Valo
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Erakko | Klaanien läheinen kaksijalkala
Puron vesi oli niin kirkasta, että Valo näki selvästi sen pohjaan kahlatessaan ylävirran suuntaan. Ilma oli seisahtunut ja tukahduttava, mutta viileä vesi tarjosi siihen helpotusta. Sammakko oli jäänyt loikoilemaan varjoon erään puun alle alavirran suunnalla ja sanonut ottavansa nokoset. Valo oli luvannut partioida lähitienoota uhkien varalta, jotta tämä saisi levätä rauhassa, ja niinpä hän nyt urheasti ja aivan yksinään kiersi järjestelmällisesti niittyä pitäen silmänsä ja korvansa auki havaitakseen mahdolliset vaarat ajoissa.
Tähän mennessä hän ei ollut huomannut vielä mitään hälyttävää, ja hän olikin jo aikeissa palata takaisin isänsä luo, kun yhtäkkiä lähistöltä alkoi kuulua ääniä. Valo pysähtyi ja höristi korviaan. Puron ympärillä kasvoi pitkiä heiniä, jotka peittivät näkyvyyden. Pulppuavan veden ääni häiritsi Valon keskittymistä, joten hän päätti nousta kuivalle maalle kuulostelemaan.
Nuori kolli hiipi heinien seassa matalana kuin riistaa vaaniessaan ja piti samalla kaikki aistinsa terässä. Ääni kuului taas, ja tällä kertaa hän varmistui siitä, että sitä piti jokin elävä olento. Melkein kuin kani olisi hypähdellyt heinikossa, mutta siinä oli jotakin muutakin…
Valo seurasi vaimeaa tömähtelyä, kunnes yhtäkkiä hänen nenäänsä lehahti kaksijalan vahva haju. Hän tunsi niskakarvojensa pörhistyvän, mutta pakotti itsensä pysymään rauhallisena. Hänen oli saatava tietää, kuinka iso uhka kaksijalka oli heille.
Kolli oli niin keskittynyt bongaamaan kaksijalkaa heinien seasta, että oli ihan loikata turkistaan, kun hänen eteensä ilmestyi yhtäkkiä pullea kotikisu perhosen perässä. Hän säikähti kissaa niin, että sähisi ääneen. Kotikisu jätti jahtaamansa perhosen rauhaan ja kääntyi katsomaan Valoon yllättyneenä. Tällä oli päässään jokin outo kaksijalkojen esine samoin kuin kaulassaankin, mutta ne eivät vaikuttaneet tätä häiritsevän.
”Näkevätkö silmäni oikein, vai onko se Valo?” kolli henkäisi ilahtuneen kuuloisena ja tallusti lähemmäksi aurinkoinen ilme naamallaan.
Valo häkeltyi kuullessaan kissan sanovan nimensä. Mistä tuo kotikisu muka tiesi, kuka hän oli? Toisaalta, he olivat matkustelleet isänsä kanssa paljon ja kohdanneet monia kissoja, etenkin tässä lähistöllä olevassa kaksijalkalassa. Erityisesti silloin kun Valo oli ollut vielä pieni pentu he olivat tavanneet käydä seikkailuilla kyseisessä paikassa, joten oli siis hyvinkin mahdollista, että he olivat törmänneet tähän kotikisuun joskus aikoja sitten, mutta hän ei vain kyennyt muistamaan sitä.
Nyt kun hän tarkasteli tätä hassua, kermanväristä kollia tarkemmin, hänen mieleensä palasi hataria muistikuvia jostakin menneisyydestä. Hän ei vain millään saanut päähänsä, mikä kissan nimi oli.
”Olen Valo”, Valo vahvisti päätään nyökäyttämällä ja nousi seisomaan heinikossa, mutta pysyi edelleen valppaana kaksijalan varalta. ”Anteeksi, mutta en taida muistaa sinun nimeäsi. Emmekö olekin joskus tavanneet?” Hän kallisti kysyvästi päätään sivulle katsoessaan kotikisua.
//Puh?
