Ruusunen
//Kirjoittaja: Käärmis
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisö
Ruusunen istuskeli pienessä varjossa itsekseen. Kaksijalanpesä oli naaraasta inhottavan pieni tila monen kissan ollessa paikalla, vaikka kaksijalanpesä olikin iso. Hän katseli yhteisön kissojen toimia hiljaa ja harkitsi muiden seuraan menemistä erittäin tarkasti. Sivusilmällä naaras huomasi Urhon vilahtavan ulos Menninkäisen kanssa. Kaksikko tuli varmasti hyvin toimeen hieman samankaltaisten luonteidensa takia.
Urho oli liittynyt yhteisön joukkoihin huomatessaan näiden matkaavan takaisin kotiinsa. Kolli oli Ruususesta hieman hölmö, mutta siedettävää seuraa. Urho kurkkasi taakseen vielä ennen näköpiiristä katoamista ja Ruusunen säpsähti, kun heidän katseensa kohtasivat. Kolli väläytti hopeanharmaalle naaraalle hymyn ja katosi. Ruusunen vain jäi sanattomasti tuijottamaan kollin perään.
*Mitä tuokin nyt oli! Ryhdistäydy Ruusunen, sinulla ei ole aikaa tällaiseen!* naaras patisteli itseään mielessään. Kuitenkin hänen ajatuksissaan mylvi vain sekasorto.
*Mitä tämä on? Vihaako?*
Naaraan siinä itsekseen sekoillessa Hyökyaalto oli tullut hänen vierelleen.
“Tule. Lähdemme etsimään ruokaa”, kolli ilmoitti ja Ruusunen säpsähti, sillä ei ollut lainkaan huomannut tämän tuloa. Naaras vain nyökäytti päätään ja lähti kollin mukaan. Hyökyaalto keräsi matkaan mukaan vielä Valas nimisen kollin sekä Mesiläisen ja lähti matkaan.
Ruusunen oli monesti tarkkaillut Valasta, mutta ei varsinaisesti ollut tämän kanssaan missään tekemisissä. Naaras silmäili valkeaa kollia kuonosta hännänpäähän ja käänsi sitten päätään.
Hyökyaalto ja Mesiläinen pysähtyivät ja kääntyivät Ruususen ja Valaan puoleen.
“Tutkikaa te nuo niin minä tutkin tämän”, kolli sanoi osoittaen ensin kahta kauempana olevaa astiaa ja sitten yhtä hieman lähempänä. Ruusunen nyökkäsi ja lähti tepastelemaan kohti kollin osoittamia astioita.
Naaras loikkasi astian reunalle jakatseli sen sisältöä. Se oli lähes täynnä ja Ruusunen oletti löytävänsä helposti jotain syötävää. Hän alkoi kuopia kaikkea syömäkelvotonta pois tieltä. Pian naaras sai käpäliinsä jotain minkä uskoi kelpaavan. Se oli jonkinlaista kesken jätettyä lihaa. Kaksijalat olivat aloittaneet sen syönnin, mutta sitä oli vielä mukavasti jäljellä. Valas oli tuonut jotain lähes täysin kaluttua ruokaa, jossa oli vain vähäsen lihaa luiden ympärillä. Ruusunen myhäili itsekseen, kun tajusi suorittaneen tätä paremmin. Mesiläinen oli myös jo paikalla. Tämä oli ottanut jonkun pienen astian, jossa oli ruokaa.
“Jatkammeko vielä?” Ruusunen kysyi, kun Hyökyaaltokin tuli takaisin heidän luokseen hänelläkin pieni pala lihaa. Kolli näytti miettivän ja nyökkäsi sitten vähän päätään.
“Voimme katsoa, jos löydämme vaikka rottia tuolta läheiseltä kujalta”, kolli ehdotti johtaen heitä sinne.
Ruusunen nuuski ilmaa heidän päästessä kujalle. Hän näki hiiren vilahduksen ja hyökkäsi. Kuitenkin hiiri oli vikkelämpi ja karkasi hänen käpälien vierestä. Valas kuitenkin yritti saada hänkin hiiren kiinni. Kolli onnistui saamaan hiiren ja puraisi sen epäsiististi kuolemaansa.
“Täällä ei taida olla muuta”, Hyökyaalto totesi kohauttaen lapojaan. “Lähdetään.”
Ruusunen kuuli puhetta lähistöltä. “Vielä joku niin voimme lähteä.”
Naaras nosti päätään ja saman tien hänet huomioitiin.
“Ruusunen! Sinähän voit lähteä kiertämään kujia kujapartioon”, naukaisi Leopardi. Ruusunen kirosi tässä välissä omaa uteliaisuuttaan.
*Olisin vain pysynyt matalana.”
“Mukaan tulee myös Hyökyaalto, Kaunokki ja Urho.”
Kollin nimen kuullessaan Ruususen sydän jätti iskun välistä. Naaras alkoi vetkuttelemaan ja laahaamaan tassujaan maassa.
“Onko minun tosiaan pakko lähteä”, hän mumisi. Leopardi nyökkäsi ja lähti sitten muita vastaväitteitä odottamatta kohti muita kissoja. Ruusunen lähti raahautumaan naaraan perään ja häntä nolotti oma pentumainen käytöksensä.
*Hän on vain yksi yhteisön muista jäsenistä, mitä sinä stressaat?*
Viisikko käveli tasaista ja suhteellisen rivakkaa tahtia kujia pitkin. Ruusunen piti vahtia koko ajan kaksijalkojen varalta, mutta saattoi välillä vahingossa harhautua tuijottamaan Urhoa tai kuuntelemaan kollin niin ihanaa ja lempeää ääntä. Kolli jutteli Hyökyaallo ja Leopardin kanssa innokkaasti ja välillä sanoi myös jotain Kaunokille ja Ruususelle. Silloin nuoren naaraan sydän alkoi tykyttää ja hän vetäytyi sanattomaksi. Silloin Urho saattoi vain nauraa ja sanoa häntä ujoksi.
Ruusunen oli hieman vaivaantunut, kun Urho kulki hänen vierellään. Kolli pian laski häntänsä naaraan selälle.
“Oletko kun-”
“Älä koske minuun!” Ruusunen kiljui ja vetäytyi kollista kauemmas. Urho katsoi häntä säikähtäneenä ja silmät suurina. Ruusunen hengitti raskaasti, kuin olisi juuri juossut koko kaksijalkalan lävitse. Naaraan sydän hakkasi lujempaa kuin koskaan ja hän tuijotti kollia kauhuissaan.
“A- anteeksi”, Urho änkytti ja käänsi katseensa muualle. He lähtivät jatkamaan matkaa ja nyt Urho oli täysin hiljaa. Ruusunenkin oli hyvin vaivaantunut ja vältteli Urhon suuntaan katsomista. Tajusin, että myös paikalla oleva Kaunokki vaikutti hyvin hiljaiselta.
“Hei! Sinä taisit olla Kaunokki? Minä olen Ruusunen, hauska tutustua”, naaras yritti parhaansa hieroa tuttavuutta.
//Kaunokki?
