Tyrskytiikeri
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Hahmon sijainti:
//Eloklaanin reviiri
//TAISTELUTARINA
Eloklaanin leiri – paljon ei ollut muuttunut sitten viime käynnin. Ainoa ero viimeisimmästä muistikuvastani oli vain se, että nyt se oli täynnä henkensä edestä taistelevia kissoja. Puhdas, valkoinen lumi oli värjääntynyt paikottain punaiseksi veriroiskeista, ja karvatuppoja pyöri rääkyvien kissojen jaloissa vähintäänkin oppilaan kokoisen kissan edestä.
Taistelu oli ehtinyt jatkua vasta tovin, mutta maassa makasi jo pari liikkumatonta hahmoa. Yön pimeydessä oli vaikea sanoa, olivatko kaatuneet omia vaiko eloklaanilaisia, saati kumpi puoli oli voitolla. Joka tapauksessa tilanne oli hyvin kaoottinen, enkä tiennyt, miten päin minun olisi pitänyt olla.
Kynsin ja raastoin vastaantulevia eloklaanilaisia melko huolettomasti, mutta samaan aikaan sisimmässäni tunsin kitkerän piston – oliko tämä oikein? Oliko kostoni todellakin kaiken tämän veren vuodattamisen väärti?
Näin vilauksen isästäni taistelemassa Keijukaista vastaan samalla, kun itse höykytin kilpikonnakuvioista soturinaarasta, jonka nimeä en joko tiennyt tai kyennyt muistamaan sillä hetkellä. Loppujen lopuksi siitä oli kamalan pitkä aika, kun minua viimeksi oli voinut kutsua eloklaanilaiseksi.
Isäni näkeminen herätti minussa tukahdutettuja epäoikeudenmukaisuuden ja katkeruuden tunteita. Korppisiipeä en ollut vielä nähnyt, ja jostain syystä halusin nähdä hänet enemmän kuin kenet muut. Hän oli syypää karkotukseeni, ja halusin näyttää hänelle, että olin pärjännyt vallan mainiosti ilman häntä ja typerää klaaniansakin.
Järkäleloikka taisteli kahta eloklaanilaista vastaan lähellä parantajien pesää. Vaikka kumppanini olikin kookas ja varmasti myös ihan kohtalaisen hyvä taistelija, hänellä näytti olevan vaikeuksia puolustautua kahta hyökkääjää vastaan. Näin, miten kolli peruutti sisälle parantajan pesään, edelleen taistellen kaksikkoa vastaan.
Syöksyin empimättä kumppanini avuksi. Sivalsin vaaleanruskeaa kollia takajalkaan kynsilläni, ja tämä ulvaisi kivusta, kääntyen sen jälkeen kohtaamaan minut. Jakelimme toisille tiuhaan iskuja, mutta lopulta onnistuin iskemään tätä kuonoon niin lujasti, että tämä horjahti ja lysähti lumeen makaamaan. Sillä välin myös Järkäleloikka oli onnistunut hoitelemaan oman vastustajansa pois kimpustaan. Vilkaisin häneen nopeasti varmistaakseni, ettei hän ollut pahasti loukkaantunut.
Emme ehtineet hengähtää kauaa, kun parantajan pesän sisältä alkoi kuulua murinaa. Tajusin, että siellä oli myös kissoja – suurin osa loukkaantuneita eloklaanilaisia. Siristin silmiäni ja marssin Järkäleloikan ohi pesään. Yritin katsella ympärilleni siinä toivossa, että löytäisin Korppisiiven haavoittuneiden joukosta, mutta sen sijaan sainkin riesakseni pienikokoisen, hunajanvärisen naaraan.
”Pois tieltä, rääpäle”, murisin pienemmälle kissalle varoittavasti ja väläytin tuolle hampaitani.
//Kulta tai Järksy?
