Tyrskytiikeri
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Luopio | Tuntematon alue
Oli ikävää, että Järkäleloikka ei tuntunut voivan laskea suojauksiaan Maxin läsnäollessa. Tiesin kyllä Maxin voivan olla vähän… liikaa. Mutta minä tiesin, että myös kumppanissani oli varsin samanlainen maskuliinisen machoileva puoli, jonka maatilaelämä oli kaiketi vain kuluttanut pois. Meidän nykyiseen arkeemme moinen kukkoilu ei oikein sopinut, sillä työt oli hoidettava, tuli mikä tuli.
“Voithan sinä palata takaisin maatilalle auttamaan Ullaa ja Seppoa”, minä supatin Järkäleloikan korvaan ja silitin hännälläni hänen lapaansa. “Tuskin meillä tässä enää kauaa menee. Haluan nähdä, osaako Max jotain muita ‘temppuja’.” Katsoin kumppaniini vetoavasti.
Järkäleloikka tuijotti takaisin lievästi ärtyneen oloisena, ja olin varma, että kollin vastaus olisi ollut toinen, ellei meitä olisi keskeytetty:
“Siellähän te salskeat kollit olette!” Ulla tepsutti paikalle silmät loistaen ja kiilasi suoraan minun ja Järkäleloikan väliin. “Ehtisikö joku teistä muskelimasoista minun avukseni erääseen hommaan? Palkintona olisi tuoretta lehmänmaitoa!” Kilpikonnakuvioinen naaras vilkuili meitä kaikkia kolmea veikeästi.
Minä katsahdin Järkäleloikkaan. “Järkäleloikka tulisi varmasti mielellään”, minä sanoin hänen puolestaan, ja huomasin kumppanini katseen terävöityvän. “Minulla ja Maxilla on yksi juttu kesken, mutta tulemme heti sen jälkeen avuksi.”
“Voi että miten mukavaa!” Ulla lirkutti ja alkoi sitten tuuppia Järkäleloikkaa poispäin meistä. “Tulehan niin ruvetaan hommiin, Järkäleloikkaseni!”
Väläytin puolisolleni anteeksipyytävän katseen, ennen kuin tämä katosi Ullan kanssa. Minusta tuntui hieman pahalta, että olin mennyt sillä tavalla tyrkyttämään kollia hommiin ilman että tämä oli saanut sanoa siihen itse mitään, mutta uskoin Järkäleloikan olevan paljon mieluummin Ullan seurassa.
Tunsin jonkun hipaisevan kylkeäni; Maxin myskinen haju leijaili nenääni kollin siirtyessä lähemmäksi minua. “Aika hankala tapaus tuo sinun kollisi”, hän naksutteli kieltään ja katsoi minuun sitten leikkisästi. “Ettet vain olisi halunnut päästä eroon hänestä, jotta voisit olla kanssani kaksin.”
“No itse asiassa kyllä”, minä räpyttelin silmiäni hiukan huvittuneena. “Haluaisin, että näytät minulle muitakin liikkeitä. Minusta olisi mahtavaa osata tehdä edes joku niistä.”
Maxin kurkussa hyrisi kehräys. “Totta kai”, kolli astahti eteeni, ja matkallaan hän hieroi itseään minua vasten. Se sai minut hieman sävähtämään. Onneksi Järkäleloikka ei ollut ollut näkemässä tuota. “Aloitetaan siis.” Max vinkkasi minulle silmää, ja oppitunti alkoi.
Seurasin silmä kovana erilaisia liikeyhdistelmiä, joita ruskeankirjava kolli minulle esitteli. Osa niistä vaikutti lähestulkoon itsekeksityiltä, mutta keskityin ainoastaan niihin, joista uskoin olevan oikeasti hyötyä tosipaikan tullen. Kun tuli minun vuoroni testata kyseisiä liikkeitä, tunsin Maxin katseen polttavana turkillani. Kolli kierteli ympärilläni seuraten suoritustani tarkkaan – vähän liiankin tarkkaan.
Kun lopulta koin saaneeni tarpeeksi harjoittelusta, laskeuduin takaisin kaikille neljälle käpälälleni viimeisen liikkeen jälkeen. “Kiitos oppitunnista”, kiitin Maxia vähän hengästyneenä, “mutta nyt meidän on varmaankin mentävä auttamaan Ullaa ja Järkäleloikkaa.”
Tehdessäni eleen lähteäkseni Max astui kuitenkin eteeni. Kollin naama oli niin lähellä omaani, että tunsin hänen hengityksensä kuonollani. Se sai epämukavat väreet kulkemaan niskakarvojani pitkin.
“Niin, tai sitten voisimme jäädä tänne hengaamaan.” Maxin pää kallistui vähän, kun hän katseli minua hyvin kiinteästi. Nielaisin ja yritin kiertää kollin, mutta Max piti huolen, että pysyi varmasti tielläni. “Tiedäthän sinä, Tyrskyseni, että sinä et tarvitse näitä oppitunteja tekosyyksi viettää aikaa kanssani? Kyllä minäkin pidän sinua sangen puoleensavetävänä kissana.” Kollin häntä laskeutui selälleni, ja minä jännityin korvannipukoista hännänpäähän asti.
“N-nyt olet ymmärtänyt aivan väärin”, takeltelin hämilläni ja yritin vetäytyä kauemmaksi suuremmasta kollista. “Ei tässä ole kyse mistään sellaisesta. Ei tosiaankaan. Olen varsin onnellinen Järkäleloikan kanssa, eikä minulla ole sen suuntaisia ajatuksiakaan sinusta.”
“Ai eikö muka?” Max katseli minua muka harmistuneena, mutta hänen silmissään oli outo pilke. Hän kiusoitteli minua – tämä oli hänestä hauskaa.
“No ei!” kivahdin ja puskin kollin ohi kaikki karvat pystyssä. “Joten voit pitää käpäläsi irti minusta ja keskittyä ihan olennaiseen! Minua tarvitaan nyt muualla.” Sen jälkeen ampaisin Ullan ja Järkäleloikan perään sellaisella vauhdilla, että olin kompuroida heti alkuunsa. Sydämeni tykytti edelleen rinnassani, enkä tiennyt, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa äskeisen jälkeen. Max oli ihan harhainen, kun kuvitteli minun haluavan hänen kanssaan mitään muuta kuin tuutorointia.
//Järksy?
