Valo
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Erakko | Tuntematon alue
Aaveen ylisanat alkoivat tuntua koko ajan yhä vähemmän oudoilta ja enemmän paikkansapitäviltä. Niin, minä tulisin vielä pelastamaan tämän maailman. Todisteet siitä olivat jopa kuolevaisten nähtävissä.
“Kaikki hyvin, Aave”, tyynnyttelin jonkinlaisen hurmoksen vallassa olevaa toveriani, “minä pärjään vallan mainiosti.”
Aave nyökkäsi ja kumarteli nöyrästi samalla kuin lipui kauemmaksi. Kollin katse oli jopa vähän vauhkoontunut ja sen takana näytti poukkoilevan monia ajatuksia.
Käänsin katseeni takaisin taivaalle, joka oli jälleen mennyt pilveen. Vieno hymy levisi huulilleni, kun ajattelin, millainen voima minulla oli käpälissäni. Olisin voinut saada auringon paistamaan koska tahansa, mutta päätin antaa taivaan pilvien seilata omaa tahtiaan silkkaa jalouttani. Jumalhahmojen ei sopinut leikkiä kuolevaisten maailmalla liiaksi – siitä saattaisi seurata jotakin katastrofaalista.
Seuraavana aamuna heräsin kiveni päälle käpertyneenä. Ilmassa leijaili sankka sumu, ja kosteus kolotti jäseniäni. Nousin istumaan ja avasin suuni leveään haukotukseen.
Hiljaisen aamun täytti omituinen vaikerrus, joka sai minut valpastumaan. Ääni tuli Aaveen onkalon suunnalta. Loikkasin alas kiveltäni ja lähdin tepsuttamaan pikkuisen kollin pesää kohti.
Työntyessäni sisälle hämyiseen pesään tunsin rintaani alkavan pakottaa, aivan kuin tunneli olisi yrittänyt imeä ilmat pihalle keuhkoistani. Aaven vaimea valitus sai minut kuitenkin jatkamaan peremmälle.
“Aave!” huhuilin ystävääni ja yritin erottaa kollin tumman hahmon pimeästä. Kohta kuului terävä henkäisy, ja liikahdus sivullani paljasti minulle erakon olinpaikan. “Aave, onko kaikki kunnossa?” kysyin vähän huolestuen, kun kolli ei heti sanonut mitään.
//Aave?
