Valo
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Erakko | Tuntematon alue
Minä ja Jamppa olimme lähteneet taivaan tummuessa kävelylle. Pullea ystäväni oli ruvennut vääntelehtimään sen näköisenä kuin hänen sisuksistaan olisi yrittänyt kaivautua ulos jokin elämänmuoto. Olin ajatellut, että raitis ilma ja rauhallinen promenadi vähiin tihkuvan valonkajossa auttaisivat häntä rauhoittamaan levottoman mielensä yötä varten.
Toki Jampaan syyt hermoiluun olivat aiheelliset. Hän ei mitenkään voinut ymmärtää, mistä tämän yön rituaalissa todellisuudessa oli kyse. Kuolevaiset pystyivät näkemään vain puolet totuudesta – suurempi altistuminen johtaisi aivojen sulamiseen. Tavallaan tietämättömyys olikin tietynlainen siunaus.
“Tiedätkös, tuo sinun kaverisi välillä tuppaa karmimaan minua”, Jamppa sanoi, kun olimme niin kaukana nykyisestä leiristämme, ettei Aave mitenkään voinut kuulla meitä enää. “Enkös minä voisi vaan jäädä pois tänä yönä? En tahdo pilata sitä teidän rituliaalianne vahingossa.”
Katsahdin Jamppaan silmät leviten. “Ethän sinä voi jäädä pois! Olet tärkeä elementti kaiken onnistumisessa!” Tai niin Aave ainakin kivenkovaan väitti. Täytyi olla jokin hyvä syy sille, miksi Jamppa oli pidettävä tyytyväisenä ja kylläisenä tätä yötä varten. Juuri nyt ystäväni ei kuitenkaan ollut kumpaakaan – hän oli hermostunut ja ähkyn partaalla.
“Sinä kuulit jo aiemmin, miten Aave tiuski minulle, kun pudotin seppeleeni”, kolli huokaili. Hän vilkaisi ympärilleen ja supisi korvaani: “Hän taitaa olla vähän kajahtanut. Höpisi jostakin kosmisesta energiasta. Mitä se edes tarkoittaa?!” Jampan silmät kuvastivat pelkoa ja epävarmuutta.
“Hän on vain vähän kireä, koska tämän rituaalin onnistuminen on hänelle hyvin tärkeää”, minä yritin selittää niin rauhallisesti kuin vain suinkin kykenin. Jampan levottomuus oli tarttuvaa sorttia. “Sen onnistuminen on hyvin tärkeää myös minulle. Tiedän, että sinun on vaikea tajuta, mistä tässä kaikessa on kyse, mutta sinun on luotettava meihin – luotettava minuun.” Tutkailin katseellani Jampan ilmettä, jonka kireys oli alkanut jo hiukan rakoilla.
Kolli pysähtyi, ravisteli itseään ja katsoi minua sen jälkeen kirkkaammin silmin. “Kyllä minä sinuun luotan, Valo. Olet hyvä tyyppi. Ja niin kai täytyy sen Aaveenkin olla, jos sinä niin väität.”
Helpotus sykähteli lävitseni. Jamppa vaikutti taas enemmän omalta hyväntuuliselta itseltään. Se sai minut iloiseksi, ja minä kehräsin kollille: “Kiitos, Jamppa. Sinäkin olet tosi hyvä tyyppi.”
Palattuamme takaisin olimme saaneet Aaveelta kipakat moitteet oltuamme poissa niin pitkään ja heti perään kuumottavan kuulustelun koskien puhtauttamme. Olimme vannoneet kollille, että seppeleemme eivät olleet hipaisseetkaan maankamaraa koko matkan aikana.
“Oi Pyhä Valo, minun on vielä valmisteltava sinut rituaalin loppua varten”, Aave maukui ja vilkaisi paheksuvasti Jampan suuntaan, melkein kuin tämä olisi hänen mielestään ollut jotenkin sottaisen näköinen. Jamppa käänsi vaivaantuneena katseensa muualle.
Seurasin Aavetta samaisen lammen rantaan, jossa olimme tehneet vähän aikaisemmin rituaaliharjoituksia Jampan kanssa. Kävin istumaan sille paikalle, jonka Aave minulle osoitti ja jäin odottamaan korvat höröllä, mitä kosmisia viisauksia hänellä oli minulle tarjota.
//Aave?
