Rubiini
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Hahmon sijainti:
//Klaanien lähialueet
Rubiini seisoi kauhistuneena maassa kipristelevän ystävänsä yllä. He olivat viimein päässeet perille, mutta Pähkinän olotila oli vain huonontunut. Nyt raidallinen naaras aneli häntä tappamaan itsensä, ja Rubiini oli pakotettu valinnan eteen, jota hän ei olisi kuuna päivänä uskonut joutuvansa tekemään.
“Ole kiltti”, Pähkinä aneli ääni tuskaisen käheänä. Kissan silmät olivat lasittuneet kivusta. “Haluan pois tästä kivusta!”
Rubiinin vatsassa muljahti, kun hän katseli ystävänsä sairauden heikentämän ruumiin vavahtelevan kivun aalloista. Hän ei ollut ikinä todistanut kenenkään kärsimystä näin läheltä, ja hänestä tuntui aivan hirveältä, että juuri hänen paras ystävänsä oli se, joka joutui kokemaan näin suurta tuskaa.
Albiinonaaras nosti hitaasti käpälänsä ylös ja työnsi kyntensä ulos. Hänen hätääntynyt katseensa tutki Pähkinän kivusta vääristyneitä kasvoja. Hän toivoi, että naaras muuttaisi mielensä, mutta sisimmässään hän tiesi, ettei muuta vaihtoehtoa ollut. Pähkinä kärsisi vain pitempään, jos hän ei tekisi sitä.
Ennen kuin ehti tulla katumapäälle, Rubiini sivalsi nopeasti Pähkinän kaulaa kynsillään. Verta pulpahti välittömästi ruskean naaraan turkille. Pähkinä haukkoi vapisten henkeä.
“Kiitos…” Rubiini ehti kuulla vielä ystävänsä henkäisevän, ennen kuin elämä kaikkosi tämän kehosta ja jätti jälkeensä tyhjiin valuvan kuoren.
Valkea, ohuen lumen peittämä maa värjäytyi hiljakseen punaiseksi Pähkinän ruumiin alla. Rubiinin läpikuultaviin kynsiin oli takertunut ruskeita karvoja, jotka olivat verestä tahmaisia. Vaikka naaraskissa pysyi järkähtämättä paikoillaan, hänen sisällään vallitsi kaaos. Hänen tajuntansa oli alkanut käsitellä sitä, mitä hän oli juuri tehnyt, ja se järkytti nuoren Rubiinin mieltä pahanpäiväisesti.
Murheen ja raivon vääristämä mouruna pakeni Rubiinin suusta, ja hän lyyhistyi halaamaan hysteerisesti itkien Pähkinän jäähtyvää ruumista.
