Seesami
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Kotikisu | Kujakissayhteisön lähialueet
“Tietä kuninkaalle!” Kookas, tuuheaturkkinen kolli ratsasti uskollisen ratsunsa, Martta-koiran, selässä olohuoneeseen. Vanha koira haukahti, pysähtyi ja alkoi ravistella itseään. Seesami luisui sileää, mustaa karvaa pitkin lattialle hätääntyneen parkaisun kera.
“On siinä meillä vasta kuningas”, Pistaasi haukotteli kiipeilypuun päältä. Naaraan silmät tuikkivat ilkikurisesti, kun tämä katseli veljensä kömpivän nolona ylös.
Seesami vilkaisi Martta-koiraan hieman myrtyneenä. “Martta!” hän sihahti. Musta koira katsoi häntä kieli pitkällä lerpattaen. “Tuo ei ollut kovin sivistynyttä käytöstä aateliselta ratsulta.”
Martta tuijotti takaisin. Seesami huokaisi. Ei hän voinut olla Martalle vihainen. Ei ainakaan silloin, kun se katsoi häntä noilla suurilla, tummilla silmillään. Kirottu pentukatse!
“Ihan sama”, hän puuskahti ja puhkesi sitten kehräämään, kun koira tuli lähemmäksi ja lipaisi hänen naamaansa isolla kielellään. Hänen päänsä oli tarpeeksi pieni, että se olisi mahtunut Martan suuhun kokonaan. Martta ei onneksi ollut mikään kissojen syöjä.
“Joo joo, minä olen typerä karvapallo”, Seesami naurahti ja huokaisi. Hän kulki Martan leuan ali kiehnäten sen jalkoja vasten, ennen kuin livahti sohvalle ja heittäytyi selälleen.
“Kotiväki palaa kohta.” Pistaasi oli noussut istumaan tarkkailupaikallaan. Sisko nosti tassuaan ja alkoi pestä sitä pitkin, harkituin kielenvedoin. “Millainenhan tarjoilu meillä on tänään luvassa? Toivottavasti jotain oikein mehevää ja lihaisaa. Ehkä kevyellä marjahöysteellä…”
Seesamin vatsa alkoi kurista pelkästä ruoan ajattelemisesta. Hän ähkäisi ja kääntyi mulkoilemaan pentuetoveriaan syyttävästi. “En ole syönyt ikuisuuksiin, joten älä viitsi kiusata! Minä varmaan kohta näännyn.”
Pistaasi pyöritteli silmiään. “Ellen vallan erehdy, sinä söit viimeksi kun kaksijalat lähtivät asioilleen pesän ulkopuolelle. Siitä ei ole edes puolta päivää”, sisar töksäytti.
“Siis käytännössä ikuisuus!” Vaaleaturkkinen kolli ei todellisuudessa ollut koskaan kärsinyt minkään sortin puutetta. Heidän kotiväkensä piti kyllä huolen siitä, että he olivat kylläisiä ja tyytyväisiä vuorokauden ympäri. Sisarusten elämä oli siis käytännössä yhtä juhlaa sen suhteen.
Oven suunnalta kuului kolinaa. Matolle käpertynyt Martta päästi kumean haukahduksen ja kömpi seisomaan. Sen vinhasti heiluvasta hännästä pystyi kuitenkin päättelemään, että sekin tiesi kaksijalkojen palanneen kotiin. Seesami riensi heti Martan perässä eteiseen, kun taas Pistaasi jäi odottamaan olohuoneeseen, että kaksijalat tulisivat ensin hänen luokseen.
Seesami tervehti turkkejaan riisuvia kaksijalkoja äänekkäästi mouruten. Uroskaksijalka rapsutteli parhaillaan iloisesti vikisevää Marttaa, kun naaraskaksijalka siirsi painavan näköisiä kasseja pois eteisestä. Seesami kiirehti puskemaan sen jalkoja, ja kaksijalka kujersi jotakin oudolla äänellään ja silitti hänen päätään. Hän hypähti ylöspäin ja puski päätään kaksijalan karvatonta käpälää vasten mielissään kehräten.
Tuttuun tapaan kumpikin kaksijalka kävi tervehtimässä myös Pistaasia olohuoneessa tämän tasanteella. Siitä oli vuodenaikojen kuluessa muodostunut jo eräänlainen tapa, jota kukaan ei vaikuttanut kyseenalaistavan. Seesami itse mieluummin meni kotiväkeä ovelle vastaan – silloin hän oli Martan kanssa ensimmäisenä saamassa rapsutuksia ja kaksijalkojen turkkien sisään kätkettyjä herkkupaloja.
Myöhemmin illalla, sen jälkeen kun Seesami ja Pistaasi olivat nautiskelleet herkkuaterian, sisarukset ja Martta pääsivät takapihalle. Kaksijalat nakkelivat Martalle värikästä kiekkoa, jonka perässä se juoksi luppakorvat lerpattaen ja kieli pitkällä. Seesami keskittyi tekemään tuoreeseen lumeen jälkiä Pistaasin katsellessa terassilta hänen touhujaan. Naaraan silmät olivat painuneet viiruiksi purevassa tuulessa, joka puhalsi lumihiutaleita hänen kirjavalle turkilleen.
“Katso, Pistaasi, tämä olet sinä”, Seesami seisahtui paikoilleen ja väänsi naamansa mutruun siskonsa ilmettä jäljitellen. Pistaasin hännänpää alkoi vääntyillä.
“No eikä ole!”
“No onhan!”
“Aijaa, sitten sinä olet tämä.” Pistaasi katsoi silmillään kieroon ja näytti kieltään. Se loukkasi Seesamia. Ei hän katsonut kieroon. Hän katsoi hyvin suoraan.
“Nyt tulee lumipesu!” Hurjan taisteluhuudon kajauttaen vaalea karvapallo syöksähti kauhistuneen naaraan kimppuun ja veti tämän mukanaan hankeen.
Kissat painivat yhtenä tuuheiden häntien ja kaulurien pyörteenä lumessa, kunnes olivat molemmat aivan räjähtäneen näköisiä. Pentuetoverit irtaantuivat toisistaan hengästyneinä ja ottivat etäisyyttä. Seesami vilkaisi Pistaasia. Pistaasi vilkaisi Seesamia. Molemmat hymyilivät.
“Mennäänkö huomenna metsään?” Seesami ehdotti siskolleen, kun he olivat palanneet pesään. He loikoilivat kaksijalkojen sylissä sohvalla. Pistaasi oli ummistanut silmänsä ja näytti nauttivan, kun kaksijalka rapsutti hänen korvansa takaa.
“Ihan miten vain”, sisko mutisi silmiään avaamatta ja kierähti parempaan asentoon kaksijalan sylissä.
Seesamikin kehräsi saamastaan huomiosta, mutta hänen katseensa vaelsi hänen ajatuksensa mukana ikkunaan, josta pesän lämpimät, keltaiset valot heijastuivat. Läpinäkyvän seinän toisella puolella odotti kuitenkin hämärä luonto, jonka kutsuun Seesamia oli viime aikoina houkuttanut vastata. Hän tiesi metsän toisella puolella olevan iso kaksijalkala, josta ohi kulkevat kulkukissat ja kotikisut olivat kuiskineet ikäviä asioita. Kukaan tassullaan sinne astunut kissa ei ollut palannut enää takaisin.
Sen olisi pitänyt kai pelottaa, mutta Seesamia se veti puoleensa. Mikä mahtava seikkailu siitä tulisikaan! Hän kävisi Pistaasin kanssa pistäytymässä tuossa pahamaineisessa kaksijalkalassa, ja sen jälkeen kaikki kulmakunnan naaraat lankeaisivat hänen edessään.
“Seesami, olet niin rohkea ja peloton!” ihailijat huokailisivat lumoutuneina, ja Seesami saisi röyhistää sankarillisesti rintaansa. Sen jälkeen tietysti juhlittaisiin kuin huomista ei olisikaan.
Seesami vaipui uneen itsekseen hymyillen, kuullen yhä korvissaan mielikuvituskissojen hurraahuudot.
KP-boosti käytössä
