämensä lyömään nopeammin.
Yhtäkkiä Ukko tarttui häneen toisella käpälällään. Lyhyen hetken ajan heidän katseensa kohtasivat. Ukon silmät kimmelsivät kyynelistä, kun tämä työnsi Rubiinin ulos teräväreunaisesta aukosta, joka oli syntynyt lasiin tuolinjaloista.
Rubiini tunsi mätkähtävänsä maahan talon ulkopuolelle. Nurmikolle lennelleet ikkunanpalaset pistelivät häntä joka puolelle kehoa, ja hän ei kivuiltaan kyennyt liikkumaan hetkeen.
Viimeinen asia, jonka hän näki ennen tuupertumistaan, oli Ukon vaaleanpunainen, karvaton käsi, joka kurkotteli ulos lasivankilan takaa.
//569 sanaa
