Salamanteri
//Kirjoittaja: Saaga
//Erakko | Klaanien lähialueet
Salamanteri loikki aluskasvillisuudessa. Sade oli pyyhkinyt metsän ylitse ja raikasta tuoksua pursuili kaikkialta. Lehdillä oli pisaroita ja Salamanterin yksi lempi leikeistä oli työntää tassu lehden alle ja singota pisarat ympäriinsä ja sitten tulee paras osuus! Yrittää hyppiä niiden perään. Sitä hän tekikin nyt loikkien ympäriinsä. Juosten vain johonkin suuntaan hän alkoi haistaa toisten kissojen hajua.
*Missäköhän Jupiter on?* Salamanteri mietti. Hän unohti ajatuksen todella nopeasti, kun haistoi tuoretta kissan hajua.
“Lumikkoviiksi haistatko tuon?” vieras ääni sanoi toiselle kissalle.
*Niitä on enemmänkin?*
“Haistan. Se on varmasti vain joku ohikulkija”, Lumikkoviikseksi kutsuttu kissa naukui.
“Kävinkö kuitenkin katsomassa?” toisen kissan – kollin – ääni kuului sanovan.
“Ei! Minä menen”, Lumikkoviiksi sanoi hätäisesti ja tupsahti samaan pensaaseen, jossa Salamanteri piilotteli.
“Hei pikkuinen”, hän sanoi huomatessaan pennun. Salamanteri omaan rohkeaan tapaansa kallisti päätään.
“Hei vain Lumikkoviiksi”, Salamanteri sanoi. Lumikkoviiksi värähti.
“Mistä tunnet minut?” hän kysyi siristäen silmiään.
“Kuuntelin teitä!” Salamanteri sanoi ja nosti päänsä pystyyn.
“Ohhoh. Olet oikea salakuuntelija mutta kerroppas nimesi nuorukainen”, Lumikkoviiksi naukui hymyillen oikukkaasti.
“Olen Salamanteri”, Salamanteri kertoi tyytyväisenä itseensä. Lumikkoviiksen silmät suurenivat. “Salamanteri! Oletko se oikeasti sinä? Höyhenhallan pentu!” Lumikkoviiksi naukui innosta soikeana.
“Olen se minä. Onko Höyhen… miksikä kutsuit häntä? Höyhenpakkaseksi? Mutta onko hän kunnossa? Onko emo kunnossa?” Salamanteri innostui ja nousi takakäpälilleen hetkeksi seisomaan.
“Höyhenhalla. Hän voi mahtavasti ja sisaruksesi Untuvapentu, Hahtuvapentu ja Katajapentu voivat myös hyvin”, Lumikkoviiksi hymyili puhuessaan.
“Oi olen niin onnellinen tavatessani sinut!” Lumikkoviiksi naukui vielä.
“Jupiter. Isäni on myös hyvässä kunnossa ja olemme seikkailleet hänen kanssaan valtavasti. Olen oppinut paljon kaikkea esimerkiksi vaatimaan saalista ja kiipeilemään puuhun. En ole tosin saanut kiivetä korkealle, koska Jupiter pelkää, että loukkaannun”, Salamanteri kertoi innoissaan. “Ikävä keskeyttää ilonne, mutta meidän on edelleen häädettävä tämä pentu reviiriltämme”, saman kollin ääni kuului uudestaan ja hän työnsi päänsä sisään pensaaseen.
“Tässä on Höyhenhallan pentu Kalmakuu”, Lumikkoviiksi kertoi kollille kutsuen tätä Kalmakuuksi.
*Kalmakuu? Aika omituinen nimi.* Kalmakuun silmät levisivät.
“Hyvä tavata sinuakin mutta nyt meidän on mentävä rajalle anteeksi nuorukainen”, Kalmakuu sanoi.
“Minä voin viedä hänet”, Kalmakuu jatkoi ja nappasi Salamanterin niskanahasta. Hän alkoikin olla jo todella väsynyt joten kyyti rajalle ei haitannut. Lumikkoviiksi nyökkäsi ja katosi pensaasta katsahtaen vielä kerran loistavin silmin Salamanteriin.
Jupiter otti uneliaan pentunsa vastaan rajalta ja kuljetti hänet pesään.
“Lumikkoviiksi-niminen soturi kertoi, että emo ja sisarukset ovat kunnossa”, Salamanteri kertoi isälleen pesässä ennen nukahtamistaan.
“Hyvää yötä”, Salamanteri sanoi vielä painaen muiston seikkailustaan mieleensä ainiaaksi.
“Hyvää yötä rakas pentuni”, Jupiter naukui ja silitteli Salamanterin turkkia uneen asti.
