Tähdenlento
//Kirjoittaja: Käärmis
//Erakko | Klaanien lähialueet
Viileä tuuli puhalsi vastaan, kun liisin ilman lävitse puusta toiseen, oksalta toiselle. Yötaivaalla kuu loisti kirkkaasti ja toimi valonani pimeydessä. Suunnistin puusta toiseen siristellen silmiäni ja varovasti katsellen, missä olisi seuraava tarpeeksi vahva oksa siihen, jolle voisin loikata.
Olimme veljeni kanssa törmänneet vain pari auringonnousua takaperin kissa kolmikkoon. Heidän nimensä olivat Jupiter, Black ja Terälehti. He olivat olleet hieman varovaisia kanssamme aluksi, kun olimme ilahtuneina veljeni kanssa menneet heidän luokseen juttelemaan, koska olimme tulleet niin kutsuttujen klaanien suunnalta, mutta olivat hiljalleen lämmenneet meille.
Nukuimme hieman kauempana heidän pesästään veljeni kanssa, mutta vietimme kuitenkin muuten paljon aikaa heidän kanssaan. He olivat oikein mukavia ja vieraanvaraisia kissoja ja todella nautin jutella heidän kanssaan, mutta halusin sillä hetkellä olla itsekseni. Mieleeni palasi Armas. Olikohan hän löytänyt etsimäänsä kissaa? Rontti. Se oli sen kissan nimi. Eipä ollut vieläkään tullut vastaan minua ja veljeänikään.
Puristin kynteni syvälle puun oksan kaarnaan, kun meinasin liukastua siltä alas. Viimeinen asia, jota kaipasin nyt, oli rikkinäiset raajat. Veljelläni oli muutenkin jo aivan tarpeeksi huolia ja tekemistä, ei hänellä olisi aikaa tulla paikkaamaan tassujani, jos putoaisin.
Lehtisade ja lehtikato lähenivät päivä päivältä enemmän ja viherlehti alkoi olla takana. Saalis alkaisi pian käydä niukaksi ja taudit leviämään. Veljeni oli suoraan sanottuna kehno saalistaja, joten mielelläni en jättäisi ruoan saantiamme hänen lavoilleen.
Tosiaan! Voisinkin napata jotain jo valmiiksi aamulle. Sitten ei tarvitsisi etsiä jotain erikseen, kun nälkä kaiveli jo sisuksia. Olin myös monesti tarjonnut Blackille, Jupiterille ja Terälehdelle voivani saalistaa heillekin, mutta he tuntuivat haluavan saalistaa itse itselleen. En väittänyt vastaan. Tekisivät, mitä halusivat. Se oli tuttu juttu erakoiden piirissä. Kaikki itsensä puolesta. Ei se ollut mitään uutta. Se, jos turvautui muihin, sai näyttämään heikolta. Ja jos näytit heikolta, olit helppo saalis isotteleville kissoille.
Siinä taas yksi syy, miksi halusin kulkea veljeni kanssa yhdessä. Se oli ehkä jo hieman toisiin turvautumista, mutta täydensimme toisiamme. Minä tein ne asiat, joissa veljeni ei ollut niin hyvä, kun taas Revontuli teki kaiken sen, missä minä olin kehno. Niin se oli aina mennyt, ja niin se tulisi myös menemään.
Palatessani takaisin pesällemme varpusta kantaen, näin Revontulen makuulla juttelemassa Jupiterin ja Blackin kanssa. Terälehti mahtoi olla nukkumassa, koska oli jo niin myöhä. Kuu alkoi olla huipussaan, joten mietin, miksi Jupiter ja Black olivat edes hereillä vielä. Veljelleni se oli normi, mutta yleensä kaikki muut kissat, joihin törmäsimme veljeni kanssa nukkuivat yöt ja valvoivat päivät.
“Ai, hei, Tähdenlento!” Revontuli tervehti minua iloisesti. Mumisin tervehdykset saaliini takaa epäselvästi. Veljeni tirskahti sille hieman ja pyöräytin vain silmiäni hänelle, vaikka en voinutkaan pitää pientä virnistystä poissa kasvoiltani.
“Puhuimme tässä hieman klaaneista”, veljeni selitti, kun olin vienyt saaliin jemmaan. Nyökkäsin ja asetuin hänen vierelle painautuen lähelle häntä. Hänen kehonsa lämpö lämmitti myös minua. Siinä oli hyvä olla.
“Kuinkakohan siellä on mennyt kuivan ja kostean kauden jälkeen”, Black pohti ääneen. Kohautin lapojani hieman. Olisin tahtonut udella klaaneista enemmän muilta erakoilta, koska he tuntuivat tietävän kumman paljon niistä, mutta en loppujen lopuksi oikein uskaltanut. En halunnut työntää kuonoani muiden asioihin, mutta uteliaisuus sisälläni kasvoi joka kerta, kun he mainitsivat klaanit.
“Nyt olisi varmaankin hyvä aika mennä nukkumaan”, Jupiter naukaisi haukotuksen kera ja nousi pystyyn raajojaan venytellen. Katsoin häneen pettyneenä.
“Mutta juurihan minä saavuin!” vaikersin kuin pentu. Jos olisin ollut joku muu, olisin varmaan hävennyt itseäni, mutta koska en ollut, en nähnyt käytöksessäni mitään hävettävää. Sellainen minä vain olin.
“Pahoittelen, Tähdenlento, mutta nukahdan kohta tassuilleni. Jutellaan taas aamulla!” Black sanoi ja lähti isänsä kanssa suuntaamaan kohti pesäänsä. Katsoin hieman pettyneenä heidän peräänsä. Minun ja Revontulen oli tarkoitus lähteä aurokohuipun aikaan seuraavana päivänä.
“Tule, mennään mekin nukkumaan”, veljeni sanoi ja tuuppasi minua hellästi. Huokaisten nousin ylös ja lähdin tassuttamaan hänen perässään meidän väliaikaiselle pesällemme.
Tarkoituksemme oli löytää jokin hyvä paikka majailla lehtikadon ajan. Olin ehdottanut Revontulelle, että menisimme kaksijalkalan lähistölle. Olimme päättäneet siis, että menisimme tutkimaan aluetta kaksijalkalan ympäristössä ja koettaisimme löytää sieltä jonkin lämpimän paikan, jonka alueelta voisi myös löytää helposti syötävää, vaikka toinen olisikin esimerkiksi sairastunut.
