Salamanteri
//Kirjoittaja: Saaga
//Erakko | Tuntematon alue
Jupiter loikkasi edessäni kohoavan koiran ja minun väliini. En pelännyt koiraa vaan isäni henkeä. Jupiter ärähti koiralle, joka oli hiukkasen suurempi kuin hän ja tönäisi minua taaksepäin sitten hän vivalsi koiraa. Saadessaan tilaisuuden Jupiter tuuppasi minut pensaikkoon.
“Ei tämä ole reilua! Haluan taistella!” älähdykseni purkautui suustani henkäyksenä sillä mätkähdin selälleni pensaan läpi maahan.
“Mene pois! Minä hoitelen tuon”, Jupiter huusi, kun työnnyin pensaan alta lehtiä turkistani pudistellen. Koira äkkäsi minut ja paljastin sille hampaani. Sen suusta pääsi kimeä korviahuumaava haukku ja se rynnisti minua kohti. Näin sen tilaisuuteni juosta karkuun haihtuvan hetkessä, kun koira rynnisti lähemmäs. Hengitin raskaasti ja sydämeni hakkasi pikavauhtia. Suljin silmäni, koska pelkäsin kuolevani sen nanosekunnin ajan. Yhtäkkiä joku rääkäisi ja koira älähti.
“Jupiter?” naukaisin ja avasin silmäni. Isäni huohotti paikoillaan seisten ja koiraa ei näkynyt missään.
“Se lähti käpälämäkeen”, Jupiter selitti, kun näki kummastuneen ilmeeni. Nyökkäsin huojentuneena. Pelko oli kaikonnut ja tielle astui pienoinen ärsyyntyminen.
“Olisin halunnut taistella sitä vastaan! En usko, että jänistin! Ensikerran minä häädän sen enkä aseta sinua vaaraan”, nau’uin vihaisesti. En ollut koskaan ollut niin vihainen itselleni – en edes silloin, kun päästin päivän ainoan saaliin käpälistäni. Suojelisin isääni yli kaiken muun, sillä hän oli varmasti ainut tuntemani kissa, joka ei lähtenyt rinnaltani hetkeksikään. Höyhen oli päättänyt lähteä takaisin Kuolonklaaniin mistä oli alunperinkin tullut ja sisareni Hahtuvapentu, Untuvapentu sekä ainoa veljeni Katajapentu olivat lähteneet emoni mukaan mutta itse olin päättänyt jäädä isäni seuraksi metsään sillä Kuolonklaani ei kuulostanut järin mukavalta paikalta.
“Minun tehtäväni on suojella sinua eikä toisinpäin. Nyt meidän kannattaa mennä sillä se rakki saattaa edelleen löytää meidät täältä”, Jupiter sanoi ja laski häntänsä lavoilleni. En karistanut sitä pois vaan kävelin isäni rinnalla pienelle leirillemme.
“Saanko mennä saalistamaan?” kysyin toiselta.
“Kunhan olet varovainen etkä ole kauaa tai mene kauas niin saat. Pysy turvassa, joohan? En halua menettää sinuakin”, Jupiter naukui ja hieroi nenäänsä otsaani vasten. Nyökyttelin.
“Tottakai”, sanoin ja loikin ulos pikkuiselta aukiolta. Tassutin puiden välissä maistellen ilmaa. Olin taas sotkeutunut ajatuksiini ja pian eteeni tupsahti kilpikonnakuvioinen kolli, joka oli ehkä parisen kuuta vanhempi kuin itse olin.
“Tämä on minun aluettani, joten sinuna alkaisin laputtaa”, kolli murahti. Tilanne tuli täysin puun takaa. En pelännyt kollia pätkääkään vaikka tämä uhkaili minua hampaat paljaina.
“Häh”, mutisin ja silmäni levisivät suuriksi. En saanut selvää kollin sanoista, koska ajatukseni olivat muualla.
“Sanoin, että tämä on minun aluettani ja jos et ala laputtaa häädän sinut omin käpälin ulos täältä”, kolli ärähti lujempaa kuin olisin ollut hidasjärkinen.
“En ole tyhmä kuulin kyllä”, mutisin ja toljotin kollia tavalla, joka sai hänet varmasti vakuuttumaan siitä, että olin juuri valehdellut.
//Valo?
