Ruskapentu
//Kirjoittaja: Tipu
//Erakko |
Täällä oli ollut aivan mahtavaa! Olin saanut tutustua kaikkiin, vaikka kaarlo olikin mennyt pahempaan kuntoon. Mutta kuullemma hän olisi sitten suojelemassa Taivaslaulun ja Merkuriuksen edes menneitä pentuja jos itse nukkuisi pois. Minua kuitenkin surutti hirveästi se kuinka hän ei olisi sitten enää meitä suojelemassa. Lumi oli tosissaan vallannut koko maailman, se oli kaikkialla, nyt kuitenkin lumi oli sulamassa. Taivaslaulu ja Merkiurius olivat alkaneet opettaa minulle kaikkea hauskaa, kuten miten tapella, miten saalistaa. Minua kuitenkin vielä kiinnosti yksi asia, miten uida? Olimme opetelleet paljon kaikenlaista, tassujani ihan kivisti illalla, mutta koskaan emme olleet opettelleet uimista. En ollut puhunut asiasta mitään, mutta tänään ottaisin sen puheeksi. Olimme partioineet rajaa, joka oli joka kerta yhtä jännää, mutta tänä yönä minä vartioisin ensi kertaa isän kanssa leiriä! Super jännää! Emo kävi sanomassa meille hyvät yöt, onnitteli meitä, ja sitten lähti nukkumaan. Seurasi taas opetus tuokio kaikkien aistien tärkeydestä ja siitä kuinka minä isona tekisin tätä jatkuvasti. Minä vakuutin isälle että minusta tulisi paras vartija mitä hän olisi ikinä nähnyt, sekä kyselin vähän lisää häneltä kysymyksiä. Isä oli korostanut ettei haitannut vaikka nukahtaisin vartion kesken, mutten antaisi käydä niin, minä olisin yhtä upea kuin isä ja vartioisin joukkoamme koko yön! Kuljin välillä kivikasaa ympäri, mutta oli vaikea nähdä pimeässä. Todellakin vaikeaa, en meinannut erottaa mitään. Sen takia painostin Hajuaistin, Kuuloaistin sekä Tuntoaistin varaan. Pitäisihän minun osata tunnistaa vaara joskus vaikka silmät sidottuna, joten nyt sitä harjoteltaisiin. Yö sujui kyllä, hyvin mutta hitaasti. En haistanut mitään vaaraa, vaikka välillä hätkähdin paikalleni haistaessani uuden hajun. Fetus. Hän kulki välillä niin läheltä että haju kantautui leiriin asti. Fetus oli ihan mukava, vaikka hän ei pitänytkään leikkimisestä. Hän usein kuitenkin saattoi hetken tarkkailla harjoituksiani ennen kuin katosi. Corona oli aivan upea! Hänen kanssaan sain usein juosta kilpaa ja voitin ainakin joka toisen juoksukilpailun häntä vastaan. Hänen kanssaan useimmiten leikin vapaa ajalla kun kaikki harjoitukset oltiin tehty. Tai sitten Timin tai Dakotan. Hekin olivat aivan kivoja ja pidin heistä. Viimein aamu koitti, sekä pääsimme nukkumaan pesään. Emo toivotti meille vielä hyvät yöt, vaikka olinkin niin väsynyt etten meinannut pysyä tassuillani! En olisi uskonut että valvominen oli näin raskasta hommaa, mutta se oli sen arvoista. Pian olisin yhtä mahtava kuin emo ja isä ja pystyisin valvomaan kaikki yöt! Uiminen oli unohtunut kokonaan mieleni perukoihin, kun viimein toivotin hyvät yöt isälle ja nukahdin melkein salamana sammalilleni. Ne olivat kohta jo pienet, minun pitäisi kerätä taas lisää sammalta ensikerralla kun menisimme ulos. En edelleenkään pitänyt ajatuksesta kulkea metsässä miten sattuun ilman vanhempieni tai perheen tiedostamatta, vaan aina he tiesivät missä menin ja kenen kanssa. Harvoin oli vastaväitteitä.
Heräilin aika myöhään, isän kanssa samoihin aikoihin. Saimme heti aamiaiset, itselleni hiiren. Mussutin hiirtäni, unihiekkaa silmistäni pyyhkien. Merkiurius kysyi mitä halusin tehdä. Kerroin kuinka halusin käydä kiertämässä rajoja jotta pystyisin hioa taitojani! Tassujani tosin kivisti eillisestä, mutta aion silti menisin aivan varmasti tarkistamaan rajoja. Merkurius harkitsi oliko se sopivaa eillisen valvomisen jälkeen, minä kuitenkin pyysin oikein kauniisti venytellen raajojani samalla kun katsoin anellen toista. ’Kiiilllttiii’ se koristeli vielä aneluni. Lopulta isä suostui siihen.
”Kiitos isä!”, Kehräsin kiehnäten toisen rinnusta vasten ja lähdin. Hän katsoi perääni, kun tassutin aukiolle. Juuri tuolla Tim ja Emo juttelivat jostain. Dakota puolestaan oli luultavasti Kaarlon luona seuraamassa tilannetta. Tassuttelin Emon luokse, innosta hehkuen.
”Haluan mennä vartioimaan rajaa! Kenet otan mukaani?”, intoilin. Taivaslaulu hymyili katsoen minuun. Corona tassutti juuri pesään luultavasti lepäämään hetkeksi. Hän oli tänään jo metsästänyt aamupalaa.
”Minä voisin lähteä kanssasi, Taivaslaulu voi jäädä vartioimaan tänne siksi aikaa”, Timi tokaisi. Innolla katsoin häntä, sekä emoani.
”Selvä! Mennään!”, Hihkuin. Niin me lähdimme, koska kellään ei ollut siihen sanottavaa. Emme onneksi törmänneet rajalla mihinkään jännään, vaikka kiersimme vain pienen osan. Emme menneet enää Fetuksen pesän lähelle, vaan hän itse saisi hoitaa reviirinsä. Niin Timi minulle kertoi. Nyökkäsin ja palasimme leiriin. Siellä Corona juoksi henki hieverissä paikalle, ja minä ihmeissäni piilouduin äidin taakse, joka oli tullut pesästä. Corona ei varmaan ollut saanut unta vain levännyt, koska hän tuli nyt vastaan. Dakota oli puolestaan jo vartioissa, se kertoi miten paljon aikaa meillä oli mennyt. Olin jäänyt haistelemaan useaa hajujälkeä ja Timi kertoi kuinka tärkeää oli että olin kiinnostunut metsästyksestä. Kyllähän minä sen tiesin! Katsoin kuitenkin hätääntyneen näköistä kollia huolissani.
//684
//Coro? Muut erakot? Toivon etten menny yli.
