Talvikkitakku
//Kirjoittaja: Aura
//Erakko | Klaanien läheinen kaksijalkala
Talvikkitakku asteli kaksijalkalaan epäileväisenä. Hän oli erakkona tassutellut useita kertoja kaksijalkaloiden lävitse, mutta siitä huolimatta hän inhosi niitä yhtä paljon. Ne olivat inhottavia paikkoja, niissä ei tuoksunut metsä ja niissä oli paljon vaaroja. Naaras pörhisteli turkkiaan ja murahteli jotain epämääräistä. Hän tassutteli Maustetassun takana ja ryki kurkkuaan muutaman kerran.
”Pidä kiirettä, haluan pois täältä”, punaturkkinen kissa huokaisi naaraalle, joka kulki hänestä harvinaisen hitaasti. Maustetassu kääntyi katsomaan tuttavuuttaan korvat luimussa ja hänen silmissään välähti ripaus tulisuutta.
”Kuulehan nyt neiti hienohelma, minä kuljen juuri sitä vauhtia mitä minä haluan! Minuahan eivät sinunlaiset kissat komentele”, Maustetassu kivahti ja hidasti tahallaan vauhtia. Hetken Talvikkitakku harkitsi, että hän lähtisi itse suunnistamaan Eloklaania kohti, mutta tajusi sitten, että hänellä voisi mennä pidempään. Maustetassu voisi vaikka tietää oikoreitin! Hetken kuluttua mustavalkoinen naaras pysähtyi ja istahti kaksijalkalan oudolle kivetykselle.
”Minulla on nälkä. Minä menen nyt etsimään syötävää itselleni, suosittelen samaa myös sinulle. Jatkamme sen jälkeen, nähdään tässä”, naaraserakko päätti ja sai Talvikkitakun huokaamaan äänekkäästi. Oliko toinen tosissaan? Tosin, jos jotain hän oli oppinut, niin sen, että Maustetassu oli todella itsepäinen eikä hänen kannattanut väittää naaraalle vastaan. Toinen ei kuitenkaan uskoisi häntä. Naaras tyytyi vain nyökkäämään hänelle. Hän söisi vasta metsässä, kaksijalkalasta ei kuitenkaan saisi hyvää ruokaa tai joutuisi vain taistelemaan kujakattien kanssa. Talvikkitakku silmäili kaksijalkojen katuja ja lähti tassuttelemaan ympäriinsä. Hän availi suutaan ja räpäytti silmiään. Pian hänen silmiinsä osui jotain mielenkiintoista. Hän löysi maasta pienen, vaaleanpunaisen ja pehmeän otuksen. Se muistutti hiirtä, mutta oli paljon pienempi ja eloton. Tämähän olisi mahtava tuliainen Kuutamotassulle! Talvikkitakku nappasi sen suuhunsa ja päätti viedä sen Eloklaaniin. Kun hiirtä puristi lujaa, kuului siitä pieni piippaus. Talvikkitakku päätti nimetä pehmo-otuksen Piippariksi. Naaras palasi heidän sopimaansa tapaamispaikkaansa ja jäi odottelemaan Maustetassua. Matkaa ei olisi enää kauaa! Pian Maustetassukin saapui paikalle ja naaraan huulista päätellen oli toinen löytänyt myös itselleen syötävää. Talvikkitakullakin oli nälkä, mutta hän päätti kestää sen.
//KP-boosti
