Tähdenlento
//Kirjoittaja: Käärmis
//Erakko | Klaanien läheinen kaksijalkala
Makasin pedilläni Revontulen kyljessä kiinni ja kuuntelin Harjuksen tarinaa siitä, kuinka hän oli onnistunut pakenemaan kaksijalalta ja tämän koiralta. Kolli vaikutti kovin ylpeältä suorituksestaan, mutta minua se vain huoletti. En tahtonut hänen päätyvän pulaan.
“Harjus, muista olla sitten varovainen, ihan tosi. Emme tahdo, että sinulle oikeasti tapahtuu mitään. Varmista aina kaksijalanpesien ympäristöt koirien hajujen varalta ennen kuin menet niiden reviirille”, Revontuli naukaisi. Harjus nyökkäsi, vaikka vaikutti hieman turhautuneelta, että sai vain iänikuista huolenpitoa niskaansa. Hän alkoi olla jo iso kissa. Kyllä hän pärjäisi – useimmiten.
“Kyllä minä tiedän. Se oli vain yksi kerta. Lupaan olla varovaisempi ensi kerralla. Lisäksi, sain ainakin harjoitelluksi pakenemista. Alan jo vähitellen viihtyä täällä kaksijalkalassa, vaikka en vieläkään voisi sanoa hirviöitä lempi seurakseni”, kolli naukui. Nyökyttelin hieman samalla, kun hän puhui, sen merkiksi, että todella kuuntelin häntä.
“Kaksijalkala on… mukava kylmäksi ajaksi. En kuitenkaan sanoisi haluavani pysytellä täällä yhtään sen kauempaa kuin on tarpeen”, kerroin oman mielipiteeni. Molemmat kollit nyökyttivät.
“Minä en ole oikein koskaan ollut niinkään kaksijalkaloiden ystävä. En pidä kaksijaloista, enkä niiden koirista. Ja hirviöt ovatkin se kauhein osuus. Niin arvaamattomia ne osaavat välillä olla – kaikki mainituista”, Revontulikin kommentoi. En voinut kuin olla osin hänen kanssaan samaa mieltä. Vaikka yleisesti kaksijalat eivät minua haitanneet, ne osasivat kyllä olla välillä arvaamattomia ja niiden hirviöt ja koirat olivat usein ongelma.
Vilkaisin ulos. Merete oli kadonnut jonkin aikaa sitten ulos. Jo Hajuksen tarina koirista huoletti minua, mutta se, että naaras viihtyi yksikseen niin pitkään ulkona alkoi myös jo hiljalleen aiheuttaa kihelmöintiä tassujeni pohjissa. Toivottavasti hän olisi kunnossa.
Revontuli nousi raskaasti tassuilleen. Hän oli alkanut näyttää vähäsen pienen nuhan merkkejä, joten yritin pitää huolta siitä, ettei hän ryhtyisi rasittamaan itseään liikaa. Emme halunneet, että hänen tautinsa kasvaisi ja tarttuisi sitten muihin.
“Menehän jo pienille torkuille”, ohjeistin ja vilkaisin sitten Harjukseen. Nuorempi kolli otti merkin ja siirtyi veljeni seuraksi makuulle lämmittämään häntä omalla lämmöllään.
Kuulin jo ulkoa ääntä ja nousin tassuilleni. Pian tuttu kermanvärinen naaras ilmaantui jo sisään. Katsoin häntä tarkkaan ja tutkailin hänen turkkiaan katseellani. Hän näytti olevan ainakin päällepäin kunnossa.
“Tulithan sinä. Oletko nälkäinen? Voisin käydä etsimässä meille hieman jotain? Tai Harjuksella saattaa olla myös hieman jotain jämiä vielä jäljellä hänen ruokailustaan”, nau’uin naaraalle lempeästi. “Revontulella taitaa myös olla nuhan alku, kannattaa varoa, ettet itsekin sairastu.”
//Metretet?
