Tyrni
//Kirjoittaja: Soturikissa
//Kotikisu | Klaanien läheinen kaksijalkala
Kävelin jyrkkiä askelmia ylös, kaksijalkani oli mennyt sinne aijemmin. Valon määrä väheni, kun nousin ylös. Mutta yläkerran ikkunat toivat edes vähän valoa sisään. Näin kaksijalkani ikkunan läpi tekemässä asioita välkkyvällä asialla, mutta menin sen huoneen ohi. Hän ei ollut kiinnostava.
Käveltyäni hieman pidemmälle näin toisen oven, sen takana oli suuri, pehmeä ja korkea makuualusta. Haistelin huonetta, kaikkia puisia rakennelmia yksi kerrallaan. Vaarantarkastukseni jälkeen päädyin hyppäämään sille makuualustalle. Tassuni upposivat siihen, se oli kuin untuvapeite. Laskin kehoni ja sitten häntäni. Kuuntelin kaksijalkaani, joka tuntui edelleen olevan toisessa huoneessa. Laskin pääni tassujeni päälle. Pidin korvani vielä vapaana, koska en halunnut yllättävää vaaratilannetta. Hän saattoi suunitella ansaa.
Kun oli hiljaista tarpeeksi pitkän ajan, uskalsin laskea korvani ja alkaa lepäämään.
Avasin silmäni, kauhukseni olin taas vanhassa kodissani. Entinen omistajani vierelläni. Hänellä oli taas jokin satuttamisväline kädessä. Tällä kerralla hän vain löi minua sillä, sen esineen terävä kärki meni helposti ohuen niskanahkani läpi. Viiltävä kipu tuntui niskassani, se lähetti aaltoilevia singaaleja aivoilleni jatkuvasta vaarasta. Mitä olin tehnyt tällä kertaa? Olinko minä taas ansainnut tämän?
Kipu niskassani ei hellittänyt, se oli liian voimakas. Kaksijalan heittämä esine tuntui siltä, että se oli edelleen sisässäni. Ajatuskin kuvotti minua. Oksensin.
Hätkähdin hereille. Ikkunasta ei paistanut enää valo, siellä oli pimeää. Katsahdin ympärilleni. Vieressä makasi kaksijalkani, hän näytti nukkuvan. Hypähdin pois sängyltä, juoksin turvaan. Olin tehnyt suuren virheen, päästin suojani alas. Olisin voinut kuolla.
Etsin uutta makuupaikkaa, etenkin sellaista mistä minua ei heti huomattaisi. Ensimmäisten öiden nukkumapaikka sopi minulle oikein hyvin. Siellä oli rauhallista ja turvallista.
Hypähdin ylös makuupaikalleni, jossa oli lempipalloni, koska siitä kuului kivaa ääntä. Ympärilläni oli muutama seinä, jotka olivat kaikki pehmeitä. Se oli täydellinen paikka nukkua yön yli.
’Räks!’ Heräsin jonkinlaiseen ääneen. Painauduin heti kasaan, mutta pian tajusin sen tulleen jostain ulkoa olevasta jutusta.
Silti minua kuumotti ja halusin mennä tarkistamaan talon. Ensin kävin siellä, missä kaksijalkani aina valmisti ruokani. Sitten kävin tarkistamassa toisen huoneen, jossa oli omituinen lattia. Samassa tilassa oli myös suuri valkoinen äänenpitäjä ja minun tarpeidentekopaikka.
En käynyt tarkistamassa yläkertaa, koska tiesin että kaksijalkani odottaisi siellä minun satuttamista. Ehkä hän havitteli minua äänellä sinne.
Olin päättänyt mennä nukkumaan oleskeluhuoneen makuupaikalle, koska se oli mukavampi. Näin, miten kaksijalkani käveli yläkerrasta askelmia alas. Yritin piiloutua makuupaikkani seinien taakse. Oletin, ettei hän nähnyt minua reagoinnin puutteen vuoksi.
”Tyrni! ???” Kaksijalkani kutsui nimeäni, kuulin nappuloiden äänen ja oletin, että oli ruoka-aika.
En tietenkään kävellyt hänen luokseen vaan odotin, että hän tuli pois siitä tilasta ennen kuin menin itse sinne. Olin tarkka turvallisuudestani.
Näin kaksijalkani poistuvan siitä tilasta. Hän suuntasi ovea kohti, josta pääsi ulos. Hän laittoi päälensä jonkinlaisia lämpimiä kankaanpaloja.
”Hei hei Tyrni! ???” Hän oli lähdössä, voisin nähdä hänet vasta illalla.
Nyt oli aikani mennä syömään, otin muutaman nappulan kulhostani ja join hieman vettä. Nyt kun kaksijalkani oli poissa, pystyin juomaan ja syömään ilman aktiivista vaaraa.
Hyppelin taas ylös, sinne missä olin ollut edellisenä päivänä. Tällä kertaa tavoitteeni ei ollut mennä nukkumaan, vaan tutkia se omituinen huone mistä kuului naksuvaa ääntä ja näkyi välkkyviä valoja edellisenä päivänä.
Haistelin ensin huoneessa ollutta kiipeilyalustaa. Se tuoksui aivan kaksijalaltani. Hieroin omaa hajua siihen, koska halusin osoittaa oman asemani tässä talossa. Seuraavaksi hyppäsin pyörivälle ja rullaavalle, hieman korkeammalle alustalle. Siitä oli helppo nousta puiselle pöydälle, jonka päällä oli muutama juttu.
Haistoin kaikkia esineitä, mikään ei haissut oudolle. Sitten kosketin niitä, yhdestä sain kuulumaan saman tyyppisen naksuvan äänen, mitä eilen olin kuullut, mutta hiljempaa. Toista en saanut siirrettyä, mutta siinä oli jännittävä pinta. Yksi esineistä oli hyvin ohut, pystysuorassa oleva ja hieman kiiltävä.
Yhtä esineistä kuitenkin sain liikutettua, se oli pienikokoinen ja oudonmuotoinen kapistus. Sen päästä tuli lanka, se muistutti hieman hiiren häntää. Yritin työntää sitä, ja sehän liukui. Halusin kokeilla, mitä tapahtuisi jos työntäisin sen reunan yli. Ehkäpä se tippuisi maahan, ja sillä voisi leikkiä? Tönäisin sitä muutaman kerran, enne kuin se tipahti. Esine jäi roikkumaan langastaan noin puoliväliin pöytää ja maata. Hyppäsin takaisin pyörivän alustan päälle. Esine heilui mukavasti suunasta toiseen, vaikka kosketin sitä vain hellästi.
Hyppäsin takaisin maahan. Huomioni kiinnittyi ulkona näkyvään lintuun. Se oli kahden lasin välissä, mutta ongelma oli helposti ratkaistavissa. Kiersin pois huoneesta ja juoksin askelmat alas. Lintu oli siellä edelleen. Yritin tökkiä lasia, jos se menisi rikki ja saisin linnun kiinni. Minua ärsytti suunnattomasti sen läpinäkyvän seinän olemassaolo. En saisi lintua kiinni.
Talon etuovi avautui, kaksijalkani astui sisään. Olin odottanut oven edellä häntä, vaikken edes tavallaan halunnut hänen tulevan takaisin. Kun varmistin että se oli todella hän, juoksin piiloon oleskelutilan suuren, valkoisen ja pehmeän esineen alle. Sieltä katsoin omistajaani, miten hän kävi yläkerrassa. Kauhu iski päähäni, omistajani oli varmasti vihainen minun tiputtamastani hauskasta esineestä. Olin varmasti tuomittu kärsimykseen. Rauhoittelin itseäni, kehräsin. Hän ei voinut kuulla sitä, mutta omissa korvissani se kuului kovempaa kuin mikään muu. Yllätyksekseni hän tuli alas ja puhui jotain minulle rakastelevalla äänensävyllä. Hän… ei tainutkaan… olla vihainen…
Hänellä oli kädessään jonkinlainen pieni musta neliö, joka ositti naamaani kohti. Hän oli pidellyt sitä edessäni jo muutaman kerran, mutta tällä kertaa hän piti sitä hieman pidempään. Hän yritti houkutella minut piilopaikasta pois herkuilla, mutta minua pelotti liikaa se että hän olisi vihainen tiputtamastani esineestä ja vain halusi esittää ihanaa ja anteeksiantavaa ennen minun satuttamista. Lihakseni jäykistyivät. En voinut liikkua, kuolisin. Kaksijalkani suuren houkuttelun jälkeen kuitenkin uskaltauduin työntää pääni pois piilostani. Sen voisin vetäistä tarpeaksi nopeasti takaisin sisään.
Kaksijalkani syötti minulle jotain hyvää, jotain tarpeaksi hyvää etten ollut enää tietoinen vaarasta. Kuitenkin, kun kaksijalkani yritti koskettaa minua menetin luottoni. Sähähdin ja löin tätä käteen, sitten juoksin pois.
Kaksijalkani nukkui samassa paikassa, missä minä olin nukkunut muutama yö sitten. Haistelin sitä untuvaista nukkumapaikkaa ja sitten hyppäsin sen pälle. Hänen suustaan kuului lievä kuorsaus. Tökin tätä pari kertaa jaloista, se oli tarpeaksi turvallista. Hän ei reagoinut. Kokeilin omistajani jalkaa hampaillani. Niin saisin hänet hereille.
”Auh!” Kaksijalkani huusi. Hän nousi istumaan ja katsoi minuun. Peräännyin ja vahingossa tipuin alas maahan. Onneksi refleksini olivat tarpeaksi hyvät, ja sain laskeuduttua alas satuttamatta itseäni.
Kaksijalkani nousi ja kiersi vierelleni. Hän kyykistyi ja sitten laittoi kätensä minun haisteltavaksi. Haistoin sitä, siinä oli sama haju mikä hänessä aina oli. Annoin hänen koskettaa turkkiani hieman. En ymmärtänyt, miten hän ei vieläkään ollut satuttanut minua. Miksi entinen kaksijalkani ei ollut ikinä hellästi koskettanut minua? Pieni ja lyhyt kehräys tuli kurkustani, kun omistajani rapsutti minua hieman lisää. Olinko onnellinen?
Peräännyin hieman, kun hän nousi taas koko pituuteensa. Ehkä hänen aikansa satuttaa minua oli tullut?
Satuttamisen sijaan hän kaivoi jonkinlaisesta laatikosta herkun. Nousin heti jaloilleni, kun haistoin sen ja mau’uin vimmatusti. Minulla oli kova nälkä. Alhaalla oleva ruoka oli loppunut.
Kaksijalkani tuli vierelleni ja meni kyykkyyn. Hän ojensi kätensä ja piti herkkua nenäni edessä. Se tuoksui hyvältä, puraisin hampaillani pienen palan siitä ja maistelin. Pian otin kaiken lopun suuhuni.
Omistajani meni takaisin makuulle. Mau’uin hänelle, koska en uskaltanut nousta takaisin untuvapeitteelle. Hän ei reagoinut millään tavalla ja jatkoi nukkumistaan. Halusin leikkiä, mutta… mutta ehkä olin liian huono siihen.
//Aww…
//Wihdohin
