Tyrskytiikeri
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Luopio | Kujakissayhteisön lähialueet
Katsoin Järkäleloikan minulle heittämäänsä kuollutta käärmettä pala kurkussani. Mietin, mistä moinen hirvitys oli eksynyt kaksijalkalaan. Kenties hiirenkorvan lämpimät auringonsäteet olivat saaneet sen luikertelemaan kivisille kaduille lämmittelemään ja Järkäleloikka oli sattunut paikalle. Itse en olisi kuuna päivänä yrittänyt napata kyykäärmettä, sillä tiesin niillä olevan myrkkyhampaat, joiden purema voisi olla kohtalokaskin. Järkäleloikka oli kuitenkin aivan toista maata – hän ei tuntunut pelkäävän mitään.
Siispä en itsekään halunnut esiintyä pelkurina kollille. Sehän oli vain käärme. Melkein kuin kastemato, jolla nyt vain sattui olemaan terävät, myrkkyä tihkuvat hampaat ja ilkeät silmät. Ei siis mitään pelättävää. Se oli kuollut, eikä se voisi enää purra. Mitä sinä kuollutta matoa säikyt, Tyrskytiikeri? Olet kokenut paljon pahempaakin. Älä ole luuseri Järkäleloikan nähden!
Ajatukset kimpoilivat pääni sisällä kuin lasipurkin sisään vangittu mehiläinen. Kumarruin alaspäin ja haukkasin käärmeestä palan yrittämättä haistaa sitä ensin. Tiesin, että se olisi ollut liikaa. Käärme oli yllättävän sitkeä, ja minulla kesti jonkin aikaa, ennen kuin sain revittyä siitä itselleni sopivan kokoisen palan. Erehdyin vahingossa haistamaan sitä ja tunsin yökkäyksen nousevan kurkkuuni. Urheasti hotkaisin kuitenkin suikalemaisen lihapalan suuhuni ja makustelin sitä hetken kielen päällä, ennen kuin nielaisin sen alas.
Kylmät väreet kulkivat turkkini alla ja saivat sen pörhistymään melkein täyteen mittaansa. Katsahdin Järkäleloikkaan irvistäen inhosta.
”Ei tämä ole kissanruokaa”, tokaisin ja viskasin käärmeen takaisin Järkäleloikalle. ”Onkin siis suoranainen ihme, miten olet onnistunut pyydystämään tällaisen.”
//Järkäle? 😉
