Tyrskytassu
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Luopio |
Keijukainen katsoi suuntaani syyttävästi. Hänen otsassaan komeili tuore viilto, josta saattaisi jäädä arpi. Eikä naaras vaikuttanut olevan mielissään siitä. Ei se minun vikani ollut, että nämä typerykset olivat päättäneet poiketa kaksijalkalaan, koska eivät viihtyneet metsässä. Koirista oli riesaa vain siellä, missä oli kaksijalkoja – kyllä noiden se pitäisi tietää.
Tuhahdin itsekseni, käännyin mittailemaan katseellani yläpuolellani olevaa tasoa ja koukistin lonkkani hyppyyn. Laskeuduin tahriintuneelle puupinnalle hieman kömpelösti ja sävähdin kyljessäni tuntuvaa vihlaisua. Yritin seisoa mahdollisimman suorassa ja näyttää siltä, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Siitä huolimatta minusta tuntui, että jokaisen paikallaolijan katse oli kohdistunut minuun.
Käännyin tason päällä ympäri ja taittelin käpäläni jokseenkin vaivalloisesti alleni. Keijukainen ja Arpi olivat edelleen lattialla ja juttelivat jostain päät lähekkäin ja matalalla äänellä, hännät keskittyneesti huiskien. Välillä Keijukainen vilkaisi minuun päin, mikä saattoi johtua siitä, että heidän asiansa koski jollain tapaa minua, tai sitten häntä vain ärsytti se, että tuijotin.
Mäihä oli vallannut itselleen paikan ylemmältä tasolta, joka sijaitsi melkein omani vieressä. Kolli katseli kiinnostuneena lattialla olevia kissoja, mutta käänsi sitten yhtäkkiä silmänsä minua kohti, mikä sai minut – noloa kyllä – säpsähtämään vähän. Toivoin, ettei kolli ollut huomannut sitä, mutta hänen kasvoilleen hitaasti leviävä virnistys kertoi muuta. Painoin korvani luimuun ärtyneenä ja katsahdin muualle.
”En minä pure”, Mäihä sirkutti. ”Vaikka saatanhan minä teidänlaisille klaanikissoille näyttää hieman uhkaavalta.”
Heilautin ehyttä korvaani ja siirsin huomioni jälleen likaisenvalkoiseen kollikissaan. En saisi tuota naljailua loppumaan, ellen keksisi jotakin puheenaihetta – toisaalta torailu jatkuisi varmaan siitä huolimattakin, sillä kolli tuntui rakastavan muiden kiusaamista ystävällisiin lausahduksiin piilotetuilla solvauksillaan.
”Kuule, miten sinunkaltaisesi kissa päätyi Keijukaisen matkaan?” kysyin aikomaani terävämmin. Minua tympäisi edelleen se, miten hän ja Leopardi olivat helposti ottaneet jalat alleen ja jättäneet meidät yksin koiraa vastaan. ”Vaikutat kissalta, joka pelastaa aina ensin oman turkkinsa ja vasta sitten harkitsee muiden auttamista. Yleensä sellaiset viihtyvät parhaiten yksinään. Mikä siis on sinun motiivisi olla mukana tässä yhteisössä?”
//Mäihä?
//301 sanaa
