Tyrskytassu
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Luopio |
Tunsin turkissani outoa kihelmöintiä Järkäletassun seurassa. Kollin katse sai minut kiemurtelemaan kuin minulla olisi ollut muurahaisia turkissa. Ehkä siitä syystä hänen kommenttinsa minusta ja Keijukaisesta parina sai tuntemaan oloni hyvin epämukavaksi.
”Emme me ole pari Keijukaisen kanssa”, sanoin nopeasti. ”Tai siis pari sillä tavalla. Esitimme vain kumppaneita sulautuaksemme Kuolonklaaniin paremmin. Meillä kahdella ei ole sitten niin mitään yhteistä! Mutta olet varmaan jo oppinut tuntemaan Keijukaisen sen verran hyvin, että tiedät hänen saavan aina lähes poikkeuksetta tahtonsa läpi.” Miksi minä kuulostin niin hermostuneelta? Kokoa itsesi, senkin hyödytön karvakasa!
Järkäletassun jälkimmäinen lisäys sai minut kuitenkin pysähtymään kokonaan. En vain saanut katsettani irti hänen vaaleansinisistä silmistään, jotka kainosti katsoivat minua kollin kulmien alta. Yhtäkkiä suuni oli muuttunut kuivemmaksi kuin kaksijalkalan tomu.
”Minäkin haluaisin tutustua paremmin minuun… tai siis sinuun! Sinuun tietenkin. Miksi minä haluaisin itseeni muka tutustua?” Tämän täytyi olla painajaista. Mikä ihme minuun oli tullut? Oliko kaksijalkala pehmittänyt kovan pääkoppani näin hirvittävän lyhyessä ajassa?
Järkäletassu katseli minua rauhallisesti. Hänen silmissään ei näkynyt minkään sorttista halveksintaa tai ivaa. Vedin syvään henkeä ja puhalsin sitten keuhkoni tyhjäksi, jatkaen sitten ruoan etsimistä. Järkäletassu rupesi tekemään samaa.
Tongimme tähteitä hyvän aikaa, kunnes kumpikin oli löytänyt jotakin tuotavaa. Aioin joskus lähteä saalistamaan meille oikeaa riistaa. Uskoin Järkäletassun ilahtuvan ajatuksesta myös, sillä tähän kaksijalkojen moskaan kyllästyi äkkiä. Sitä paitsi, vaikka Päivänsäde kasvatettaisiin kaksijalkalassa, en halunnut hänen unohtavan täysin kissojen perinteisiä viettejä. Jos Keijukainen saisi päättää, pentu tonkisi varmaankin kaikki kaksijalkalan kiiltävät laatikot läpi ruokaa etsimässä.
Lähdimme tassuttamaan takaisin niin sanottua ”leiriämme” kohti. Pimeys oli laskeutunut kaksijalkalaan. Paitsi ettei se ollut täydellinen pimeys, vaan kaksijalkalan oudot, hehkuvat valot loistivat valkoisina mustuudessa. Ne olivat kuin isoja tähtiä lähellä maata. Eivät yhtä kauniita kuin Hopeahännän tähdet, mutta lähellä. Ainakin se toi minulle turvallisuuden tunnetta ja uskoa siihen, etteivät esi-isäni olleet täysin hylänneet minua huolimatta siitä, etten enää ollut klaanikissa.
”Minä ajattelin vaihtaa nimeni”, sanoin Järkäletassulle samalla kun roikotin hampaissani läpinäkyvää pakettia, jonka sisällä oli lihaa. Järkäletassu katsahti minuun yllättyneenä. ”En halua olla enää mikään -tassu”, lisäsin perään selvennykseksi.
Kolli nyökytteli mustaa päätään ymmärtäväisesti. ”Minkä aiot valita uudeksi nimeksesi?”
”Se on salaisuus”, virnistin. Järkäletassu hymähti, muttei sanonut siihen mitään.
”Entä sinä?” kysyin sitten. ”Aiotko olla lopun ikääsi Järkäletassu?”
//Järkäle?
//356 sanaa
