Tyrskytiikeri
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Hahmon sijainti:
//Klaanien lähialueet
Yhteisö oli lopulta löytänyt tiensä Kuolonklaaniin, jossa alustavat neuvottelut klaanin uuden päällikön, Henkäystähden, kanssa lupailivat liittolaisuutta. Ilmeisesti Kuolonklaanissa pidettiin Eloklaanista aivan yhtä vähän kuin yhteisössäkin, joten liittoutuminen oli kummallekin osapuolelle vain eduksi. Vain aika näyttäisi, kauanko liitto pitäisi ja mitä siitä seuraisi.
Tuntui hieman oudolta olla taas täällä kaikkien näiden vuodenaikojen jälkeen. Olin ehtinyt elää kummassakin klaanissa jonkin aikaa, joten maisemat eivät olleet minulle täysin vieraita, vaikka muistikuvani niistä olivatkin kuiden mittaan haalistuneet. Ehkä juuri siitä syystä Päivänsäde ja Kharon olivat päättäneet ottaa Kharonin minun sijastani mukaan neuvotteluihin Kuolonklaanin leiriin, sillä nuorempi kolli muisti paremmin Eloklaanin reviirin.
Turkkini sukiminen keskeytyi, kun Järkäleloikka kutsui minut yhtäkkiä sivummalle keskustelemaan. Vatsaani kouraisi jännityksestä. Noin puolikuuta sitten sattuneen kettuvälikohtauksen jälkeen olin kertonut tummaturkkiselle kollille tunteistani häntä kohtaan ja olimme sopineet keskustelevamme suhteestamme enemmän sitten, kun yhteisö olisi saapunut määränpäähänsä. Ilmeisesti nyt oli sen keskustelun aika.
Järkäleloikka johdatti meidät syvemmälle metsään, jossa hän lopulta aloitti kertomalla omista tuntemuksistaan ja siitä, miten tuntui oudolta olla pelkkiä ystäviä sen jälkeen, kun molemmat olivat paljastaneet tuntevansa samoin toisiaan kohtaan. Kun kolli otti puheeksi kumppanuuden, sydämeni oli lepattaa tiehensä.
Tunteeni Järkäleloikkaa kohtaan olivat vahvoja, ja Päivänsäteen lisäksi hän oli yksi niistä harvoista kissoista, joiden seurassa tunsin oloni hyväksi. Minäkään en ollut mitenkään erityisen kokenut parisuhdeasioissa, mutta kumppanuus kuulosti omaan korvaani oikealta vaihtoehdolta. Entinen minä olisi pitänyt moista pelkkänä tunteellisten houkkien hömpötyksenä, mutta olin nykyään muuttunut kissa, ja totta puhuakseni rakkaus houkutti minua nykyään enemmän kuin valta. Kaiken tämän murheen ja kostonhimon jälkeen kaipasin rauhaa ja turvaa, ja uskoin, että Järkäleloikan kanssa saavuttaisin ne todennäköisimmin.
Astuin lähemmäksi jykevää kollia, joka katsoi minua yhä sinisillä silmillään. Kosketin hänen lapaansa hellästi hännälläni ja hymyilin hiukan. ”Et sinä ole naurettava”, mau’uin hiljaa, yrittäen etsiskellä oikeita sanoja. ”Enkä minäkään näe sinua pelkkänä ystävänä.” Pidin pienen tauon, ennen kuin jatkoin: ”Pitäisin todella siitä, jos saisin kutsua sinua kumppanikseni.”
//Järksy? 😉
