Ruusunen
//Kirjoittaja: Käärmis
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisö
//TAISTELUTARINA// 1113 sanaa taistelusta = 11 TaP
Keijukainen oli viimein päättänyt ryhtyä toimeen ja oli selittänyt kaikille juonen. Yhteisön ja Kuolonklaanin oli viimein aika tuhota Eloklaani lopullisesti, ja sitten he pääsisivät viimein takaisin kotiin. Ruusunen oli asiasta innoissaan.
Ruusunen seisoi nyt taistelun reunamilla arvioimassa kissojaan, jotta voisi valikoida heidän joukostaan itselleen sopivan vastustajan.
Pian kuitenkin naaraan niskaan hyökkäsi joku. Ruusunen rääkäisi mätkähtäessään maahan.
*Pelkurimainen ja epäreilu hyökkäys!* naaras räyhäsi mielessään. Hänen vastustajansa seisoi hänen päällään ja piteli häntä tiukasti halailemassa maata. Hän takoi takatassuillaan Ruususen kylkeä ja se ei ollut hänestä lainkaan mukavaa. Hän sähisi kovaäänisesti ja onnistui jollain ilveellä heittämään tämän kissan päältään. Nyt Ruusunen kerkesi nähdä vastustajansa paremmin. Hän oli vihreäsilmäinen vaaleanruskea turkkinen naaras, joka ei ollut häntä paljoa pienempi. Kissa oli tömähtänyt maahan sellaista kyytiä, että nyt hän oli haukkomassa happea sen jäljiltä, kun ilma oli tyhjentynyt hänen keuhkoistaan. Ruusunen ei antanut tälle kissalle aikaa tasata hengitystään ja päästä pystyyn vaan loikkasi tämän kaulaan. Naaras puristi hampaitaan tämän kissan kaulassa, mutta ei saanut tälle tappavaa haavaa. Vaaleanruskea naaras rääkyi ja hän yritti rimpuilla otteestani irti. Ruusunen ryhtyi takomaan kissan kylkeä voimakkaasti.
*Tässä kosto aiemmasta!* naaras huusi mielessään. Kissa alkoi rimpuilla ensistä enemmän ja lopulta lipesi Ruususen otteestan. Hän kompuroi tassuilleen ja hyppäsi taas tassut ojossa hopeanharmaan naaraan kimppuun. Ruusunen tömähti selälleen maahan ja oli jo siinä sekunnissa hyvin tietoinen siitä, mitä tämä naaras aikoisi tehdä. Vaaleanruskea naaras riipi Ruususen vatsaa ja laittoi hampaansa yhteisöläisen kurkulle.
“Henkesi haisee aivan jätöksille!” Ruusunen sihisi hänelle. Tästä suutuksissaan naaras puristi leukojaan hieman yhteen. Naaras kuitenkin kavahti, kun verta purskahti Ruususen kaulasta ja hänen otteensa hellitti hieman. Tietysti yhteisön ylpeänä jäsenenä Ruusunen käytti tilaisuutta hyväkseen ja potkaisi tämän pois päältään. Tämä horjui hieman kauemmas ja Ruusunen loikkasi pystyyn haavoistaan välittämättä. Verta tihkui hänen vatsastaan ja kaulastaan maahan ja sai sen tuntumaan tahmealta polkuanturoiden alla. Kynnet auringonvalossa punaisina kimmeltäen naaras lateli iskuja vastustajansa naamaan. Tämä otti koko ajan askelia taaemmas kuin perääntyäkseen, mutta Ruusunen ei lopettanut. Pian eloklaanilaisen takajalka osui kuoppaan ja tämä tömähti maahan. Ruusunen ryhtyi repimään naaraan kylkiä ja selkää, niin että karva pöllysi. Naaraan vastustaja vain vapisi maassa ja yritti haroilla Yhteisöläisen kasvoja etutassullaan. Eloklaanilaisen silmissä pilkehti epätoivo ja Ruusunen saattoi nähdä omat verenhimoiset silmänsä toisen kissan silmistä. Kohta kuitenkin arvaamatta kissa läimäytti voimakkaan iskun suoraan hopeanharmaan kissan silmille. Parkaisten kivusta Ruusunen kompuroi taaemmas etutassullaan naamaansa hieroen. Veri vain levisi entisestään hänen kasvoillaan ja sai hänet tuntemaan itsensä likaiseksi ja hänen olonsa inhottavaksi. Eloklaanin ketunmielinen oppilas oli jo pystyssä ja hän hetken toljottamisen jälkeen yritti vain karata. Ruususen teki mieli antaa tämän lähteä, mutta jos tämä olisi täysin poissa pelistä se auttaisi enemmän. Tämä mielessään naaras iski piikin terävät hampaansa kissan kermanväriseen hännänpäähän. Hän piteli hännästä kiinni lähes kaikin voimin ja veti kissaa lähemmäs. Oppilas kirkui kurkku suorana ja yritti räpiköidä kauemmas. Ruusunen ei kuitenkaan antanut tälle kissalle millään lailla armoa. Hän veti naarasta koko ajan vain lähemmäs silmät veren takia melkein kiinni. Naaras yritti viskellä häntäänsä, jotta saisi sen irti hopeanharmaa raidallisen naaraan otteesta, mutta epäonnistui pahoin. Ruusunen ihan vain tuskan katselun huvin vuoksi puristi hampaitaan enemmän yhteen ja eloklaanin oppilas kirkui kovaäänisesti. Yhtäkkiä kuitenkin naaras teki jotain arvaamatonta. Hän kiepsahti ympäri ja juoksi Ruususeen pahki.
*Mikä hullu tuo kissa on!?* naaras ajatteli samalla kun mätkähti maahan. Hänen otteensa irtosi kissan hännästä ilmalennon aikana ja ennen kuin hän pääsi taas pystyyn, kissa painoi hänet taas maata vasten. Ruusunen ei kuitenkaan tarvinnut paljoa rimpuilua niin hän oli taas irti naaraan heikosta otteesta. Kaksikko tuijotti toisiaan siinä hetken ajan ja sitten molemmat kääntyivät ympäri ja lähtivät pois. Ruusunen vilkuili kuitenkin koko ajan taakseen sen varalta, että tämä kissa hyökkäsi vielä hänen kimppuunsa.
Ruusunen oli käynyt nopeasti pesemässä itseään ja nappaamassa itselleen pulskan hiiren, jonka hän oli kaikessa hiljaisuudessa pistellyt poskiinsa, samalla kun hän oli piileskellyt pensaassa. Naaraan oli pitänyt koko ajan vahtia, että hänen verensä ei jättäisi selkeää vanaa, jotta kukaan ei huomaisi hänen menneen lepäämään tappelun ollessa käynnissä. Naaras ei halunnut näyttää petturimaiselta ja hän kovasti halusikin todistaa Keijukaiselle olevansa tämän luottamuksen arvoinen. Naaraan aikomus oli siis taistella mahdollisimman hyvin koko sodan ajan. Hän aikoi näyttää olevansa hyvinkin uskollinen ja murhaavansa helposti kissoja kujakissayhteisön puolesta. Hiirensä syötyään Ruusunen lepuutti vähän silmiään ja lähti sitten takaisin taistoon.
Ruusunen oli löytänyt vastustajansa. Raidallinen kullanruskea eloklaanin kolli oli kyyhöttänyt taistelun reunamille ja naaras oli tietenkin ottanut tilaisuuden hyödykseen. Siitä huolimatta, että hän oli jo valmiiksi haavoilla, ja että joistain hänen haavoistaan tuli edelleen verta, hän hyökkäsi rohkeasti kollin kimppuun. Naaras sai tätä horjutettua, mutta ei kuitenkaan kaadettua. Kolli yritti lyödä häntä naamalle, mutta Ruusunen väisti.
*Eikö eloklaanilaiset tosiaan tiedä tämän enempää liikkeitä?* naaras ilkkui mielessään. Hän syöksyi kollin alle ja nousi edelleen hänen allaan seisomaan. Kolli kaatui kumoon ja Ruusunen kiepsahti ympäri. Hän ryhtyi mätkimään kollia voimakkaasti ja yritti myöskin pidellä tätä maassa. Isokokoinen kolli kuitenkin pääsi pystyyn ja onnistui lyömään voimakkaalla iskulla Ruususen kauemmas itsestään. Naaras ei aikonut hävitä enään yhtään taistelua ja loikkasi kollin naamaan. Hän kaatoi tämän ja repi eloklaanilaisen naamaa. Kolli kuitenkin taas kerran onnistui nousemaan pystyyn. Eloklaanin – ilmeisesti oppilas ikäinen – kolli loikkasi naaraan selkään ja Ruusunen yritti kamppailla päästäkseen kollin otteesta. Hän yritti kaikkensa ja lopulta kierähti selälleen niin, että kolli litistyi ja päästi vaistomaisesti irti. Ruusunen nousi takatassuilleen ja mätki iskuja taas kerran oppilaan naamaan. Kolli oli huonossa tilassa ja alkoi selkeästi menettää viimeiset voimansa. Ruusunen loikkasi vielä tämän päälle ja onnistui painamaan hänet maahan. Kolli valahti pian veltoksi, mutta Ruusunen tiesi tämän tempun. Hän tiesi, ettei voinut olla vielä murhannut kollia, joten hellittämisen sijaan vain jatkoi entistä kovempaan. Eloklaanin kolli selkeästi tajusi, ettei hänen temppunsa toimisi ja loikkasi yhtäkkiä ylös ja onnistui saamaan Ruususen irti itsestään.
*Enään vain pari iskua ja hän on mennyttä!* Ruusunen juhli.
“Minä menen tästä!” kuului huuto ja Ruususen edestä vilahti kissa. Naaras kerkesi tunnistaa tämän olevan Malvaruusu. Naaras oli pettänyt Eloklaanin ja liittynyt kujakissayhteisöön, mutta ei ollut saanut millään lailla Ruususen kunnioitusta tai luottamusta itseensä. Malvaruusu loikkasi Eloklaanin surkimuksen kimppuun.
“Ma-Malvaruusu”, kolli sopersi epäuskoisena, “mitä sinä teet?”
“Sinä pilasit kaiken!” Malvaruusu ärjyi, nosti etukäpälänsä ilmaan ja löi sen täydellä voimalla vasten kollin naamaa. Kolli päästi ilmoille onnettoman parahduksen. Ruusunen ei kerennyt tehdä mitään muuta kuin tuijottaa. Hän ei kerennyt yllätyneisyyden takia ajatella ja liittyä uudelleen taistoon. Malvaruusu huusi tälle vielä jotain, mutta se meni Ruususella yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Kolli vaikeroi maassa anoen Malvaruusua lopettamaan, mutta naaras ei tietenkään antanut tälle armoa. Pian Malvaruusu painoi päänsä, löi hampaansa eloklaanilaisen kaulaan ja puristi sitten leukojaan yhteen. Kolli haukkoi henkeä tuskissaan ja Malvaruusu riuhtaisi päätään ja pala kollin kaulasta suussaan hän vetäytyi kauemmas. Verta tulvi kollin kaulasta ja hänen katseensa lasittui. Ruusunen oikeastaan nautti näystä, mutta ei siitä, että Malvaruusu oli tullut viemään hänen täydellisen voittonsa. Se ketunmielinen itsekäs rotanjätös oli vain tullut paikalle silloin, kun tappelu oli jo periaatteessa voitettu.
Tuhahtaen ja sanaakaan sanomatta Ruusunen lähti pois. Hän tassutti kauemmas. Hänen olisi pitänyt saada murhata tuo kolli! Hän oli tehnyt kaiken työn ja Malvaruusu oli vain tullut viemään parhaimman osuuden häneltä.
