Tyrskytiikeri
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Luopio | Kujakissayhteisö
En ymmärtänyt, mikä Järkäleloikkaan oli mennyt, kun tämä ensin tiuskittuaan Pähkinälle kääntyi sitten mitään sanomatta ympäri ja poistui paikalta. Katsoin hänen peräänsä kulmat kurtussa, voimatta käsittää kollin omituista käytöstä. Täytyisi jutella hänen kanssaan myöhemmin, kunhan Pähkinä olisi saatu asettumaan taloksi.
”Pahoittelen toverini nuivaa asennetta”, sanoin sitten pahoittelevasti vieraallemme – tai siis tulevalle yhteisön jäsenellemme – ja käännyin katsomaan tähän päin. Vaikka tällainen mielistely soti vahvasti luontoani vastaan, se toimi tässä tilanteessa varmasti paremmin kuin kynsillä uhkailu.
”Voimme tehdä nopean esittelykierroksen, ennen kuin menemme tapaamaan yhteisön johtajaa.” En tiennyt, miten Keijukainen suhtautuisi uuteen tulijaan. Tietysti naaras olisi mielissään joukkojensa kasvusta, mutta oli aivan toinen asia, lähtisikö hän taivuttelemaan kissaa puolelleen pehmeän vallan keinoin vai määräisikö tämän jatkuvaan valvontaan ja eristyksiin, kunnes erakko olisi sopeutettu.
”Kuka tämä teidän johtajanne on?” Pähkinä uteli, kun lähdimme kiertämään rakennusta läpi.
Mieleni olisi niin kovasti tehnyt kuvata Keijukaista kaikkien tämän huonojen puolien valossa ja kertoa, millainen raivostuttava katti naaras todellisuudessa olikaan, mutta jälleen kerran hillitsin itseni. Yhteisöön ei saatu jäseniä puhumalla totta – muille piti kertoa se, minkä nämä halusivat kuulla.
”Meidän johtajamme on nimeltään Keijukainen. Hän on karski katujen kasvatti, jonka ansiosta meillä kodittomilla on nyt paikka, jota kutsua omaksi”, kerroin yrittäen kuulostaa niin ihailevalta kuin vain osasin, vaikka helppoa se ei ollut. Keijukainen ei nimittäin lukeutunut suosikkikissoihini millään muotoa.
Esittelin Pähkinälle alakerran, jossa kaikki yhteisön jäsenet muutamia erityistapauksia lukuun ottamatta nukkuivat. Sen jälkeen näytin hänelle yläkerran, jossa Keijukainen, Arpi, Mäihä ja Päivänsäde nukkuivat, mutta pidin visiitin lyhyenä, sillä en uskonut Keijukaisen ilahtuvan saadessaan tietää, että juuri minä olin käynyt tallomassa hänen nukkumapaikkaansa.
”Vaatimatonhan tämä on, mutta kelpaa meille oikein hyvin”, tokaisin Pähkinälle tullessamme takaisin alakertaan, jossa osa kissoista oli sukimassa turkkiaan tai muuten vain viettämässä aikaa partioiden välissä. ”Keijukainen ei ole juuri nyt paikalla, mutta uskon puhuvani hänen puolestaan, kun sanon, että myös sinä olet tervetullut asumaan luoksemme. Meillä on täällä kyllä runsaasti tilaa, eikä sinun tarvitse nähdä nälkää enää tämän jälkeen.”
Pähkinän vastaus ratkaisisi sen, miten suhtautuisin häneen jatkossa. Mikäli naaras päättäisi kieltäytyä, hänet olisi pakotettava jäämään, mutta jos tämä taas haluaisikin jäädä vapaaehtoisesti, no, mitään ongelmaa ei olisi. Sitten vain tuttuun tapaan opastaisin hänelle, mistä hän voisi rakentaa itselleen vuoteen, ja lopuksi esittelisin hänet vielä muulle porukalle.
//Pähkinä?
