Kujakissayhteisön tarinat

//Kirjoittaja: Aura

//Hahmon sijainti:

//Kujakissayhteisön pesä

Voisin vaikka vannoa, että edellinen yö oli ollut koko lyhyen elämäni huonoin. Minusta tuntui siltä, että en ollut nukkunut silmäystäkään. Olin ollut koko yön hälytystilassa, sillä Ametistin läsnäolo nosti karvani pystyyn. Olin ihan varma, että tuohon kolliin ei ollut luottamista. Jokin vaistoissani sanoi niin. En ymmärtänyt miksi Päivänsäde oli määrännyt juuri hänet minun vahdikseni. Yrittikö hän todella tapattaa minut? Nielaisin. En ollut koskaan ennen ajatellutkaan mitään tälläistä, mutta.. Ensin Ametisti kävi kimppuuni ja sitten Päivänsäde määräsi hänet minun vahdikseni. Jokin siinä ei vain käynyt järkeen. Vilkaisin Ametistia epäluuloisesti ja tunsin kuinka yleinen epäluulo, petetyksi tulemisen tunne valtasi minut. Päivänsäde oli tai ainakin oli ollut kissa kehen olin voinut luottaa aina. Mutta entä nyt, oliko Päivänsäde todella pettänyt minut..? Yksi heikkouksistani oli se, että luotin muihin kissoihin aika helposti. Päätin, että se muuttuisi. Jos haluaisin pitää henkeni, minun olisi oltava varovaisempi muiden kissojen kanssa. En saisi päästää ketään liian lähelle tai muuten… Muuten minulle voisi käydä todella köpelösti. Huomasin, että kävin päässäni hyvin ristiriitaisia keloja läpi. En halunnut muuttua liian epäluuloiseksi ja kivikasvoiseksi.
Ametistin naukaisu herätti minut takaisin todellisuuteen. Loin kolliin hyvin tympääntyneen ja kysyvän katseen, mitä tuo nyt halusi?
“Mitä sinä sanoit?” kysyin kilpikonnakuvioiselta kissalta väsyneenä.
“Niin että minä menen nyt”, Ametisti murahti ja huiskautin kollille häntääni. Minun puolestani kolli oli valmis suksimaan vaikka kuuseen, en välittänyt. Hänen takiaan olin nyt Hyödytön ja en tiennyt voisinko luottaa emooni enää ikinä. *Minun on pakko hioa taistelutaitojani*, mietin itsekseni. Mietin myös pitäisikö minun puhua epäilyksistäni Cosmokselle. En kuitenkaan ollut hyvissä väleissä veljeni kanssa. Mietin voisiko Cosmos käyttää sitä tietoa hyödykseen. Lopulta tulin siihen tulokseen, että minulla ei ollut ketään kenelle kertoa tästä. Niiskaisin hiljaa, se sai minut surulliseksi. Olinko minä, Johtajan tytär näin yksinäinen? Miksi olin päästänyt tämän tilanteen näin pahaksi enkä ollut tarttunut siihen yhtään aiemmin?

KP-boosti käytössä

//Kirjoittaja: Soturikissa

//Hahmon sijainti:

//Kujakissayhteisön pesä

Olin istuskellut parantajien putiikissa jo jonkin aikaa, Lyra vain makoili alustallaan ja välillä mulkaisi minua kohden.
Härmän syy siihen, että jouduin olemaan koko yön parantajien pesällä oli, että vahtaisin Lyraa kuolemasta tai jotain herättelemällä häntä. Eihän minua voinut vähempääkään kiinnostaa, mutta se oli tehtävä.
”Haepa minulle jotain syötävää”, Lyra tokaisi ilkeästi suoraan kuonooni. Eikö hän ollut ymmärtänyt minua jo aijemmin? Eikö lähes minun kynsiini kuoleminen ollut tarpeaksi ymmärtää, että en tykännyt hänestä?
Heilautin häntääni Lyraa kohti halveksuvasti ja poistuin taas parantajien pesästä.
Kävelin tuoresaaliskasaa kohti ja otin sieltä rotan tai itseasiassa kaksi, toinen olisi minulle. Päivänsäteen määräykset eivät kiinnostaneet minua. Kunhan vain kukaan ei saanut minua kiinni. Toiveeni tukahtuivat seuraavalla silmänräpäyksellä, kun Päivänsäde vain ilmestyi taakseni ja kysyi:
”Mitäs sinä täällä ruokakasalla?”
Tipautin molemmat rotat ja murahdin: ”Olen ottamassa ruokaa /Lyralle/”
Päivänsäde pyöräytti silmiään ja tuli mukanani olevinaan varmistaen, että en ottaisi toista niistä.
”Saat syödä tähteet jos Lyra ei jaksa”, Päivänsäde katsahti minuun parantajien pesän edustalla.
”Ahah, kiva”, tuhahdin vastaukseksi.
Katselin Lyran syömistä ja Päivänsäteen sekä Härmän välistä keskustelua, jossa kuulin oman nimenikin heittelyä hieman.
”Ota tästä”, Lyra töksäisi hetken päästä. Hän työnsi eteeni kaksi hiiren raatoa joissa oli ehkä hännänkarvan verran syötävää jäljellä.
”No.. kiitos”, suhahdin takaisin ja heitin molemmat raadot suoraan Lyran ohi pesästä pois.

”Lyra pitäisikö sinun mennä nukkumaan? Se nopeuttaa parantumisprosessia huomattavasti?” Härmä pyysi Lyralta illemmalla.
”Kaipa minä voin mennä , se ei kuitenkaan kovin mukavaa ole kun /tuo/ joutuu herättelemään minua koko ajan.” Naaras katsahti minua kohti halveksuvalla ilmeellä.
”Se on parhaaksesi”, Härmä totesi väliin.
Lyra jätti vastaamatta ja laittoi päänsä käpäliensä väliin.
”Muistahan herätellä häntä – jos Lyralle käy mitään se on automaattisesti sinun syytä”, Päivänsäde tiuskaisi ja poistui pesästä.
”Tästä tulee pitkä, tylsä ja turha yö”, tuhahdin ja istuin Lyran viereen. Aijoin tehdä tästä mahdollisimman epämukavaa Lyralle.

”Herää”, taputtelin Lyraa lavalle.
”Olen hereillä”, Lyra pihahti ja jatkoi nukkumista.
Tämä oli vasta ensimmäinen kerta monesta, mitä aijoin herättää Lyran. Hetken odottelun jälkeen taputin häntä uudestaan olkapäälle ja odotin vastausta. Lyra oli ilmeisesti päässyt syvemmälle unen vaiheeseen, sillä hän ei vastannut heti. Tämän takia löin kovempaa, siihen asti että naaraan suusta tuli vastaus.
Herätin Lyran vielä kaksi kertaa ennen kuin huomasin jonkun liikkuvan pesän ulkopuolella.
Sihahdin hänelle hampaat välkkyen ja työnsin kynteni esille. En kaivannut enää yhtään enempää hankaluuksia, vaikka toisen kissan veren maku suuhun kyllä maistuisi.
”K-kuka olet?” Kuulin äänen kuiskaavan.
”Mitä haluat?” Vastasin kysymyksellä.
”M-minulla on tikku tassussa”, ääni kuullosti tutulta, mutta en pystynyt tunnistamaan omistajaa.
”Mene etsimään Härmää tai Mesiläistä muualta”, murahdin hänelle. Tämä pelottelukeino selvästi toimi sillä hän ei enää puhunut minulle.
”Lyra herää jo”, paukautin Lyraa päähän hetken päästä.
”Joo joo, onko pakko herättää noin usein?” Hän kysyi.
”Totta kai”, naurahdin. ”Hyviä unia”, mau’uin sarkastisesti.
Aloin nuolemaan tassujani ja turkkiani, en ollut vielä siistinyt sitä taistelun jälkeen joten ae oli aika huonossa kunnossa. Kun sain turkkini nuoltua läpi herätin Lyran vielä kerran ja yritin itsekin torkkua.

”Mitä teet?!?” Härmä järkyttyi nähdessään minun nukkuvan Lyran vierssä kovalla ja kylmällä kivilattialla.
”Nukun. Ellei se ole ilmiselvää näkemästäsi”, kuvittelin hänen puhuvan minulle ja vastasin.
”Mitens oli Lyran herättelyn kanssa?” Härmä jatkoi kyselyään.
”Herätin hänet varmaan viisitoista kertaa, olen saanut nyt nukkua vain hetken”, tällä kertaa kerroin ainakin totuuden.
”Niin hän teki, valitettavasti”, Lyra murahti pediltään.

//Kirjoittaja: Aura

//Hahmon sijainti:

//Kujakissayhteisön pesä

Lyra kuunteli Päivänsäteen ja Ametistin välistä keskustelua vain puolella korvalla. Jos naaras olisi itse voinut valita, hän olisi painunut suoraan omaan seuraansa ja pysynyt siellä loppuelämänsä ajan. Lyra ei ollut varma miten hän voisi enää ikinä näyttää naamaansa yhtään missään! Kuinka noloa nyt oli hävitä Valvotulle ja joutua Hyödyttömäksi? Ajatuskin sai naaraan tuntemaan olonsa ikäväksi ja häpeä kasvoi sekunti sekunnilta. Lyran teki mieli heittäytyä marttyyriksi ja ulista Päivänsäteelle kuinka toinen voisi vain suosiolla tappaa hänet. Mutta Lyra tiesi, että siitä ei olisi yhtään mitään hyötyä. Päinvastoin se vain vähentäisi hänen pisteitään emonsa silmissä. Pahimmassa tapauksessa Päivänsäde alkaisi suosia enemmän hänen veljeään, Cosmosta. Vaikka naaras tietyllä tapaa välitti veljestään, katsoi hän kuitenkin toista hieman alaspäin. Kollin tempaukset olivat varmasti vaikuttaneet hänen maineeseen ja naaras halusi pitää nimensä yhtä puhtaana mitä turkkinsakin oli. Sen takia Ametistille häviö otti koville. Lyra valpastui hieman kuullessaan Päivänsäteen antaman rangaistuksen. Naaras hymähti sille tyytyväisenä. Ametisti olisi ansainnut vieläkin pahemman rangaistuksen, mutta eipä kai toiselle tuota pahempaa voinut keksiä ilman, että siihen kuului väkivaltaa. Lyra ei kuitenkaan ottanut Ametistin rangaistukseen kantaa. Hän halusi vain velloa omassa itsesäälissä. Omassa mielessään Lyra kuitenkin toivoi, että Ametistin päälle tippuisi vaikka joku painava kaksijalan esine ja kolli itsekin menettäisi muistin. Naarasta ärsytti, mitä jos hän oli nyt unohtanut jotain tärkeää. Viileä henkäys tuntui kulkevan naaraan kehon lävitse. Mitä jos hän jonain päivänä unohtaisi isänsä… Lyra ei arvostanut Kharonin tekoa, välillä hän melkein vihasi isäänsä. Mutta mitä naaras ei myöntänyt oli se, että välillä hän myös kaipasi toista. Kaipaukseen sekoittui kuitenkin myös katkeruutta. Kuinka Kharon oli kehdannutkin hylätä heidät ja pettää Yhteisön? Se sai usein kaipauksen unohtumaan, osittain se oli myös Lyran oma tapa suojella itseään surun tunteilta. Naaras painautui yhä tiukemmin kerälle, häntä oli yhtäkkiä alkanut väsyttämään hirmuisen lailla eikä naaraan silmäluomet pysyneet enää sekuntiakaan ylhäällä.

Lyra suki veren sotkemaa turkkiaan tympääntyneenä. Kaiken lisäksi Ametisti oli vielä sotkenut hänen yleensä niin kauniin turkin. Lyra pelkäsi, että tästä jäisi hänelle jotain pysyvää ulkonäöllistä haittaa. Kuinka hän voisi sen jälkeen enää ikinä katsoa itseään heijastuksista? Huomatessaan liikettä pesän nurkassa, hänen katseensa kääntyi ja hänen epäonnekseen naaras huomasi Härmän perässä kulkevan Ametistin. Mitä tuo täällä teki? Lyra mulkaisi kilpikonnakuvioista kollikissaa ja jatkoi sitten turkkinsa sukimista. Naaras kuitenkin höristi korviaan, minkä takia Ametisti oli täällä? Itselleen Lyra hoki, että häntä ei voinut vähempää kiinnostaa, mutta silti hänen sisällään asui harvinaisen utelias naaras.
“Lyra, aivotärähdyksesi vuoksi sinua pitää herätellä satunnaisesti. Ametisti tässä hoitaa sen”, Härmä selitti ja jätti kaksikon sitten kahdestaan. Pieni pelko käänsi naaraan vatsalaukun ylösalaisin. Jäisikö hän oikeasti tuon kanssa kaksin?! Lyra ei näyttänyt pelkoa ulospäin, hän kyllä hoitelisi tuon, jos Ametisti vielä yrittäisi jotain.
“Haeppa sinä minulle jotain syötävää”, Lyra tokaisi terävästi. Yleensä naaras käyttäytyi aina niin mallikkaasti ja kohteliaasti, mutta juuri nyt häntä ei kiinnostanut olla kohtelias. Jos Ametisti halusi joutua hänen kanssaan huonoihin väleihin, kolli saisi myös kokea sen mukaista kohtelua. Lyra toivoi, että myös Päivänsäde teettäisi kollilla jatkossa kurjia tehtäviä.

KP-boosti käytössä

//Kirjoittaja: Elandra

//Hahmon sijainti:

//Tuntematon alue

AURA
Lyra: 39kp! –

AUROORA
Härmä: 5kp –

EMPPUOMPPU
Päivänsäde: 20kp! –

KÄÄRMIS
Laku: 8kp –
Ruusunen: 19kp –

SAAGA
Mirri: 4kp –

SOTURIKISSA
Ametisti: 31kp! –

//Kirjoittaja: Soturikissa

//Hahmon sijainti:

//Kujakissayhteisön pesä

Pääsimme Kujakissayhteisön asustamispaikkaan, Päivänsäde johdatti meidät suoraan parantajien osastolle.
Härmä oli tekemässä omia juttuja, eli järjestelemässä yrttejä ja sensemmoista.
Kun Lyra pääsi Härmän näkökenttään, parantaja järkyttyi ja kaapaisi heti hämäkinseittiä hyllystään.
”Miten tämä tapahtui?” Hän kysyi.
”Saat kiittää tätä kissaa”, Päivänsäde mulkaisi kohti minua.
Tuhahdin ja pyöräytin silmiäni kohti Päivänsädettä, kuitenkaan kukaan ei sitä huomannut.
”Kuinka nopeasti hän sitten voi palata tehtäviinsä?” Päivänsäde kyseli Härmältä, samalla kun hän hääräsi Lyran ympärillä.
”Hankala sanoa. Vammojen laajuus saattaa ulottua aivoihin asti, hänellä saattaa siis olla jonkinlainen aivotärähdys”, Härmä vastasi.
”Täydellistä”, Päivänsäde naurahti.
Voisiko olla, että Päivänsäde oli unohtanut rangaistukseni? Vai miettikö hän sitä vielä. Vai ajatteliko hän minun tappamista?
Miettimiseni jäi lyhyeksi, sillä Päivänsäde kääntyikin pian minua kohti ja kysyi jäätävällä äänellä: ”Ja mitä tulee sinuun, on aika miettiä sopiva rangaistus. Ihan sama mitkä syyt sinulla oli hyökätä Lyran kimppuun, ne johtivat yhden kissan vakavaan loukkaantumiseen. Se taas tarkoittaa sitä, että meillä on yksi kissa vähemmän partioimassa ja hankkimassa ruokaa.
Koska Lyra ei tällä hetkellä kykene kertomaan totuutta tapahtumasta, sinä saat käydä partioimassa myös hänen puolestaan. Sinä tulet ramppaamaan ulkona yötä päivää. Sen lisäksi saat luvan syödä vasta kun kaikki muut ovat saaneet syödä oman osansa ruoasta. Toivottavasti tämä on tarpeaksi oikaisemaan väärentynyttä ajattelumalliasi sen suhteen, mikä sinun paikkasi tässä yhteisössä on, Valvottu.”
”Eikös se ole näin täällä muutenkin? Ja miksi sitten edes otitte minut yhteisöön? Kuvittelin tätä reilummaksi ja mukavammaksi paikaksi, eikä semmoiseksi missä hallitsee joku…” kritisoin Päivänsädettä ja yhteisöä, ja jätin tarkoituksella viimeisen sanan sanomatta sillä en halunnut Päivänsäteen suuttuvan enempää.
”Mitä sanoit?” Naaras tiuski.
Jätin vastaamatta yhteisön johtajan kysymykseen ja poistuin parantajien pesästä.

”Sinä lähdet partioon noiden kanssa”, kuulin ’isomman ja voimakkaamman’ soturin, Malvaruusun tuiskaisevan korvaani. En väittänyt vastaan, sillä Päivänsäde olisi kuitenkin vain rankaissut minua enemmän.
Partiooni kuului Laku ja Leopardi.
”Hei, miten menee?” Kuulin Lakun kysyvän.
”Ihan hyvin kai”, vastasin tuikeasti.
Luulen, että Laku huomasi turhautumiseni sillä hän lopetti kyselemisen. Ainakin hän oli kivempi kuin Lyra.
”Mennään pohjoisrajalle”, Leopardi maukaisi. Hän oli partion kokenein soturi, joten häntä oli pakko kuunella.
”Miksikäs olet noin turhautuneella tuulella?” Laku kysyi varovasti paluumatkalla.
”Päivänsäde antoi jonkun rangaistuksen, kun yritin tappaa Lyran”, yritin pitää hermoni alhaalla, en halunnut heittää toistakin mahdollista kaveria ikkunasta pois.
”Öö…” Laku tuntui menevän sanattomaksi.
Onneksi se ei haitannut, sillä olimme pian raas leirissä.

”Olen etsinyt sinua kaikkialta”, Härmä tuli minua vastaan leirin sisäänkäynnillä. ”Missä olit?”
”Partiossa – tietenkin”, tuhahdin. Eikö hän ollut kuullut Päivänsädettä vai halusiko hän vain suututtaa minut tahalleen.
”Ai niin, totta. Päivänsäde sanoi, että sinun pitäisi vahtia Lyraa tämä yö”, Härmä kertoi.
”Niin vai?” Kävelin Härmän ohi suoraan kohti parantajien pesää ja istuin Lyran viereen. Hän näytti vielä olevan hereillä, muttei näyttänyt kovin innokkaalta aloittamaan keskustelua, mikä oli hyvä juttu minulle ja hänen selviytymisen mahdollisuuksille.

//Lyra, Päivi?

//Kirjoittaja: Käärmis

//Hahmon sijainti:

//Kujakissayhteisön pesä

Ruusunen tarkkaili Cosmosta, joka puuhaili jotain pesässä. Riemu oli pyytänyt emoltaan lupaa mennä kollin luokse pyytämään tätä leikkimään kanssaan, mutta Ruusunen oli sanonut ensiksi varmistavansa, että kolli ei yrittänyt mitään hämärää. Naaras tiesi, että Cosmos mitä luultavimmin tunsi hänen katseensa poltteen turkillaan, muttei häpeillyt katsomista lainkaan.
“Emo! Enkö voisi mennä jo?” Riemu kysyi kuin pieni pentu. Sitä hän myös edelleen oli Ruususen silmässä. Pieni ja viaton pentu, joka olisi helposti yllytettävissä ja aivopesulle helppo uhri. Sillä ei ollut väliä, vaikka hän olikin oikeasti jo täysikasvuinen kissa, emonsa silmissä hän ei tulisi näkemään täysikasvuisuutta ikuisuuteen.
“Hyvä on, mene. Mutta jos hän puhuu mistään epäilyttävästä, lähdet pois ja ilmoitat siitä minulle”, Ruusunen sihahti pennulleen hiljaa ja antoi smaragdin katseensa vilahtaa taas Cosmosta kohden. Hän puuhaili edelleen jotain turhanpäiväistä itsekseen ja nyt Riemu lähti puikkelehtimaan kollin luokse.
Ruusunen jäi istumaan siihen ja vahtimaan poikansa ja vankina olevan Cosmoksen tekemisiä aivan kaiken varalta. Minulla oli omat epäilykseni kolliin sitten sen, kun hän oli hyvän aikaa sitten yrittänyt karata. Tuntui että luottamukseni kaikkiin kissoihin yhteisössä hupenivat. Kaunokkikin oli yrittänyt paeta. En koskaan päässyt siitä ylitse. Hän oli yrittänyt karata. Yrittänyt jättää minut sillä tavoin. Hän oli ollut minulle kuin oma tytär.
“Hei, Cosmos! Haluaisitko leikkiä kanssani? Tai tehdä jotain yhdessä?” Riemun nauku sai ajatukseni palaamaan poikaani ja Comokseen, joka oli nyt kääntänyt huomionsa luokseensa tulleeseen Riemuun. “Olisi hauskaa esimerkiksi vain kilpailla jostain? Tehdä jotain hauskaa ja kiinnostavaa!”
“Cosmos on aikuinen kissa, ei häntä kuitenkaan tuollaiset pentujen leikit kiinnosta”, tuhahdin ja sai Riemulta vain mulkaisun. Koppavaa. Oma poikani astui minua vastaan!

//Cosmos?

//Kirjoittaja: EmppuOmppu

//Hahmon sijainti:

//Kujakissayhteisön pesä

Hännänpääni vääntyili kärsimättömästi odottaessani Härmän lausuntoa. Harmaa parantaja hääri Lyran ympärillä paikkaamassa Ametistin tekemiä haavoja. Tyttäreni näytti edelleen siltä kuin olisi juuri tipahtanut taivaasta eikä tiennyt, missä oli tai mitä tapahtui.
“No? Kuinka pian hän voi palata tehtäviinsä?” tiukkasin Härmältä kyllästyttyäni odottamaan. Parantaja tiputti muutaman yrtin Lyran eteen ja käski tätä syömään ne, ennen kuin kääntyi katsomaan minua.
“Vaikea sanoa. Vammojen laajuus saattaa ulottua psyykkeeseen asti – toisin sanoin hänellä voi olla jonkinasteinen aivotärähdys”, kolli selitti tyynesti ja vilkaisi ohimennen takanani tuomiotaan odottelevaa Ametistia.
“Miten hienoa”, naurahdin kuivasti ja koukistelin kynsiäni pesän kovaa lattiaa vasten. Kaiken ärtymyksen alla oli kuitenkin jotain muutakin – jotain sellaista, mitä en missään nimessä suostuisi myöntämään muille ääneen. Minä olin huolissani Lyrasta. Mitä jos hän ei koskaan palaisi enää ennalleen? Mitä jos hänestä tulisi koko loppuelämäkseen Hyödytön?
“Nyt on tärkeintä, että hän saa tarpeeksi lepoa”, Härmä jatkoi. “Vain aika näyttää, miten nopeasti hänen olotilansa kohenee.”
Vilkaisin Lyraa, joka kyhjötti pehmeillä kaksijalkojen turkeilla pää painuksissa ja katse tassuissa. Oli vaikea sanoa, oliko naaras häpeissään tapahtuneesta vai vain muissa maailmoissa. Mietin, olisiko minun pitänyt sanoa hänelle vielä jotakin, mutta tulin lopulta siihen tulokseen, että oli parempi käydä keskustelu naaraan kanssa vasta sitten, kun tämä taas hahmotti paremmin todellisuutta.
“Ja mitä tulee sinuun”, murahdin hiljaa ja käännyin mulkoilemaan jäätävästi Ametistia, “on aika miettiä sinulle sopiva rangaistus. Olivatpa syysi hyökätä Lyran kimppuun mitkä hyvänsä, ne johtivat joka tapauksessa yhden kissani vakavaan loukkaantumiseen. Se taas tarkoittaa, että meillä on sinun ansiostasi yksi kissa vähemmän ulkona partioimassa ja etsimässä ruokaa. Koska Lyra ei toistaiseksi ole kykenevä kertomaan omaa puoltaan tapahtuneesta, sinä saat luvan hoitaa myös hänenkin osansa raja- ja ruokapartioista. Tulet ramppaamaan ulkona yötä päivää, kunnes jalkasi eivät enää kanna ja päässä huippaa. Sen lisäksi saat luvan syödä vasta kun kaikki muut ovat saaneet vatsansa kylläisiksi. Jospa tämä on kylliksi oikaisemaan harhautunutta ajattelumalliasi sen suhteen, mikä sinun paikkasi tässä Yhteisössä todellisuudessa on, Valvottu.”
Minulla todellakin oli omat epäilykseni Ametistin suhteen. En uskonut hetkeäkään, etteikö kolli olisi yrittänyt päättää tyttäreni päiviä. Mutta ennen kuin koko totuus olisi selvillä, tyytyisin rankaisemaan kollia muilla tavoin.

//Ametisti, Lyra?

KP-boosti käytössä

//Kirjoittaja: Aura

//Hahmon sijainti:

//Kujakissayhteisön kaksijalkala

Valkoinen mytty kyhjötti Kujakissayhteisön reviirin kujalla avuttomana. Naaras oli hävinnyt taistelun todella nöyryyttävällä tapaa. Lyran raottaessa silmiään hänen katseensa osui ensimmäisenä Päivänsäteeseen, naaraan emoon. Lyra tunsi häpeän vyöryvän ylitseen. Oliko Päivänsäde saanut todistaa hänen häviötään..?
“Tilanne..äh”, Lyra murahti yrittäessään nousta ylös.
“.. On ihan hallinnassa.”
Päivänsäde ei sanonut mitään, mutta vilkaisi tytärtään turhautuneen näköisenä. Lyra yritti kammeta itsensä uudelleen ylös, mutta hänen selkäänsä sattui. Lopulta naaras pääsi ylös ja vasta silloin hän havahtui tilanteeseensa. Verta ja karvatuppoja oli kaikkialla. Hän ei muistanut kunnolla mitä oli tapahtunut tai missä hän oli. Ainoa minkä hän muisti ja tunsi oli se, että hänelle oli tullut sanaharkkaa Ametistin kanssa ja he olivat joutuneet taisteluun. Mutta muuten naaraan pääkopassa oli pelkkää mustaa. Lyra kuunteli emonsa ja Ametistin keskustelua puolella korvalla, mutta kuullessaan sanan “parantajalla”, hän pudisteli päätään.
“Minun ei ainakaan tarvitse”, Lyra mutisi häpeissään. Hänen korvannipukoitaan kuumotti, kun hän ajatteli millaista palautetta Päivänsäde tulisi antamaan. Hän oli hävinnyt valvotulle kissalle.
“Minun pitää tästä nyt mennä saalistamaan”, naaras lisäsi huonovointisena ja otti muutaman askeleen kauemmaksi, mutta lähes heti hän tunsi välitöntä tarvetta oksentaa. Lyra yökkäsi huonon olon johdosta ja lysähti istumaan. Hänen päätään särki, koko maailma tuntui pyörivän.
“Jos todella haluat olla niin typerä, että lähdet tuossa kunnossa saalistamaan, niin ole hyvä, anna mennä. Muussa tapauksessa tulet mukaamme”, Päivänsäde tuhahti tyttärelleen ja vaikka Lyra ei naaraan eleitä nähnyt, Päivänsäteen äänensävy oli käskevä eikä Lyralle jäänyt muita vaihtoehtoja. Vaalea naaraskissa nousi ylös ja lähti tassuttelemaan kaksikon perässä, mutta hän ei hakenut katsekontaktia kummankaan kanssa. Lyra oli liian häpeissään katsoakseen ketään silmiin.

KP-boosti käytössä

//Kirjoittaja: Soturikissa

//Hahmon sijainti:

//Kujakissayhteisön kaksijalkala

Taistelu minun ja Lyran välillä oli kiehahtanut yli, minun olisi tapettava naaras jottei kukaan saisi selville tekojani. Lyra seisoi ja sähisi agressiivisesti kahden ketunmitan päässä minusta, nyt tekisin tästä lopun. Yritin hypätä Lyran selkään, mutta hän ehti väistää alta pois. Tämän seurauksena lämähdin maahan ja keuhkoni tyhjentyivät hetkeksi. Lyra sai tästä juuri ja juuri tarpeeksi aikaa tehdä vastahyökkäyksen, ja niin hän tekikin
Tunsin Lyran päälläni ja epätoivoisen yrityksen niskani puremisesta. Naaraan voimat eivät kuitenkaan riittäneet. Ärähdin ja heitin Lyran pois selästäni.
Huomasin kuinka naaras teki ilmalennon päin seinää. Kuulin äänekkään tömähdyksen, kun hän osui seinään.
Lähdin kulkemaan hitaasti punaiseksi värjäytynyttä ja veristä naarasta kohti, joka oli pyörtymäisillään ja näytti heikolta.
”Mitä kuvittelet tekeväsi?!?” Yhteisön johtaja, Päivänsäde hyppäsi eteeni kulman takaa raivoisalla ilmeellä ja vaikutti tuijottavan suoraan sieluuni.
”Hän oli epäkunnioittava minua kohtaan”, tuhahdin ja ryhdistäydyin hetken aprikoinnin jälkeen. Tästä tulisi kyllä kunnon tupenrapinat, ehkäpä minut jopa erotettaisiin yhteisöstä – eli tapettiin.
”Ai niin vai? Ja sekö oikeuttaa toisen tapon yrityksen?” Päivänsäde jatkoi murisemista uhkaavasti.
”En minä yrittänyt tappaa häntä”, tuhahdin. Tämä oli selvästi valhe, ja Päivänsädekin varmaan huomasi sen. Hän nimittäin nosti kulmakarvojaan epäuskoisen näköisenä.
”Ai niin vai. Kysytäänpä häneltä, kun hän herää tuosta. /Jos hän herää/”, naaras painotti viimeistä lausetta.
”P-Päivän-säde?” Lyra nosti päätään hetken odottelun jälkeen. Naaraan äidin katse kirkastui. ”Mi-mitä tapahtui? Miksi olen tässä?” Lyra jatkoi epätoivoisesti änkyttämistä. Yritin poistua paikalta, mutta Päivänsäde huiskaisi hännällään minun kulkemisen pysäyttämiseksi.
”Et mene minnekkään”, Päivänsäde sihahti. ”Ennen kuin tämä on selvitetty loppuun asti”, hän jatkoi.
”Hyvä on”, tuhahdin ja katsoin kuinka uusi viholliseni kampesi itsensä ylös.
”Sinä et kyllä ihan terveeltä näytä?!?” Päivänsäde huudahti järkyttyneenä. Kuulin hänen äänessä hiukan pettynyttä sävyä. ”Menemme suoraan Härmän ja Mesiläisen luo!” Päivänsäde jatkoi. ”Ja sinä et tästä helpolla selviä”, naaras kuiskasi korvaani.
Lähdimme kulkemaan takaisin Kujakissayhteisön pesää kohti. Muutamat haavani alkoivat tykyttää, mutta niihin ei varsinaisesti sattunut. Lyran kynnet eivät riittäneet paksua turkkiani vastaan.

//Päivi, Lyra?

//Kirjoittaja: EmppuOmppu

//Hahmon sijainti:

//Kujakissayhteisön kaksijalkala

Omituinen hälinä kantautui korviini alakerrasta ollessani pesulla yläkerrassa. Alkuun en jaksanut välittää siitä ja ajattelin Arven tai jonkun muun hoitavan tilanteen, mikäli kyseessä oli alkava nujakka, mutta sitten pahaenteisen mourunan yli tunnistin tyttäreni Lyran äänen. Korvani ponnahtivat pystyyn välittömästi ja jalkani kuljettivat minut pikavauhtia portaisiin, mistä sätin itseäni heti jälkeenpäin. Joku kohta luulisi, että minä välitin millään muotoa jälkikasvustani. Sellainen ei käynyt laatuun – imagoni Yhteisön ylhäisenä johtajana ei saanut tahriintua, vaikka olinkin joskus tehnyt häpeällisen virheen ja hairahtunut rakkauteen.
Laskeuduin portaat ääneti alemmaksi paremmalle kuuloetäisyydelle. Mikäli Lyra oli mennyt sekaantumaan johonkin, antaisin hänen ensin itse yrittää selvittää omat sotkunsa. Minä en ollut sellainen emohahmo, joka rynnisti välittömästi puolustamaan pentuaan, jos tämä oli pulassa. Elämä kujilla oli kovaa, ja jos et kyennyt olemaan sitä kovempi, voisi käydä kalpaten.
Satuin juuri parahiksi paikalle näkemään, miten Ametisti – yksi Yhteidön pitkäaikaisista Valvotuista – pyyhälsi portaikon edestä Lyra heti kannoillaan. Naaraan suu kävi koko ajan ja erotin papatuksen joukosta sanat “Johtajan tytär” ja “rangaistus”. Kun olin jo muljauttamaisillani silmiäni koko asialle, huomasin tyttäreni jäljestä lattialle piirtyvän veritippavanan. Kurtistin kulmiani, laskeuduin portaat kokonaan alas ja käännyin katsomaan kissojen perään. Kaksikko livahti juuri pesästä ulos vievän ikkunan kautta kujalle.
Kirosin itseäni, että olin näinkin kiinnostunut Lyran asioista. En saanut päähäni yksi kerrallaan pulpahtelevia kysymyksiä loppumaan: Miksi hän oikein vuoti verta? Oliko Ametisti haavoittanut häntä? Miksi he menivät kahdestaan ulos? Oli kai vain yksi keino ottaa asiasta selvää ja saada typerä pääkoppani hiljaiseksi.
Kapusin ikkunasta ulos ja hyppelin tottuneesti kujan rojuesteiden yli kadulle. Ametisti ja Lyra olivat kadonneet näköpiiristäni, mutta tyttäreni jättämiä verijälkiä oli helppo seurata. Kävelyvauhtini muuttui nopeasti hölkäksi ja hölkkä raviksi. Pieni ääni mieleni laitamilla kiritti jalkojani jatkuvasti nopeampaan vauhtiin. Tällainen levottomuus ei ollut minulle tyypillistä. Kunhan saisin ne kaksi käpäliini niin…
Läheltä kuului sähinää ja ärinää. Liu’uin pysähdyksiin ja kurkistin kaksijalanpesän nurkan takaa äänen suuntaan. Ametisti ja Lyra seisoivat kuonot vastusten ja karvat pystyssä. Lyran valkoisessa turkissa näkyi punaista.
Kehoni vastusteluista huolimatta jäin seuraamaan tilannetta etäältä. Halusin nähdä, miten tyttäreni pärjäisi. Jos hän oli tullut yhtään minuun, hän selviäisi kyllä Ametistin kaltaisesta pikkutekijästä. Kolli oli sentään Valvottu. Se jäi kuitenkin nopeasti toiveajatteluksi, sillä hetkistä myöhemmin Lyra lensi ilman halki suoraan päin kiviseinää. Sitä teki pahaa katsoa – olinko todella opettanut hänet näin huonosti?
Lyra jäi makaamaan maahan liikkumattomana, kun Ametisti lähti lähestymään häntä uudelleen. Paha aavistus luikerteli turkkini alla – kolli saattaisi tappaa hänet. Silloin minä ponkaisin esiin piilostani ja syöksyin hurjasti sähisten tyttäreni ja Ametistin väliin. Musta kolli pysähtyi kuin seinään ja jäi tuijottamaan minua ruskeat silmät ammollaan.
“Mitä sinä kuvittelet tekeväsi?” murisin hänelle hampaitteni takaa. Porasin raivostuneen katseeni suoraan kolliin. Yksikin väärä liike ja tämä olisi mennyttä.

//Ametisti, Lyra?

KP-boosti käytössä

//Kirjoittaja: Aura

//Hahmon sijainti:

//Kujakissayhteisön kaksijalkala

Lyran teki mieli pyöräyttää silmiään ja nauraa. Hän, kyseli tyhmiä kysymyksiä ja säikäytteli?
“Ei ole minun vikani, jos sinä et kestä sosiaalisia tilanteita. Kannattaisi opetella”, valkoturkkinen naaras tuhahti hieman huvittuneena ja väräytti korvaansa. Yhtä asiaa Lyra ei Yhteisön toiminnassa ymmärtänyt. Miksi joka ikinen kissa oli haalittava mukaan? Mitä Kujakissayhteisö edes teki tällaisella kissalla kuka ei osannut käsitellä yksinkertaisiakaan keskustelutuokioita?
“Mutta minä kerron tästä kyllä Päivänsäteelle ja sitten sinä saat rangaistuksen. Ihan turhaa sinä niskuroit”, Lyra jatkoi ja näpäytti kilpikonnakuvioista kissaa hännällään. Lyra jatkoi Ametistin seuraamista ja puhalsi ilmaa suustaan. Naarasta ärsytti toisen käytös suunnattoman paljon. Millä oikeudella toinen käyttäytyi noin nyrpeästi? Oliko Ametistilla päässään herhiläisiä? Naaras vetäisi uudestaan syvään henkeä ja yritti rauhoittaa itseään miettimällä perhosia. Lepattelevat ja värikkäät pienet ötökät olivat naaraan mieleen. Ne olivat hänestä luonnon kaunein ihme. Lyra kaipasi perhosia jo nyt, vaikka lehtikato ei ollut vielä kunnolla alkanutkaan. Lyra siirsi taas katseensa pesätoveriinsa. Hän ei antanut ärsyyntymisen näkyä kunnolla, sillä naaras ei halunnut muiden näkevän häntä vihaisena. Välillä se oli kuitenkin vaikeaa, sillä Lyra oli isänsä tapaan todella herkkä sielu.
“Mitä vaikutusvaltaa sinulla muka on?” Ametisti tuhahti kyseenalaistavalla äänensävyllä ja Lyra tunsi kuinka kiukku alkoi kuohumaan hänen sisällä auringonpesän lailla. Naaras liu’utti kyntensä ulos ja sisään, mutta ei voinut enää hillitä itseään.
“Ai että mitä?! Kuulehan nyt sinä pieni, mitätön otus. Minä olen Päivänsäteen, johtajamme tytär ja seuraaja. Joten sinuna en enää koskaan kyseenalaistaisi minun asemaani ja vaikutusvaltaani, jos vielä joskus haluat syödä jotain muuta, kuin meidän tähteitämme”, Lyra tiuskaisi ja otti muutaman pitkän, ketterän loikan päästäkseen lähemmäksi toista. Hän pitäisi huolen, että Ametisti ei livistäisi mihinkään saati jäisi ilman rangaistusta. Nimittäin nyt kolli oli ylittänyt rajan mitä kenenkään ei pitäisi ylittää. Jos jotain Lyra inhosi niin sitä, kun hänet kyseenalaistettiin. Kenelläkään ei ollut oikeutta tehdä sitä, ei edes Päivänsäteellä. No, ehkä korkeintaan hänellä, ehkä. Lyra katseli ympärilleen, he eivät enää olleet pesässä ja Ametisti vain jatkoi kävelemistään. Ametisti ei kuitenkaan ollut kovinkaan nopea, joten hänen perässään oli helppo pysyä. Lyra nyrpisti Ametistin huomaamattaan nenää, mikä ihme huviretki tästäkin oli tullut? Lyra mietti jo, että pian hänen pitäisi raahata kolli takaisin pesään. Vaikka sitten väkisin korvannipukasta kiinni pitäen. Hänen pitäisi päästä näyttämään kuonossaan kuumottavaa haavaansa Härmälle tai Mesiläiselle. Lyra pelkäsi, että se tulehtuisi ja hän joutuisi kärsimään pidempään. Tai pahimmassa tapauksessa siitä jäisi todella ruma arpi mihin uudet kissat kiinnittävät ensimmäisenä huomiota. Sitten he kyselisivät mistä hän oli sen saanut eikä naaras voisi kertoa totuutta. Kuinka nöyryyttävää ja outoa olisi sanoa, että joku arvojärjestyksessä alhainen kissa oli päättänyt lyödä häntä, koska hän oli esittänyt muutamia kysymyksiä? Yhtäkkiä Ametisti pysähtyi kuin seinään ja mittaili Lyraa katseellaan. Naaraskissa kallisti päätään ja kurtisti kulmiaan.
“Pitäiskö meidän-”, naaras oli naukumassa, mutta kesken hänen lauseensa Ametisti jännitti takajalkojaan ja loikkasi naaraan kimppuun. Kollilla oli mukanaan yllätyshyökkäyksen suoma etu, joten naaras ei ehtinyt reagoida, vaan Ametisti sai sivallettua hänen kaulaa. Lyra älähti, perääntyi muutaman askeleen ja pörhisteli turkkiaan. Naaras kumartui taisteluasentoon ja valmistautui vastaamaan toisen hyökkäykseen. Ametisti oli kuitenkin naarasta huomattavasti voimakkaampi, joten hän sai painettua solakan naaraan vaivattomasti maahan. Lyra yritti kiemurrella Ametistin otteesta irti, mutta kolli iski häntä kynsillään kasvoihin. Naaras potkaisi Ametistia muutaman kerran takajaloillaan ja kynsi hyökkääjäänsä mahdollisimman paljon vatsaan. Ametisti lukitsi Lyran vielä tiukemmin maahan ja murisi:
“Viimeisiä sanoja?”
“Niitä sinä et tänään tule kuulemaan”, Lyra mutisi hiljaisella ja epäselvällä äänellä. Naaras oli valmis kuolemaan Yhteisön ja emonsa puolesta, mutta tämä kolli ei häntä tappaisi. Lyra ei kuolisi näin nöyryyttävällä tavalla. Ametisti iski hampaansa Lyran kaulaan ja puri kovaa. Paniikki oli hiipinyt salakavalasti naaraan kehoon ja hän yritti pyristellä irti. Lyra haukkoi happea ja veri valui naaraan kaulasta, värjäten hänen rintaturkkinsa kokonaan punaiseksi. Lyra sai kerättyä vihasta ja selviytymishalusta lisää voimia. Naaras potkaisi Ametistin päältään, haukkoi happeaan ja kömpi ylös. Lyra hengitti raskaasti ja tuijotti Ametistia vihaisena. Kolli ansaitsisi tulla teloitetuksi tai hengiltä näännytetyksi..
“Oliko siinä vielä kaikki? No, anna tulla vain. Jos luulit selviäväsi näin helpolla, niin olit väärässä. Nimittäin et ole ainoa kissa täällä kuka osaa taistella”, valkoturkkinen kissa sihahti ja irvisti kivusta. Sitä hän ei voinut kieltää, että Ametisti osasi taistella. Kolli vaikutti Lyrasta vaaralliselta. Toinen oli salakavala, äkkipikainen ja epäluotettava. Ametisti singahti Lyraa kohti, mutta naaras sai väistettyä ja loikkasi hieman kömpelösti kollin selkään. Naaras tarrasi kynsillään toisen turkkiin ja puri Ametistia niskaan niin kovaa, kun vaan osasi. Ametisti ärähti ja sai heitettyä Lyran selästään. Naaraskissa ei ehtinyt tajuta mitä oli tapahtunut, sillä hän lensi ilmalentona päin läheistä kaksijalanpesän kiviseinämää. Lyra lensi punertavana myttynä seinän kautta maahan ja jäi siihen makaamaan. Naaras keikkui tajunnan rajamailla ja sai juuri ja juuri raotettua silmiään. Naaraskissa ehti nähdä Ametistin lähestyvän häntä, kunnes hän menetti tajuntansa.

//Päivi ja Amu?

KP-boosti käytössä

//Kirjoittaja: Soturikissa

//Hahmon sijainti:

//Kujakissayhteisön kaksijalkala

Olin juuri lyönyt niin sanottua ’johtajan seuraajaa’ kuonoon ja nyt hän yritti päällepäsmäröidä minua sanomalla: ”Nyt lopetat tuon asenteen, minulle ei todellakaan saa puhua noin.”
”En ymmärrä mikä sinulla on? Lyöt toisia kissoja, puhut epäkunnioittavasti, ignooraat johtajan seuraajaa”, Lyra alkoi luettelemaan asioita joita muka olin tehnyt väärin ja mitkä olivat hänen mielestä epäloogisia.. Tämä ei kyllä mielialaani auttanut enkä usko, että hermoni kestäisivät paljoa pidempään. Halusin antaa tälle kissalle pahempia haavoja mietittäväksi, mutta siitä seuraisi vain järjettömän turha ja pitkä rangaistus, tai jopa Kujakissayhteisöstä häätö.
”Enkä minä ymmärrä mikä sinulla on. Puhut toisille kissoille, vaikka he selvästi eivät halua huomiotasi. Mahtailet sillä, että olet johtajan ’seuraaja’. Säikäytät toiset ja heittelet tyhmiä kysymyksiä”, murisin. Tein parhaani vastustaa hänen puheitaan ja nolata hänet.
Lyra tuntui tulistuvan entisestään edellisestä lauseestani ja selitti:
”Kerron tästä kyllä Päivänsäteelle, ja annan sinulle rangaistuksen.”
”Mitä vaikutusvaltaa sinulla muka on?” Tuhahdin ja yritin kyseenalaistin naarasta.
”Ai, että mitä?!?” Naaras huudahti järkyttyneenä hänen valtapaikan kyseenalaistaneesta heitosta.
Olimme huomaamattamme kävelleet kujakissayhteisön pesästä pois, joka oli täydellinen asia seuraavalle suunitelman osalleni. Odotin vielä hetken pesästä kauentumista, sitten hyppäsin Lyran päälle ja sivalsin tätä kaulaan.
”Mistä tuo nyt muka oli?” Lyra yritti kysyä mutta ei kerennyt ennen kuin
pakotin naaraan maahan ja löin häntä pari kertaa naamaan.
Lyra yritti taistella vastaan, mutta ei onnistunut tekemään mitään järkevää.
”Viimeisiä sanoja?” Murisin.
Lyra näytti kauhistuvan ja mutisi jotain, mitä en kuullut.
Puraisin valkoista turkkia kaulan kohdalta ja kuulin kivun uljahduksen. Valitettavasti turkki suojasi tarpeaksi kuoleman välttämiseksi.
Naaras sai heitettyä minut päältänsä ja sihahti,”oliko siinä kaikki?” Vähän niinkuin hän halusi vaikeuksia.
”Mitä luulet?” Kysyin suu ja käpälät veressä.

//Lyra
//Sori…

//Kirjoittaja: Aura

//Hahmon sijainti:

//Kujakissayhteisön pesä

Lyrasta viattomalta tuntunut kysymys ei selvästikään ollut kollista yhtä viaton ja kepeä keskustelunaihe, kun toinen tuntui tulistuvan välittömästi.
“Ei ole mitään syytä pörhistellä häntää noin”, Lyra naukaisi olkiaan kohauttaen ja tuhahti ihmeissään.
“Minun häntäni pörhistelyt eivät kuulu sinulle!” Ametisti tiuskaisi ja esitti heti perään kysymyksen Lyran veljestään. Cosmos oli naaraalle aika arkapaikka, sillä toinen oli tehnyt todella typeriä asioita ja Lyra pelkäsi, että hän joutuisi kärsimään veljensä aiheuttamasta mainehaitasta.Lyra oli todella tarkka nimensä puhtaana pysymisestä ja Cosmos ei varsinaisesti ollut auttanut siinä.
“Älä puhu veljestäni”, Lyra sihahti ja piti katseensa vakavana. Hän oli ajatellut, että saisi Ametistista kivaa juttuseuraa, mutta toinen oli ihme hermoheikko. Aivan täysin puskista Ametisti läimäisi kynsillään valkoturkkista naarasta kuonoon ja Lyra perääntyi yllättyneenä. Lämmin veri valui noroina naaraan huolella suitulle turkille ja Lyra tunsi kuinka hänen sisällään kiehui pieni kiukku mihin oli sekoittunut hämmennystä ja epäluuloa. Ametisti ei todellakaan ollut luotettava jäsen ja Lyra päätti, että raportoisi asiasta Päivänsäteelle. Kolli todella ansaitsisi rangaistuksen!
“Mistä hyvästä tuo nyt oli? Ymmärräthän sinä, että minä olen johtajan seuraaja ja minuun ei käydä fyysisesti käsiksi”, Lyra naukaisi viileästi ja kohotti kuonoaan. Parantajat saisivat tarkistaa hänen haavansa heti, kun Lyra olisi selvittänyt tämän tilanteen.
“Kuulehan nyt, nyt lopetat tuon asenteen välittömästi! Minulle ei puhuta noin”, Lyra naukaisi ylimielisesti ja seurasi Ametistia itsepintaisesti.

//Amu?

KP-boosti käytössä

//Kirjoittaja: Soturikissa

//Hahmon sijainti:

//Kujakissayhteisön pesä

Olin kävelemässä leirin poikki, kun tunsin jonkun katsovan minua. Käänsin pääni ja huomasin valkoisen naaraskissan seisovan aivan vieressäni. Kaivelin nimeä muistini pohjalta ja muistin hänen nimensä olleen Lyra.
”Hei, sinä taisit olla Ametisti”, hän sanoi.
Nyökkäsin pienesti, toivottavasti hän ei halunnut keskustella kanssani, sillä tänään ei ollut yksi minun parhaista päivistä.
”Kuinka sinun päiväsi on mennyt? Eikös täällä alakin tulla jo kylmä?” Lyra lateli kysymyksiä suoraan kuonooni, minun tekisi mieli pyyhkiä hänen omahyväinen ilme pois naaraan kasvoilta.
”No kaipa ihan hyvin”, totesin, minua ei kiinnostanut totuuden kertominen.
Lyra jatkoi hymyilemistä ja selvästi yritti manipuloida minua kertomaan jotain salaista.
”Miten oikein päädyit kujakissayhteisöön?” Hän jatkoi täysin aiheesta riippumattomien kysymysten kysymistä.
Tämä kysymys kiehautti hermorajani yli, ja varmaan Lyrakin huomasi sen häntäni pörhistymisestä.
En olisi valmis kertomaan tälle naaralle menneisyydestäni, etenkään kun hän oli vain tullut kysymään sitä noin vain.
”Entä mites sinun veljesi, mitä tykkäät hänestä?”, yritin kuulostaa mahdollisimman halventavalta. Mielestäni Cosmos oli kiva, mutta hän vaikutti olevan täysin toisessa ääripäässä luonteen perusteella. Lyrakin vaikutti hermostuvan tästä kysymyksestä.
”Oliko tuo kivasti sanottu?” Lyra tuijotti minua suoraan silmiin. Miten niin ’kivasti sanottu’?
Läimäisin Lyraa suoraan hänen kuonoon, toivottavasti hän saisi siitä opetuksen olla urkkimatta toisten asioita.
”Mistä hyvästä tuo nyt oli?” Lyra kysyi verta kuonosta vuotaen.
”Mieti sitä itseksesi”, totesin ja jatkoin kävelemistä. Huomasin, että Lyra yritti seurata minua. Huiskaisin hännälläni häntä ja kiihdytin tempoani.

//Lyra?

//Kirjoittaja: Aura

//Hahmon sijainti:

//Kujakissayhteisön pesä

Lyra venytteli selkäänsä ja hieraisi käpälällään kuonoaan. Hänen päiväunensa olivat venähtäneet hävettävän pitkiksi, mitähän Päivänsäde sanoisi? Voi ei.. Naaras loikkasi makuupaikaltaan alas ja nopeasti sukaisi rintaturkkiaan. Toivottavasti Päivänsäde oli ollut kiireinen eikä ollut tietoinen hänen tavastaan viettää päivää. Naaraskissan silmiin osui kilpikonnakuvioinen kolli ja hetken muistiaan kaiveltuaan Lyra muisti sen nimen olevan Ametisti. Naaras tunsi pienen piston sydämessään. Hänellä ei ollut Yhteisössä ainuttakaan ystävää. Hän oli koko ikänsä keskittynyt siihen, että hän tekisi naaraan ylpeäksi. Tietenkin, se oli hänen kaikista tärkein tehtävänsä. Mutta Lyra oli nähnyt kissojen kerääntymään vaihtamaan kieliä ja viettämään aikaa tehtävienkin ulkopuolella. Se sai naaraan tuntemaan olonsa ulkopuoliseksi. Hän halusi myös ystäviä tai edes juttuseuraa. Ja kyllähän tulevalla Johtajalla kuuluisi olla edes joku läheinen, muutenhan hän näyttäisi vain hiirenaivolta eikä kukaan haluaisi ottaa vastaan käskyjä sellaiselta.
“Hei, Ametistihan se oli?” Lyra naukaisi heleällä äänellä ja asteli kollin luokse häntä pörhöllä. Lyra tiesi kollin olevan hiljainen, joten hän ei jäänyt odottamaan toisen vastausta, vaan istahti kenties tulevan ystävänsä viereen.
“Kuinka päiväsi on sujunut? Alkaa olla jo kylmä, eikö vain?” Lyra hymyili ja räpäytti silmiään ystävällisen näköisenä.

//Ametisti?

KP-boosti käytössä

//Kirjoittaja: Käärmis

//Hahmon sijainti:

//Kujakissayhteisön pesä

Mirri kertoi tulleensa kaksijalkalasta. Sen jälkeen hän kertoi etsineensä vanhempiaan ja hänen mainitessaan emonsa nimen aika tuntui pysähtyvän täysin. Sipuli. Oliko Sipuli tosiaan saanut pennun? Vai olikohan se ehkä täysin eri kissa, jolla vain sattui olemaan sama nimi entisen naapurini kanssa.
“Siis… Sipuli?” kysyin kuin varmistaakseni, että olin kuullut oikein. Mirri nyökkäsi. Räpytin silmiäni muutaman kerran ihmeissäni. Kuinka hassua. En voinut uskoa törmääväni entisen leikkitoverini pentuun. Ajatuksen hulluus tuntui niin ylitsepääsemättömältä. Oliko se tosiaan oikeasti niin?
“Minä tunsin Sipulin – jos se siis on sama Sipuli”, kerroin ja yritin pitää kiinnostukseni ja intoni piilossa. Ei vanhan ystävän pennun tapaaminen niin ihmeellistä ollut, eihän? Tai siis ei Mirri vaikuttanut edes tietävän, missä hänen emonsa sillä hetkellä oli, joten mitä erityistä siinä sitten oli?
Katselin hieman ympärilleni. Olisikohan Luna jossain lähellä? Voisikohan hän jo pian tulla? Halusin kertoa hänellekin nämä uutiset! Kumppanini varmasti pitäisi siitä myös!
“Sinä kyllä tosiaan muistutat hieman Sipulia. Jotenkin kaukaisesti”, naukaisin vielä Mirrille. Olipas se hassua. Tavata Sipulin pentu sellaisen ajan jälkeen. Ehkä meistäkin voisi tulla vielä hyviäkin ystäviä? Voisimme kertoa tarinoita omasta ajastamme kaksijalkalassa ja siitä, miten olimme loppujen lopuksi oikeasti päätyneet yhteisöön.

//Mirri?

//Kirjoittaja: Saaga

//Hahmon sijainti:

//Kujakissayhteisön pesä

Käänsin päätäni. Vaikutti siltä, ettei Lakukaan ollut kovinkaan innostunut asumaan yhteisössä, mutta se tunne siirtyi sivuun, kun tajusin Lakun olevan kaksijalkalasta niinkuin minäkin. Silmissäni pilkahti kiinnostus. Laku sanoi olevansa kotoisin jostain kaksijalkalasta, kiintoisaa. Hän sanoi myös leikkineensä naapureidensa kanssa. Sipuli kertoi, että heillä oli ollut joskus naapureita Leidin lisäksi, ja että he olivat lähteneet omille teilleen jostain syystä. Päätin olla paljastamatta asiaa vielä, sillä nyt kolli kysyi minun alkuperästäni. Voisin kertoa hänelle ensin vain olevani myös kaksijalkalasta ja livauttaa väliin vaikkapa Sipulin nimen. Tutkin hetken Lakun ilmettä. Se oli edelleen varsin lempeä. Olin jo rennompi enkä enää uskonut Lakun yrittävän yllätyshyökkäystä tai muuta vastaavaa.
“Minäkin olen kaksijalkalasta. En tosin tästä kaksijalkalasta vaan jostain vähän kauempana. Tapasin Roihun matkustaessani pois sieltä”, kerroin. Asioiden ääneen sanominen toi mieleen kipeitä muistoja tulipalosta ja siitä, kun viimeksi näin Sipulin ja Pippurin. Kaipasin heitä edelleen kovin, vaikka nyt pystyin olemaan realistinen haaveissani tavata heidät vielä. En edelleenkään uskonut isäni kuolleen. Jotenkin vain aistin, että hän oli päässyt turvaan.
“Etsimme vanhempiani, joiden kanssa asuin ennen lähtöäni, mutta tuloksetta. Minun täytyy vain toivoa Sipulin olevan turvassa”, huokaisin viimeisen lauseen vähän hiljempaa. Jos Laku kiinnostuisi, tietäisin hänen tuntevan vanhempani.

//Laku?

//Kirjoittaja: Aura

//Hahmon sijainti:

//Kujakissayhteisön pesä

Lyra suki pitkää, valkoista ja todella pehmeää turkkiaan. Sukaisujen välissä hän nosti katsettaan ja silmäili pesää silmät sirrillään. Naaras ei pitänyt siitä, että lehtisade oli taas tulossa. Nimittäin se tarkoitti sitä, että pesän muut kissat toivat kuraa, rapaa ja kaikkea ällöttävää pesään. Lyra ei voinut sietää sitä ja hän huomauttelikin asiasta muille kissoille. Olihan hän sentään Päivänsäteen tytär, joten eikö hänellä ollut oikeus vaatia sitä, että muut kissat pitäisivät huolen hänen puhtaudestaan? Lika oli yksi Lyran inhokkiasioita. Saatuaan partiossa takkuuntuneen rintaturkkinsa suittua, naaras heilautti häntäänsä ja kolusi silmillään pesän jokaisen nurkan Päivänsäteen varalta. Lyra mietti, että hän voisi pyytää emoaan mukaansa metsälle. Naarasta ei kuitenkaan näkynyt missään, joten Lyra järkeili emonsa olevan vain kiireinen. Totta kai, olihan naaras koko kaksijalkalan arvovaltaisin kissa. Lyra sukaisi tassuaan ja hymyili hieman. Jonain päivänä hän olisi emonsa kaltainen arvostettu ja korkealla seisova kissa. Lyra ei kuitenkaan halunnut valtaa emonsa kustannuksella, vaan toivoi että naaras eläisi pitkän elämän.

KP-boosti käytössä

//Kirjoittaja: Auroora

//Hahmon sijainti:

//Kujakissayhteisön kaksijalkala

Hämähäkinseittien keräileminen oli mahdollisesti Härmän inhokkipuuhaa. Se oli vaikeaa, sotkuista ja tuotti vähän tulosta. Hämähäkit rakensivat kotinsa vaikeisiin paikkoihin: ne olivat aina piilossa tai jossain vaikeasti saatavilla. Seitti tarttui hänen turkkiinsa, ja jos ei ollut varovainen, sitä ei saanut ehjänä irti. Muutenkin seitin kerääminen oli hienovaraista hommaa. Tästä syystä Härmä oli mieluummin hoitanut työn itse, eikä jättänyt sitä kokemattomalle Mesiläiselle.
Härmä oli ollut työn touhussa auringon noususta saakka, mutta oli tähän mennessä onnistunut keräämään vain yhden lehdellisen. Yhdenkin verkon poimimiseen meni kauan, eikä palkaksi jäänyt edes yhden haavan hoitamiseen tarvittavaa määrää. Silloin tällöin hän oli Kujakissayhteisön alueella nähnyt jonkun oikein ränsistyneen rakennuksen, jossa seitit roikkuivat jokaisella pinnalla paksuina kerroksina. Noina harvinaisina hetkinä Härmä hylkäsi kaikki muut toimet ja kiiruhti keräämään kallisarvoiset hoitotarpeet talteen. Seittien keräämistä ei voinut jättää kuitenkaan vain näihin hetkiin, sillä sitä tarvitsi jatkuvasti. Millään muulla ei pystynyt yhtä tehokkaasti tyrehdyttämään veren vuotoa tai suojelemaan haavaa sen parantumisen aikana.
Siksi Härmä keikkui nytkin ikkunalaudalla erään kaksijalan pesän kolmannessa kerroksessa. Hän hamusi tassullaan ikkunan nurkkaan kerääntynyttä hopeaista harsoa, ja vilkuili samalla sisään pesään kaksijalkojen tai koirien varalta. Selvästi hän ei kuitenkaan ollut tarpeeksi terävänä, sillä yhtäkkiä nuoren kaksijalan leveästi virnistävät kasvot ilmaantuivat hänen näkökenttäänsä. Härmä huudahti ja säikähdyksessään horjahti taaksepäin. Samalla hetkellä hän tunsi jo putoavansa alaspäin, mutta onneksi lento oli lyhyt ja harmaa parantaja laskeutui sulavasti alemmalle ikkunalaudalle. Hän katsoi happamana ylöspäin – pirun seitit olivat jääneet sinne.

//Kirjoittaja: Soturikissa

//Hahmon sijainti:

//Kujakissayhteisön pesä

Kävelin eteenpäin hiljaisena aamuna. Hetken ajan harhauduin omiin ajatuksiini ja sitten tipuin alas jyrkänteeltä.
Tippuessani mietin, että mitä ystäväni ajattelisivat. Kuolisinko nyt?!?
”Hei Ametisti nousepas nyt.” Kuulin kiukustuneen äänen takanani.
*Huh se oli kaikki unta* ajattelin sydän jyskyttäen.
Olin edellisenä iltana sopinut, että menisin aamupartioon.
”Aurinko on jo nousemassa. Sovimme, että lähdemme ennen auringonousua ja sinä täällä vain makaat laiskotellen.” ääni jatkoi.
En ollut kuka hän oli. Mutta sen sain selville, etten tunnistanut hänen ääntään.
Kun katsoin taakseni näin tuntemattoman kissan. Itseasiassa kaikki olivat tuntemattomia kissoja. Oliko leiri vallattu ja minä vain nukkunut sen yli? Paniikki iski, kun tunsin terävän piston takareidessäni.

Avasin silmäni. Olinko taas jossain unessa? Teoriani toteutui vääräksi kun kuulin Nefirin äänen takanani. ”Olen yrittänyt saada sinua heräämään jo ties kuinka kauan.” Hän jatkoi. Olimme sopineet lähteä partioon edellisenä iltana.
”Joo sori, näin ihan hullua unta.” Vastasin, kun nousin pediltäni.
”No, eipä se mitään. Tärkein on, että pääsemme lähtemään.”

//Erittäin nopea sutaisu
//Hassu tupla-uni

//Kirjoittaja: Käärmis

//Hahmon sijainti:

//Kujakissayhteisön pesä

Ruusunen makoili pedillään ja tuijotti yhteisön pesän seinää. Hän ajatteli ja pelkäsi. Hän oli alkanut ymmärtää kuinka haurasta elämä oikeasti oli. Kuinka helposti kissa saattoikaan menehtyä niin, että kukaan ei osannut siihen varautua. Hän ei saattanut hyväksyä sitä. Hän ei vain saattanut.
Jonkin aikaa takaperin hänen poikansa Riemu oli yllättäen saanut auringonpistoksen; tai näin ainakin parantaja Härmä oli todennut. Se ei kuulemma ollut vaarallista, mutta se oli saanut Ruususen säikähtämään niin kovasti, että oli lähes ihme, ettei hän saanut siitä sydänkohtausta.
Ruusunen kohotti päätään, kun Urho meni makuulle hänen viereensä. Kolli oli hyväntuulisen oloinen, joka ei hopeanharmaata naarasta yllättänyt. Hän oli tottunut siihen, että tapahtumista huolimatta, kolli osasi löytää jotain positiivista kaikesta. Toki, kun hänen poikansa oli saanut auringonpistoksen hän oli ollut aivan yhtä kauhistunut kuin Ruusunenkin.
“Riemu voi onneksi taas oikein hyvin”, Urho totesi. “hän on nyt taas voimissaan ja kuulemma valmis lähtemään taas ulos. Hän aikoi tarjoutua mukaan seuraavaan kujapartioonkin.”
“Vai niin…” Ruusunen vain ynähti hiljaa ja katsoi sitten poikansa suuntaan, joka seisoskeli innokkaana pesän suun luona Lunan, uudehkon jäsenen Roihun, Nefirin ja Hyökyaallon kanssa. Hän pälpätti muille kissoille mielissään ja vaihtoi aina keskustelukumppaniaan, kun aikaisempi lopetti hänen huomioimisensa tai vaikutti liian piittaamattomalta.
“Turhaan hänestä huolehdit. Riemu on taidokas kissa, eikä hän murru helposti. Hän pärjää vaikka taistelussa. Lisäksi hänellä on kokonainen partio mukanaan. Ei hänelle mitään käy”, Urho naukaisi, kun huomasi kumppaninsa katselevan poikaansa. Ruusunen katsoi häneen hetken ajan hiljaa.
“Niin. Kyllä minä tiedän. En minä ole huolissani. Mietin vain”, hän naukaisi.
“Mitä mietit?” Urho kysyi.
“Sitä miten urhea ja hyvä kissa hän on. Joskus lähes kadehdin häntä – ja sinua”, Ruusunen totesi. Urho kehräsi hiljaa ja kiehnäsi kumppaniinsa.
“Voi Ruusunen, joskus minäkin toivoisin, että minulla olisi sinun viisautesi ja rauhallisuutesi”, kolli naukaisi kehräyksen keskeltä. Ruusunen hymyili.

Ruusunen makoili pitkällään kaksijalanpesän katolla. Ilta oli jo pitkällä, mutta naaras ei tehnyt liikettäkään merkiksi palata jo pesään. Hän katseli vain kaukaisuuteen hiljaa.
Hopeanharmaa naaras kohotti päätään, kun kuuli ääntä lähistöltä. Tarkalleen ääni kuului suoraan sen kaksijalanpesän seinältä, jonka katolla hän juuri sillä hetkellä makoili. Hän tunnisti heti hajusta, että tulija ei olisi vihollinen vaan ennemmin erittäin tuttu kissa.
“Iltaa, Urho. Tuliko Riemu mukanasi?” naaras kysyi, kun ruskea kolli kapusi viimein katolle asti.
“Tulihan hän. Tai siis sanoi tulevansa perästä. Hän jäi vielä hetkeksi juttelemaan Lakun ja Lunan kanssa, kun lähdin, mutta sanoi tulevansa ihan perässäni”, Urho kertoi. Ruusunen nyökkäsi ja painoi poskensa taas kattoa vasten. Hän ei ollut kovin mielissään siitä, että hänen poikansa vietti aikaa kahden jättiläismäisen kissan kanssa. Laku ja Luna olivat olleet ehkä jo tovin ajan yhteisössä, mutta hopeanharmaa naaras ei siltikään vielä oikein osannut luottaa heihin.
“Vai niin”, Ruusunen vain naukaisi ja katseli taivasta. Urho asettui kumppaninsa vierelle ja laski häntänsä tämän selälle.
“Riemu kasvaa niin vauhdilla. Tuntuu siltä kuin vasta eilen hän oli syntynyt ja ollut pikkuruinen pentu. Älä hänestä huoli”, kolli naukaisi.
“En minä huolehdi. En vain pidä niistä kahdesta. Kuka tietää mitä aivoja syövyttäviä valheita he hänelle syöttävät. Ehkä he yrittävät uskotella häntä jättämään yhteisön ja ryhtymään kotikisuksi. Sen sanon, että se elämä on paljon tätä huonompi”, Ruusunen murahti ja katseli kosteita ukkospolkuja ja ruohikkoa kaksijalanpesän ympärillä.
“Älä viitsi. Laku ja Luna ovat hyväntahtoisia. Eivät he mitään sellaista tekisi”, Urho uskotteli. Ruusunen puuskahti ja nousi tassuilleen.
“Niinhän sinä sanot. Näet vain kaiken hyvän kissoissa. Et sinä osaa tutkia ketään kriittisesti”, naaras murahti ja puikkelehti alas kaksijalanpesän katolta.
“Ruusunen odota!” Urhon nauku jäi hopeanharmaan kissan taakse, kun hän harppoi takaisin yhteisön pesään jättämättä huomiotta myös Riemun, joka tuli häntä vastaan matkalla.

//Kirjoittaja: Käärmis

//Hahmon sijainti:

//Kujakissayhteisön pesä

Mirri oli yllättynyt siitä, etten ollutkaan syntynyt yhteisöön ja utelikin seuraavaksi, missä minä olin alunperin syntynyt.
“Jaah… jokin kaksijalkala se oli. Asuin siellä hyvän tovin. Minulla oli mukavia naapureitakin. Heidän kanssaan tuli vietettyä aikaa välillä”, kerroin. “Mutta päädyimme vaihtamaan asuinpaikkaa tänne, josta minut ja Lunat houkuteltiin osaksi yhteisöä. Se on hieman sääli, mutta emme nyt mahda asialle mitään. Olemme nyt osa yhteisöä ja niin tämä asia näyttäisi pysyvän.”
Katsoin Mirriä hymyillen edelleen lempeästi, kun hän otti kaiken kertomani tiedon vastaan. Annoin hänelle aikaa sisäisesti käydä lävitse, mitä olin juuri sanonut.
“Mistä sinä olet kotoisin? En ole oikein kerennyt vielä selvittämään sellaisia asioita, joten ehkä nyt olisi sinun vuorosi kertoa hieman omasta elämästäsi ennen yhteisöä? Toki ei sinun ole pakko, jos et halua”, nau’uin ja hymyilin Mirrille leppoisasti.
Vanhan elämän muisteleminen toi paljon asioita mieleen. Tuli mieleen ne kävelyt, joilla kaksijalkamme oli meitä käyttänyt. Tuli mieleen piha, jolla saimme Oleskella ja leikkiä Lunan kanssa vapaasti. Tuli myös mieleen se kerta, kun olin nähnyt vanhan kaksijalkani partiossa ja melkein päässyt eroon turkistani, kun innostuin asiasta. Yhteisössä oltiin erityisen tarkkoja luottamuksen suhteen. Sen minä olin huomannut.

//Mirri?

//Kirjoittaja: EmppuOmppu

//Hahmon sijainti:

//Tuntematon alue

ELANDRA
Malvaruusu: 4kp –

EMPPUOMPPU
Päivänsäde: 16kp – 1000kp täynnä!
Cosmos: 6kp –
Kobra: 4kp –
= 26KP

KÄÄRMIS
Laku: 17kp –
Ruusunen: 6kp –
= 23KP

SAAGA
Mirri: 21kp! –

//Kirjoittaja: EmppuOmppu

//Hahmon sijainti:

//Kujakissayhteisön pesä

Tunsin olevani umpikujassa. Oli jo useita kuita siitä, kun minut oli väkisin liitetty osaksi Yhteisöä, ja ajan saatossa olin oppinut tulemaan asian kanssa sujuiksi. Hoidin minulle osoitetut velvollisuudet Yhteisön jäsenenä tunnollisesti, enkä ollut yrittänyt mitään typerää, kuten karkaamista. Sääntöjen totteleminen oli alkanut tuntua yhä vain helpommalta, ja se tavallaan hirvitti minua.
Pelkäsin olevani unohtamassa retkeni todellista määränpäätä: emoni löytämistä. En ollut edennyt tavoitteessani piirun vertaakaan sitten Yhteisöön tuloni jälkeen, ja minusta tuntui, ettei se tulisi etenemään tulevaisuudessakaan, jos jatkaisin samalla polulla.
Partioiden aikana olin tutkinut nämä kaksijalkalan kadut läpikotaisin, kolunnut jokaisen epämääräisen kujan ja synkän sopukan, mutta mikään ei paljastanut, että emoni olisi ollut täällä joskus. Alitajunnassani varmastikin tiedostin sen olevan aivan hakuammuntaa – merkityksetöntä etsimistä, jolla yritin pitää toivoani yllä. Todellisuudessa mitkään menneisyyden mysteerit eivät tulisi selviämään niin kauan kuin pysyisin Yhteisössä.
Minun olikin siis tehtävä pian valinta. Joko jättäisin emoni etsinnät sikseen ja keskittyisin rakentamaan nykyistä elämääni Yhteisössä, tai sitten yrittäisin jotain äärettömän uhkarohkeaa, joka saattaisi pahimmassa tapauksessa viedä henkeni.
Valitettavasti tiesin jo, että ensimmäinen vaihtoehto ei tulisi kuuloonkaan.

//Kirjoittaja: EmppuOmppu

//Hahmon sijainti:

//Kujakissayhteisön pesä

Cosmos tunsi turhautumisen kasvavan sisällään, niin kuin se olisi ollut äkäinen mehiläisparvi. Malvaruusu kuitenkin katsoi häneen niin ystävällisen odottavasti, että kollin oli lopulta tultava asiassa ystäväänsä hieman vastaan. He voisivat käydä puhumassa hirviöille huomenna. Oli se parempi vaihtoehto kuin olla menemättä ollenkaan.
“Hyvä on, palataan pesälle”, hän huokaisi hännänpäätään edelleen hieman ärtyneesti nytkytellen. Malvaruusun vihreissä silmissä välähti helpotus. Cosmos halusi vielä tehdä selväksi, ettei tosiaankaan ollut luopunut ajatuksesta täysin: “Mutta me tulemme takaisin heti huomisaamuna! Olen aivan varma, että saamme hirviöt taivuteltua puolellemme.”
“Jos niin sanot”, Malvaruusu hymyili hänelle epävarmaa hymyä, jonka Cosmos päätti jättää huomiotta. Hänen ystävänsä kyllä tajuaisi hänen suunnitelmansa loistokkuuden, jahka näkisi sen huomenna käytännössä.

Seuraavana aamuna Cosmos heräsi virtaa täynnä. Hän nousi säpäkästi nukkumapaikaltaan, siisti hajamielisesti turkkinsa ja pujotteli sitten vielä nukkuvien yhteisön jäsenien ohi Malvaruusun luo. Kilpikonnalaikkuinen naaras oli yhä tiukasti käpertyneenä vuoteeseensa, ja Cosmoksesta tuntui melkein pahalta joutua herättämään hänet kesken unien. Mutta vain melkein. Tämä oli paljon tärkeämpää kuin kauneusunet.
“Malvaruusu”, hän supatti hiljaa ja tökkäsi ystäväänsä tassullaan lapaan, “on aamu. On aika herätä!” Kolli vilkuili valppaasti ympärilleen siltä varalta, että joku muu heräisi hänen kuiskutteluunsa.
Kun hän nosti päätään katsellakseen ympärilleen, hän näki Päivänsäteen laskeutuvan alas yläkerrasta. Harmaan johtajan viileä katse pyyhkäisi nukkuvien jäsenten yli, ja se viipyi parin silmänräpäyksen verran pidempään Cosmoksessa, ennen kuin naaras näytti tuhahtavan itsekseen ja suuntaavan sitten pesästä ulos vievälle ikkunalle.
“Hänkin on menossa ulos”, Cosmos mutisi itsekseen ja tunsi yhtäkkiä turkkinsa alkavan syyhytä kuin siinä olisi ollut muurahaisia. Häntä alkoi äkisti epäilyttää oma suunnitelmansa. Mitä jos Päivänsäde törmäisi heihin ulkona ja saisi tietää, mitä he suunnittelivat? Silloin heidän päitään vaadittaisiin varmasti vadille.
“Malvaruusu, Päivänsädekin lähti ulos”, Cosmos sihahti juuri silmiään auki räpyttelevän ystävänsä korvaan. “Mitä me nyt tehdään?”

//Malva?