Sipuli
//Kirjoittaja: Saaga
//Kotikisu | Tuntematon alue
Katselin pettyneenä, kun Laku katosi omaan taloonsa. Huokaisin ja käännyin ympäri. Tassutin takaisin omalle pihallemme ja hyppäsin vihreälle nurmikolle. Meinasin kompastella jalkoihini mutta onneksi en, sillä Pippuri pisti juuri päänsä ovesta ulos.
“Hei”, Sipuli naukui
Tepastelin Pippurin ja minun pihani aidalla. Tarkastelin ympäristöä korvat pystyssä valppaasti. Nenäni värisi haistellen koko ajan uusia hajuja. Viherlehti oli vihdoin saapunut! Räpäytin silmiäni hitaasti ja nautin auringon säteiden luomasta lämmön tunteesta turkillani. Avatessani silmäni näin perhosen lepattelevan kohti minua. Viherlehden ensimmäinen perhonen! Se oli kaunis sinisiipinen yksilö. Kaunokainen lepatteli kohti minua ja asettui rintaturkilleni. Se availi siipiään nätisti. Hymyilin ja katselin, kun se hetken päästä lenteli pois. Käänsin katseeni ja se osui sattumalta kermanväriseen kissan, joka istuskeli samalla aidalla ilmeisesti oman talonsa puolella. Häntäni nousi pystyyn, kun tunnistin vanhuksen Leidiksi. Astelin nätisti hänen luokseen.
“Hei Leidi”, naukaisin iloisesti. Vanha naaras oli entuudeltaan minulle tuttu joten rentouduin hänen seurassaan heti. Emme kuitenkaan lukeneet toisiamme ystäviksi mutta halusin todella kovasti pitää häntä sellaisena, sillä minulla ei oikein koskaan ole ollut ystävää. Onhan Pippuri todella hyvää seuraa mutta kumppanuus ja ystävyys ovat kaksi eriasiaa.
“No hei Sipuli”, Leidi naukui ja kääntyi minua kohti.
“Viherlehti on todella saapunut”, vanhempi naaras jatkoi ja taputti hännällään paikkaa vieressään. Istuuduin hänen viereensä ja kiedoin häntäni käpälilleni.
“Todella. Näin juuri kauniin perhosen. Sillä oli siniset siivet”, nau’uin vieläkin aivan perhosen lumoissa. Leidi nyökytteli.
“Niitä on ollut täällä suunnilla paljon viime viherlehtien aikoihin”, hän vastasi. Leidi ei varmaankaan muistanut aina, että minäkin olin asunut pennusta asti hänen naapurissaan. Ymmärsin kyllä. Vanhana oli varmasti paljon muistettavaa.
“Niin. Perhoset ovat kauniita ja ihmeellisiä. Niillä kun voi olla minkä väriset siivet vain!” sanoin iloisesti.
“Mitä Pippurille kuuluu? En ole nähnyt häntä hetkeen ulkona”, Leidi kysyi ja katsoi minua silmiin.
“Hänellä on ollut hiukan nuhaa mutta hän on jo paranemiin päin. Kävi hän eilen kyllä ulkona kanssani”, kerroin. Pippurin nuha oli jo melkein poissa mutta hän oli päättänyt pysytellä sisällä toistaiseksi kunnes hänen olonsa kohenisi. En ollut huolissani kollista sillä hän kertoisi kyllä, jos joku olisi pahasti pielessä.
“Pikku nuhaa vain”, toistin itseäni. Olin kieltämättä vähän huolissani kumppanistani, jos oikein ajattelin.
“Ei tarvitse olla huolissaan. Hän selviää kyllä. Nuori vahva kissa, kun on”, Leidi naukui ja kietaisi häntänsä tiukemmin käpälilleen. Leidi tunsi minut liian hyvin.
“Niin”, sanoin ja katsoin käpäliäni.
“Tapasin tuossa yhtenä päivänä uuden kissan – Lakun. Oletko kuullut hänestä?” nau’uin ja nostin katseeni Leidin silmiin. Vanha naaras näytti heti kiinnostuvan.
“En! Kerro toki lisää. Missä hän asuu?”
“Parin pihan päässä meidän pihastamme. En oikein tiedä muuta. Hän vaikutti olevan aika nuori”, kerroin uteliaalle seuralaiselleni. Vilkaisin pihaani kaipaavasti. Vetäytyisin mielelläni vanhuksen seurasta mutta en viitsinyt sanoa hänelle siitä.
“Mene vain, jos tahdot minä kyllä selviän yksinkin”, Leidi sanoi katsoen minua jopa pelottavan tietäväisesti. Nyökkäsin nopeasti ja häivyin paikalta. Tassutin aidalla ja loikkasin alas pihalleni. Oman pihan nurmi tuntui mukavalta käpälien alla. Livahdin sisään omaan talooni. Näin heti Pippurin omalla makuupaikallaan. Kipitin tuon luokse ja käperryin hänen viereensä.
“Missä olet ollut?” Pippuri kysyi hieman käheällä äänellä.
“Olin vain ulkona. Tapasin Leidin”, nau’uin. Nyt maatessani tajusin, että olin oikeasti aika väsynyt. Nukahdin nopeasti turkki kiinni Pippurin turkissa.
