Tyrskytiikeri
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisö
Noin neljännesosakuu sitten Kujakissayhteisöön oli eksynyt pari tuttua naamaa menneisyydestäni. Mikä oli yllättänyt minut eniten, oli se, että juuri nämä kaksi kyseistä kissaa matkasivat kahdestaan. Minun aikanani eloklaanilaiset ja kuolonklaanilaiset eivät olisi saaneet olla näin läheisesti tekemisissä toistensa kanssa, mutta ilmeisesti nämäkin säännöt olivat alkaneet lipsua. Tyypillistä.
Ruskalintu-parka oli kokenut kovan kolauksen, kun tämä oli saanut tietää perheensä kohtalosta. Kolli oli sen jälkeen ollut hyvin murtunut, ja tämän seuralainen, Sulkavirta, jonka muistin hyvin Kuolonklaanista, oli yrittänyt olla urhea heidän kummankin puolesta.
Lähestyin parivaljakkoa rennosti. Minulla ei juuri ollut kavereita yhteisössä, kun Järkäleloikkakaan ei puhunut minulle, joten ei kai ollut pahitteeksi yrittää lämmitellä välejä parin vanhan tutun kanssa.
”Huomenta”, tervehdin epäluuloisen näköistä kaksikkoa hymyssä suin. Sulkavirta vastasi tervehdykseeni epäileväisen oloisena – hän arvatenkin mietti, mitä minä mahdoin haluta heistä. Viime näkemisellä olimme Keijukaisen ja Mäihän kanssa aiheuttaneet sekasortoa vuotuisissa hiirenkorvan harjoituksissa nappaamalla Mesitähden pennun, eli siis Päivänsäteen, ja pakenemalla paikalta. Uskoin tapauksen olevan edelleen hyvin muistissa niin Eloklaanissa kuin Kuolonklaanissa, jonka kissoja olimme onnistuneet huiputtamaan esittäytymällä kotia etsivinä erakkoina.
Yritin jatkaa keskustelua hieman vitsikkääseen sävyyn toteamalla, miten yhteisössä olisi pian enemmän entisiä klaanikissoja kuin klaanissa. Sulkavirran vastaus oli hyvin neutraali:
”Niin, kieltämättä täällä on melkoisen paljon tuttuja kasvoja. Järkäletassukin löysi lopulta tien luoksenne.”
Korjasin Järkäletassun nimen olevan nykyään Järkäleloikka, ja Sulkavirta pahoitteli tietämättömyyttään. Sen jälkeen raidallinen naaras huomautti jostain, mitä en mielelläni olisi enää muistellut jälkeenpäin:
”Olen huomannut, että sinunkin vuoteesi on täällä alakerrassa. Miten Keijukainen ei ole sallinut kumppaninsa asettua kanssaan samalle tasolle.”
Yritin pitää neutraalin ilmeen naamallani, kun mietin, miten muotoilisin vastaukseni siten, ettei suunnaton inho ja vastenmielisyys paistaisi siitä suoraan läpi. En halunnut ottaa sitä riskiä, että joku pääsisi lavertelemaan epäkunnioittavuudestani Keijukaista kohtaan.
”Se oli silkkaa esitystä”, vastasin lopulta ja loihdin kasvoilleni hieman kireähkön hymyn. ”Emme olleet koskaan kumppaneita, emmekä – onneksi – tule ikinä olemaankaan.” Vilkaisin vaivihkaa lapani yli taakseni siltä varalta, että Keijukainen olisi sattunut olemaan jossakin lähistöllä. Ei ollut. ”Meitä kahta voi tuskin edes kutsua kavereiksi, mutta siedämme toisiamme vain siksi, että meillä on yhteinen kasvatti ja määränpää – tuhota Mesitähti.”
Katselin kaksikkoa hetken silmät sirrillään, yrittäen keksiä, miten Lauhalaukan poika ja Tuhkajuovan tytär olivat päätyneet yhteen. ”Entäs te kaksi sitten? Eikö klaanielämä enää maistunutkaan?” murahdin virnistäen pienesti. ”Tokihan minä teitä ymmärrän. Ei se maistunut minullekaan – tai no oikeastaan, eihän minulle annettu edes mahdollistaa saada maistaa sitä kunnolla.”
//Sulka?
