Toivetassu
//Kirjoittaja: Saaga
//Erakko | Klaanien lähialueet
Vieraat kissat piirittivät pientä Toivetassua ja hän pörhisti karvansa.
“En ole kuolonklaanilainen – enää”, hän naukui varovaisesti mutta yrittäen saada ääneensä itsevarmuutta, joka kuitenkin mursi kuvan rohkeasta vastaantaistelijasta.
“Enää? Sinussa on Kuolonklaanin hajua. Kertoisitko ystävällisesti, tietääkö Punatähti, että olet täällä?” harmaaturkkinen naaras kysyi.
“Punatähti? Hän on kuollut. Mutta ei Henkäystähti ei tiedä mitään hän lulee minun kuolleen”, Toivetassu möläytti ja tajusi sulkea suunsa vasta sanat ilmoille laukaistuaan. Kaksi naarasta hänen edessään tuntuivat ahdistavilta ja loivat ilmapiirin kireäksi.
”Kappas, sehän on varsin mielenkiintosta. Olet siis karkuri?” toinen kissoista sanoi.
“No käytännössä kyllä”, Toivetassu sanoi. Toivetassun teki mieli perääntyä ja kääriytyä palloksi. Hän ottikin pienen hiljaisen askeleen taaksepäin mutta toinen kissoista huomasi sen ja murahti.
”Ymmärrät varmaan, ettemme voi luottaa kaltaiseesi huijariin noin vain, mutta minä olen tänään armollinen. Saat pitää vapautesi ja kipittää tiehesi, kunhan pysyttelet kaukana molemmista klaaneista. Aiomme viipyä täällä hieman pidempään ja jos näen sinut toiste, en aio olla yhtä armollinen”, sama kissa, joka oli puhunut koko ajan sanoi taas. Toivetassu nyökkäsi.
“Mikä on nimesi?” toinen kissa, jolla oli kyljessä valkoinen laikku kysyi yllättäen.
“Olen Toivehämy”, hän sanoi empien hiukan ja takellellen sanoissaan. Toivehämy!? Ihan oikeasti? Miksi hän valehteli!
“Voitteko olla kertomatta minusta kellekkään?” hän kysyi vielä varovaisesti.
“Voin harkita asiaa. Noniin menehän siitä. Ja muista en ole ensikerralla näin armollinen”, toinen kissoista sanoi vielä. Toivetassu nyökkäsi ja kumarsi päätään hiukan kiitokseksi ja kipitti pois.
