Sirpale
//Kirjoittaja: Yuzu
//Erakko | Klaanien lähialueet
Istuin hiljaa metsänreunassa ja tutkin tätä reviiriä – minun reviiriäni – tarkasti silmäillen. Käpälissäni tuntui yhä Terälehden lämmin veri. Tunsin tämän tuntemattoman naaraan tappamisesta suurta mielihyvää. Hän oli ollut vain heikko surkimus, taakaksi muille kissoille, jotka vaikuttivat asuvan hänen kanssaan. Heikot eivät ansainneet elää! Se oli kaikkien opittava vaikeimman kautta, sillä minä kyllä pitäisin siitä huolen.
Olin nyt kaukana siitä paikasta, missä olin tappanut Terälehden. Lähdettyäni heidän saastaisesta leirinkuvatuksestaan jonka olin tahrinut tämän naaraan verellä, olin kuullut joitakin huutoja ja askelten ryminää. Äänet olivat kaikuneet muuten hiljaisessa metsässä pitkänä ulinana, joihin olin vastannut korkealla ulvahduksella. He eivät varmasti lähtisi etsimään Terälehden tappajaa, vaan jäisivät tietysti suremaan ja nyyhkyttämään toverinsa julmaa kohtaloa. Kihisin kiukusta. Oli suorastaan kunnia tulla minun, Sirpaleen, tappamaksi! Olemassa oli paljon muitakin tapoja heikoille kuolla, esimerkiksi kaksijalat ja niiden hirviöt, ketut tai satunnaiset kotikisut jotka puolustivat vakaumuksellisesti reviiriään. Niistä kaikista Terälehti oli kuitenkin osunut minun kynsiini. Tämän ketunmielisen naaraan olisi pitänyt kiittää minua, että hänen toverinsa muistaisivat hänet jonkun satunnaisen kulkukissan tappamana eikä kaksijalkojen hiirenaivoisten ansojen säälittävänä uhrina. Pysähdyin hetkeksi pienen puron reunalle ja kastoin käpäläni jääkylmään veteen. Niissä oleva veri näytti punertavan veden. Punaiset aallot pyörteilivät käpälieni ympärillä, ja sumea usva tuntui täyttävän mieleni. Minä kostaisin vielä! Tämä oli vasta alkua, vasta ensimmäinen uhri joka joutui kärsimään Fregatin puolesta. Ja kun kukaan ei enää uhmaisi minua, tappaisin viimeisen viholliseni. Myös petolliset, heikot sisareni saivat kuolla. Ellei joku heistä liittyisi minun seuraani tappamaan heidän emoaan. Ehkä en ollutkaan ainoa Fregatin hylkäämä pentu, vaan tämä ketunmieli oli jättänyt muutkin pentunsa oman onnensa nojaan. Sen he ansaitsivat! Jokainen Fregatin hoitama pentu ansaitsi kivuliaan kuoleman. Heistä ei olisi mihinkään, jos tulisivat yhtään petturimaiseen emoonsa.
