Kuolonklaanin tarinat

Kirjoittaja: Auroora

”Puhu vain omasta puolestasi. Kymmenen on jo liikaa”, sanoin kiusoitellen ja Aaltosalama tuuppasi minua kylkeen naurahtaen. Tietysti olin oikeasti hänen kanssaan samaa mieltä. Tulisin rakastamaan pennuista jokaista samoissa määrin, oli heitä sitten yksi tai kymmenen.
Oloni oli innostunut. Tietysti isäksi tuleminen oli jännittävää ja toi mukanaan aivan uudenlaisia huolenaiheita. En kuitenkaan ollut peloissani.
”Hmm. Nimiä on mietittävä tarkkaan”, sanoin mietiskellen. Tietysti nimet olisi helpompi päättää vasta sitten, kun pennut olivat syntyneet, ja näkisimme heidän ulkonäkönsä ja persoonansa. En kuitenkaan malttanut olla ajattelematta asiaa.
”Ei ainakaan mitään Hiiripentua tai Sammakkopentua. Minun pentuni eivät voi kantaa sellaisia nimiä.”
Aaltosalama kallisti päätään virnistäen.
”No, mikä vika niissä on? Eivätkö ne ole sinulle tarpeeksi ylväitä?”
”Hölmöjä ne ovat”, naurahdin vastaukseksi ja kehräsin nojatessani Aaltosalamaa vasten. ”Voisitko itse kuvitella seuraavasi Sammakkotähteä taisteluun? Tai Pompputähteä?”
”Ainakin asetat heille paljon odotuksia, jos toivot heistä päälliköitä.”
”Minä uskon, että heistä tulee vielä klaanin suurimpia sotureita”, vastasin haaveillen. Aaltosalama olisi niin hieno emo, että pennuistamme kasvaisi väkisinkin upeita kissoja. ”Varmasti heillä on mahdollisuus nousta päälliköiksi. Mutta, jos niin ei jostain ihmeen syystä kävisi, ei se minua haittaa. He tekevät omat polkunsa.”

//Aalto?

KP-boosti käytössä

Kirjoittaja: Elandra

Lätäkkölempi kohautti lapojaan, eikä oikeastaan ymmärtänyt mitä Loskalauha sanoillaan tarkoitti.
”Miksi ihmeessä minun oman mielipiteeni pitäisi tuntua vaikealta? Ei, ei se tunnu lainkaan vaikealta olla tätä mieltä, koska tiedän olevani oikeassa. Vaikeammalta tuntuu, etten saa isääni ja muita näkemään asian todellista laitaa. Mutta usko pois, jonain päivänä saan vielä kaikki näkemään, että he ovat olleet väärässä”, hopeanharmaa naaras naukui varsin päättäväisesti ja paransi ryhtiään, jotta hänen sanansa vaikuttaisivat uskottavammilta.
”Siinä onkin melkoinen työ”, musta soturi naukaisi ja kohautti lapojaan.
”Epäiletkö, etten minä pystyisi siihen?” tabbykuvioinen soturinaaras kysyi ja siristi epäilevästi silmiään, mutta pysyi rauhallisena. Hän piti siitä, että Loskalauha oli hänen kanssaan samoilla linjoilla parantajien arvostuksen suhteen, mutta siitä hän ei pitänyt, jos Loskalauha epäili Lätäkkölemmen kykyjä.
”En minä niin sanonut”, Loskalauha korjasi ja räpäytti vilpittömästi silmiään, ”sanoin vain, että se on melkoinen työ. Harva kuolonklaanilainen osaa arvostaa parantajia.”
”Niin, mutta ei se tarkoita, etteikö asiaa voisi muuttaa. En pidä siitä, kun kissat kangistuvat vanhentuneisiin ja kuluneisiin kaavoihin vain siksi, että niin on tehty aina. Sinäkin voit tehdä oman työsi parantajan aseman arvostuksen kohottamisessa, jos opetat esimerkiksi jokaisen tulevan oppilaasi kunnioittamaan parantajia. Ei se loppujen lopuksi ole niin vaikeaa”, Lätäkkölempi naukui rauhallisella äänellä ja katsoi Loskalauhaa suoraan silmiin. Tabbykuvioinen soturi uskoi olevansa oikeassa ja samalla hän toivoi, että Loskalauha ymmärtäisi sen myös.

//Loska?

KP-boosti käytössä

Kirjoittaja: Elandra

Siristin epäilevästi silmiäni, kun kuuntelin Pimentovarjon puheita muinaisista klaaneista. Hän tuntui epäilevän Mesitähden kertomusta jonkin verran, mutta selvästikään ei niin paljoa, etteikö olisi voinut uskoa sen olevan totta. Jos Pimentovarjo ei olisi uskonut lainkaan näiden muinaisten klaanien todellisuuteen, hän ei olisi tullut puhumaan asiasta minun kanssani. Musta naaras yritti kysellä, oliko kumppanini kertonut minulle koskaan mitään muinaisista klaaneista. Jostain syystä hän epäili, että Henkäystähti tietäisi totuuden. Se oli ihan järkevä ajatus, sillä päällikkö oli tavannut esi-isämme Kuuluolassa haettuaan henkensä.
Minä ja kaikki muut kuolonklaanilaiset olimme kuulleet historiastamme tarinoita, joissa mitään muita klaaneja ei koskaan oltu mainittu. Ajatukseni alkoivat sinkoilla sinne tänne, oli vaikeaa keskittyä itse aiheeseen ja Pimentovarjon esittämään kysymykseen. Jouduin keskittyä todella kovasti, mutta siitä huolimatta ajatus yritti karata. Yritin muistaa, oliko Henkäystähti koskaan sanonut sanallakaan mitään muista klaaneista, mutten saanut päähäni sellaista hetkeä. Siispä pudistelin ärsyyntyneenä päätäni.
”Ei, en minä ole koskaan kuullut mitään mistään muiniaisista klaaneista. Jos se sinua niin paljon kiinnostaa, miksi et vain kysy Henkäystähdeltä itseltään?” kysyin turhan koppavalla äänensävyllä. Pimentovarjo siristi silmiään.
”Uskotko oikeasti, että hän kertoisi mitään? Mesitähden tarinat olivat aivan päinvastaiset, miten olemme oppineet tuntemaan Kuolonklaanin historian. Jos muinaiset klaanit ovat todella olleet olemassa, sille täytyy olla syynsä, ettei niistä ole puhuttu”, musta naaras naukui kylmällä, mutta rauhallisella äänellä.
”Miksi se edes kiinnostaa sinua niin paljon?” kysyin toveriltani nyt hieman rauhallisemmalla äänellä, ”mennyt on mennyttä. Mitä väliä sillä on, mitä joskus on tapahtunut? Mutta jos se sinua todella vaivaa noin paljon, voin kysyä asiasta Henkäystähdeltä.”
En ollut varma, miksi myönnyin moiseen, kenties koin halua auttaa ainoaa kissaa, joka tuntui ymmärtävän minua edes vähäsen.

//Pimento?

Kirjoittaja: Auroora

AMPIAINEN
Tuiskutassu: 14kp –
Tulisielu: 12kp –
= 26kp

AURA
Kaamoskukka: 7kp –

AUROORA
Pimentovarjo: 5kp –
Loskalauha: 5kp –
Salamasielu: 4kp –
= 14kp

KÄÄRMIS
Lainetassu: 26kp! –
Lepakkohuuto: 4kp –
Hiljaisuustassu: 9kp –
= 39kp

Kirjoittaja: Ampiainen

Makoilin maakualusilla ja yritin saada unta, se ei kyllä ollut helppoa. En tiennyt syytä siihen miksi en saanut unta. Monen hetken kuluttua luovuttin ja nousin seisomaan. Aloin sukia turkkiani pitkin ja hitain vedoin. Haukotelin syvään mutta en välittänyt väsymyksestä vaan kipitin nopeasti ulos pesästä ja lähdin luikkimaan kohti Kamomillatassu nimistä vanhempaa oppilasta.
”Hei, kamomillatassu!” kehrään. Kamomillatassu siirsi ruskeiden silmiensä katseen siirtymään minuun.
”Ai, hei Tuiskutassu”, naaras vastasi kummissaan. Heilutelin häntääni edestakaisin jekkuilevasti.
”Haluatko jutella?” kehrään. Kamomillatassu kallistaa päätään mutta nyökkää hetken miettimisen jälkeen. Istuudun vanhemman naaraan viereen leveästi hymyillen.
”Kamomillatassu, minkä soturinimen sinä haluaisit saada?” kysyn uteliaana.
”Kamomillavarjo, kamomillahalla tai kamomillapyörre, miten niin?” naaras maukui.
”Olen vain utelias! Minä haluaisin olla tuiskuviima, tuiskupyry, tuiskutuuli tai tuiskulampi! Mutta minä pelkään että henkäystähti voisi nimittää minut tuiskuviilloksi näiden arpien takia tai vaikka tuiskuarpi mutta minä en halua mitään sellaista nimeä!” kerron. Kamomillatassu päästi pienen mrau-naurahduksen.
”Tuiskutassu, minusta tuiskuviilto taikka tuiskuarpi ei sovi sinun kaltaisellesi kissalle”, naaras kehrää.

Kirjoittaja: Käärmis

Hiljaisuustassu avasi sumeat silmänsä. Hän köhi ja yritti nostaa päätään.
“Lepää”, hänen takaansa kuului Hehkuaskeleen lempeä nauku. Parantaja oli erottelemassa yrttejä ja selkeästi piti kollia samalla silmällä. Hiljaisuustassu tuhahti hiljaa. Hänellä oli niin kamalan tylsää, että olisi mielellään vaihtanut vaikka seuraavan vuodenajan klaaninvanhimpien makuualusia ja tarkistanut oliko heillä punkkeja, jos vain olisi saanut jotain tekemistä.
“Aamuraita toi sinulle hieman syötävää”, Hehkuaskel naukaisi ja siirsi maassa makaavaa hiirtä lähemmäs Hiljaisuustassua.
“Ei ole nälkä”, hän mumisi laskien häntänsä kuonolleen. Hehkuaskel nousi seisaalle ja siirtyi kollin eteen.
“Kuoletko ennemmin nälkään, kun kestät pienen huonon olon, joka tulee, kun pakolla syöt?” parantaja kysyi haastavasti. Hiljaisuustassu tuhahti hieman huvittuneena ja nappasi hiiren.
“Kai sitä sitten pitää syödä, enhän minä sentään halua nääntyä, kun en yhteen päivään ole syönyt”, hän vitsaili ja haukkasi palan hiirestä. Hän ei voinut sanoa nauttivansa sen mausta, mutta oli se sentään siedettävää. Sairaana mikään ei maistunut yhtä nautinnolliselta kuin tavallisesti.
“Maistuuko hiireni?” kuului Aamuraidan nauku, kun naaras asteli sisään pesään hymyillen. Hiljaisuustassu kehräsi hiljaa.
“Olisitko millään voinut napata jotain parempaa”, kolli vitsaili ja nousi heikosti istumaan. Aamuraita katsoi hänen tekemisiään.
“Onko olo jo parempi?” naaras kysyi hieman huolestuneella äänellä. Hiljaisuustassu virnisti hieman.
“En nyt voisi sanoa, mutta kyllä sitä kestää. Toivottavasti pääsen täältä pois pian, en haluaisi mielelläni sairastaa kamalan kauaa”, kolli tuhahti ärtyneenä. Aamuraita hymyili hellästi. Naaraan hymy oli Hiljaisuustassusta aika suloinen. Naaras oli muutenkin erittäin mukava ja hyvää seuraa.
“Kyllä se siitä. Ei pieni nuha nyt kauaa kestä”, naaras totesi. Hiljaisuustassu nyökytteli, kyllähän se oli totta. Ei nuha yleensä kamalan kauaa kestänyt, muutama auringonnousu ja se olisi jo tiessään. Valkoruskea kolli vaihtoi asentoaan.
“Olisiko sinulla minulle jotain tekemistä? Minulla on kamalan tylsää!” kolli vaikeroi. Aamuraita naurahti hieman.
“Lepääminen on, mutta uskon, että olet jo korvia myöten täynnä lepäämisestä”, hän vastasi hymyillen hellästi. Hiljaisuustassu punastui hieman. Naaras osasi lukea häntä niin hyvin.
“Varmaankin kaikki olisivat, jos olisivat minun paikallani”, kolli naukaisi laimeasti. Aamuraita kehräsi.
“Niin minäkin uskon”, hän naukaisi. Naaras vilkaisi lapansa yli ulos aukiolle ja käänsi sitten taas katseensa Hiljaisuustassuun.
“Minun täytynee palata tehtäviini. Tulen katsomaan sinua taas pian!” hän naukaisi ja tassutti ulos pesästä.
“Näkemiin!” Hiljaisuustassu huudahti vielä naaraan perään, ennen kuin tämä katosi kokonaan näkyvistä. Kolli huokaisi. Mitä hän oikein tekisi? Hän piti Kamomillatassusta, mutta klaanissa oli myös monia muita mukavia kissoja. Ehkä hän voisi valita jonkun toisen, jos Kamomillatassu piti enemmän Syöksyaskeleesta, kuin hänestä?
Kolli laski päänsä. Oli hänellä vielä koko elämä aikaa pohtia kumppanuus asioita. Turhaan hän niistä vielä murehti.

Kirjoittaja: Aura

Kaamoskukka nautti täysin rinnoin Hilleripilven jakamasta huomiosta ja väläytti toiselle hurmaavan virneen. Hilleripilvi oli omaa luokkaansa, kolli oli ainoa kissa josta hän todella piti ja Kaamoskukka oli ottanut tehtäväkseen pitää täplikkään kollin lähipiirissään. Kenenkään muun antama huomio ei tuntunut Kaamoskukasta yhtä hyvältä.. Ei edes Hämärähallan, vaikka naaras olikin hänen kumppaninsa. No, kollilla oli pakko olla naaraskumppani, sillä hän halusi pentuja. Todellisuudessa Kaamoskukka vaihtaisi Hämärähallan heti pois ja ottaisi kumppanikseen vaikka Hilleripilven. Kolli oli kaikkea mitä hän voisi toivoa ja vielä enemmän. Kaamoskukka oli päättänyt pitää huolen siitä, että Hilleripilvi olisi ikuisesti hänen ja vain ja ainoastaan hänen. Kaamoskukka istahti toisen vierelle ja sukaisi etukäpäläänsä viekas, mutta hurmaava virne kasvoillaan. Kolli nojasi hennosti kolliin kuunnellessaan toisen tarinaa. Hän yllättyi kuulemastaan, vai että oli Henkäystähti menettänyt henkensä.. Kaamoskukasta Henkäystähti oli paljon parempi päällikkö mitä Punatähti oli ollut.¨.
“Toivottavasti päällikkömme paranee pian. Tiedätkö, olen hieman skeptinen Pimentovarjon päällikkyydestä.. Minä voin varmasti luottaa sinuun, hm?” Kaamoskukka naukaisi viekkaalla äänellä ja vilkaisi toveriaan, joka nyökkäsi.
“Hyvä. Pimentovarjo, no. Hän on ollut loistava emo ja soturi, mutta hän on tulossa vanhaksi ja hän on alkanut hieman höperöitymään. Merkkejä oli jo aiemmin ilmassa. Turmaloikka, minun “isäni” oli entinen erakko. Emme millään voi luottaa Pimentovarjon arvostelukykyyn kerta hän on erakkomyönteinen. Sitä paitsi olen kuullut juttua, että Pimentovarjolla ja Kuuraturkilla oli vaikeaa, koska Pimentovarjo on rakastunut johonkin erakkoon..” Kaamoskukka kertoi mystisesti ja kosketti kuonollaan täplikkään omaa. Kaamoskukka kyllä välitti perheestään, kai. Pimentovarjo oli vain aivan liian lepsu eikä toinen olisi lainkaan kykenevä johtamaan Kuolonklaania. Henkäystähdellä sentään oli kykyä pitää Kuolonklaanissa kunnon järjestys ja kuri, joka oli hyvä.

//Hilleri? 😉

KP-boosti käytössä

Kirjoittaja: Käärmis

Lepakkohuuto huomasi Hehkuaskeleen tulevan luokseen. Parantaja näytti rauhalliselta ja jopa hyvätuuliselta. Hänen katseensa oli liimautunut Lepakkohuutoon. Kolli oli ollut parantajalla tähän mennessä jo melkoisen kauan. Rosmariinitassu oli käynyt hieman harvemmin katsomassa häntä, joka harmitti kollia osittain.
“Tassusi on parantunut hyvin ja haavoja tuskin enää huomaa. Minusta olet valmis palaamaan taas tehtäviisi ja sotureiden pesään. Mutta, jos haavat aukeavat tai alkavat tulehtua, tule heti kertomaan minulle, jooko?” Hehkuaskeln naukui. Lepakkohuuto nyökkäsi mielissään. Hän nousi ylös ja tassutti ulos pesästä makeasti venytellen.
Lepakkohuudosta tuntui niin hyvältä viimein päästä liikkeelle. Hän suuntasi heti Pimentovarjon luokse, joka oli lähdössä leiristä partion mukana. Kolli otti nopeasti tämän kiinni.
“Pimentovarjo! Haluaisin ilmoittautua johonkin partioon!” kolli ilmoitti, kun saapui tarpeeksi lähelle. Naaras katsoi häntä hetken ja nyökkäsi sitten.
“Selvä, tule sitten meidän mukaamme. Tämä on vain normaali rajapartio”, varapäälikkö naukaisi ja lähti johtamaan partiota ulos leiristä. Lepakkohuuto lähti hänen peräänsä. Hän huomioi, että partiossa oli Pimentovarjon ja hänen lisäkseen Myrskymahti, Kärppämyrsky sekä Kärppämyrskyn oppilas Säihkytassu. Lapakkohuuto jättäytyi partion viimeiseksi. Hänen ei oikein tehnyt mieli jutella näiden kissojen kanssa, vaikka olikin heidän kanssaan partiossa.

Kun Lepakkohuuto palasi leiriin, hän venytteli toistamiseen ja siirtyi sotureiden pesään pesemään turkkiaan. Hänen täytyi saada se tip top kuntoon, ennen kuin voisi tehdä muuta.

Kirjoittaja: Käärmis

“Entä jos olenkin läpeensä paha? Mitä siitä? Ja etkö todella keksi mitään sen parempaa vastausta kuin se, että olen pelkuri? Voisit joskus yrittää edes vähäsen solvaustesi kanssa”, sihahdin upottaen kynteni maahan. “Ja sen huomaa kuinka petturi sinä olet, jos kerta viatonta oppilasta yrität murhata. En saata uskoa, että kukaan tekisi tuolla tavoin. Ainoa syy, miksi hyökkäät kimppuuni on se, että esitän oman mielipiteeni. Minusta olet aika naurettava. Etkö todella kestä kuulla itseäsi kohtaan kielteisiä mielipiteitä?” Murahdin vielä ja sivalsin kohti naaraan kasvoja.
“Tuo ei ole totta! Sinä solvaat minua tarkoituksellisesti, etkä anna minun elää rauhassa!” Tulisielu sähisi ja hänkin sivalsi kohti Lainetassun kasvoja. Oppilas veti päätään taakse väistääkseen iskun.
“Toivon todella, että kuolet! Et edes yritä osoittaa uskollisuuttasi vaan täällä hyökit muiden kimppuun ja iloitset muiden tuskasta! Iloitset siitä, että sisareni joutui katkomaan välit kanssasi! Jos minä olen läpeensä paha, sinä olet yhtä lailla paha. Et ole koskaan edes yrittänyt tehdä minkäänlaista sovintoa, ja nyt olen varma, että sellaista ei koskaan tulekaan. Kun minä joskus pääsen päällikön asemaan, sinä olet ensimmäinen kissa, joka teloitetaan!” Lainetassu ärisi ja pörhisteli karvojaan. Tulisielu loikkasi nuoren naaraan kimppuun. Hän painoi oppilasta maahan ja upotti kyntensä hänen kylkiinsä. Siniharmaa naaras valahti veltoksi, kuten Henkäystähti oli hänelle opettanut. Naaras ei tainnut vielä tietää temppua, sillä hän hellitti ilmeisesti iloiten siitä, että luuli päässeensä oppilaasta eroon. Kuitenkin hän ponkaisi pystyyn ja sai naaraan horjahtamaan. Lainetassu asettui häntä vastapäätä ja köyristi selkäänsä.
“Toivon, että kuolet, toivon että Tattihallakin kuolee!” Lainetassu sihisi. “Itse asiassa en. Toivon, että selviätte, kunnes saatte pentuja, sitten en kaikki kuolevat yksi kerrallaan tuskaisen kuoleman ja te joudutte katsomaan, jonka jälkeen Tattihalla kuolee tuskaisesti ja sitten sinä, hitaan, kivuliaan kuoleman niin, että kärsit kunnolla”, hän korjasi.

//Tuli

Kirjoittaja: Ampiainen

”Tattihalla ei ole petturi!!” ärisen päin oppillaan naamaa. Tuijotin naaraan eripari silmiin ja irvistin. Naaras saattoi näyttää kauniilta ulkoa päin mutta sisältä tuo naaras oli läpipaha ei välittänyt mistään muusta kuin itsestään.. Läpipaha! Oli hän myös läpimätä sisältä.
”Miksi muuten hän olisi puoliverisen kumppani? Petturuttaan tietysti!” oppilas ärisi. Minun olisi tehnyt mieli nylkeä naaras elävältä.. Minun teki mieli nylkeä tämä elävältä ilman varoitusta! Työntelin kynsiäni sisään ja ulos ja tuijotin näsäviisastelevaa oppilasta suoraan silmiin.
”Itse olet petturi.. Pelkuri.. Läpimätä.. Läpipaha!” ärisen ja loikaan oppilaan niskaan kynnet sisällä. Työnsin naaraan naamaan lumeen toivoen että näsäviisas hiirenmieli tukehtusi lumeen. Oppilas rimpuili ja sähisi aina välillä. Lopulta kuitenkin päästin naaraan nousemaan. En olisi murhaaja sen minä lupaan. Tuijotan naarasta joka kompuroi pystyyn ja henkiti raskaasti, aivan kuin ei olis kokonaiseen kuuhun saanut henkeä! No eihän hän hetkeen ollut saanut henkeä, eihän kukaan voisi henkittää kuono lumessa! Työnsin kynteni esiin korvat luimussa ja silmät viirussa. Lainetassu nousi seisomaan silmät viirussa ja hampaat irvessä, naaras työnsi omat kyntensä esiin. Nyt jos naaras ei hyökkäisi niin hän olisi oikea pelkuri.. Läpimätä hän kuitenkin oli joka tapauksessa.
//Laine? Mur >:]

Kirjoittaja: Auroora

”Paras ystävä? Kuule, me emme ole ihan vielä noin pitkällä, mutta arvostan tuota”, Salamasielu tuhahti, mutta virnisti kuitenkin. ”Hmm… Pitää miettiä hetki.”
Kuinka Varissulkaa voisi jekuttaa partiossa parhaiten? Salamasielulla oli monia ideoita siitä, miten se onnistuisi leirissä, missä tarvikkeita pahantekoon oli enemmän – lähinnä parantajan pesässä. Hänen olisi alettava luovaksi, sillä luminen maasto ei tarjonnut paljoa inspiraatiota.
Varissulkaa tarkkaillessaan valkoinen kolli huomasi inhotuksen käväisevän kollin kasvoilla, kun tämän vatsakarvat viistivät lumihankea. Ahaa, Salamasielu tuumi, tietenkin. Harvat pitivät lumesta, eikä Varissulka varmasti ollut poikkeus. Luulisi pienen lumipesun viilentävän kollin tunteita. Tyytyväisenä älynväläykseensä Salamasielu virnisti ja jatkoi partion mukana talsimista sopivaa hetkeä odottaen.
He pysähtyivät pian Eloklaanin rajalle. Varissulka asteli juuri sopivasti erään puun alle vahvistamaan rajamerkkejä. Kun Salamasielu katsoi ylös puun oksistoon, hän näki sen, mitä oli toivonutkin: oksat suorastaan notkuivat lumesta! Hän nojautui Susimielen puoleen pahansuopa virne kasvoillaan.
”Tiputetaan nuo lumet Varissulan niskaan, kun hänen huomionsa on muualla”, kookas kolli sanoi matalalla äänellä. ”Tai no, sinun se oikeastaan pitää tehdä. Minä en jaksa kiivetä tuonne puuhun. Mutta sinähän halusit auttaa minua, etkö vain?”

//Sushi?

Kirjoittaja: Auroora

Kuuntelin kiinnostuneena Lätäkkölemmen puhetta parantajista. Minusta oli vaikuttavaa, että hän uskalsi näin vahvasti asettua Kuolonklaanin tapoja ja perinteitä vastaan. Parantajia ei ollut koskaan arvostettu Kuolonklaanissa, sillä joidenkin mielestä he eivät olleet yhtä tärkeä osa klaania. Parantajat eivät metsästäneet tai partioineet eivätkä vuodattaneet verta taisteluissa. En kuitenkaan ymmärtänyt, miten kukaan pystyi kiistämään heidän tärkeyttään. Jos parantajia ei olisi, Kuolonklaani olisi tuhoutunut jo kauan aikaa sitten. Parantajilla oli ihailtavan paljon tietoa, jota oli tarkasti suojeltu ja väsymättä jalostettu sukupolvien ajan. Heidän mielensä olivat tavattoman arvokkaat, monen soturin hengen arvoiset.
”Olen samaa mieltä kanssasi”, sanoin pienen nyökkäyksen kera. ”Parantajat ovat hyvin arvokkaita. Emme selviäisi ilman heitä, joten meidän ei tulisi pitää heitä itsestäänselvyytenä. En ymmärrä, kuinka jotkut voivat olla niin itsekkäitä ja typeriä, että kuvittelevat voivansa kohdella parantajia kuin saastaa ja samalla odottaa heidän auttavan hädässä.”
Pyrin itse olemaan aina parantajille ystävällinen, ja onneksi jotkut muutkin tekivät niin, vaikka nämä kissat olivatkin harvassa. Olin huomannut Pimentovarjon käyttäytyvän kunnioittavasti Hehkuaskelta kohtaan kun Kuuraturkki oli ollut tekemässä kuolemaan. Oikeastaan se ei ollut paljon sanottu, sillä emoni harvoin suhtautui kissoihin tavallisesta viileästä kohteliaisuudestaan poikkeavalla tavalla, mutta oli joka tapauksessa hienoa, että varapäällikkö osoitti arvostavansa parantajien työtä.
”Eikö sinusta tunnu vaikealta olla tätä mieltä, kun isäsi on päällikkö?” kysyin uteliaana. ”Hän ei vaikuta erityisen halukkaalta kohentamaan parantajien asemaa.”

//Lätäkkö?

Kirjoittaja: Auroora

Siristin silmiäni Tuhkajuovaa katsoessani. Olin kuvitellut, että Henkäystähti olisi saattanut kertoa hänelle jotain, mutta selvästi päällikkö ei joko luottanut Tuhkajuovaan tai ei muuten vain halunnut jakaa tietojaan. Molemmat tuntuivat mahdollisilta vaihtoehdoilta.
Hymähdin ja siirsin katseeni mietteliäänä eteenpäin.
”Mesitähti puhui joistain muinaisista klaaneista kokoontumisessa”, kerroin lapojani kohauttaen. Tuhkajuova kurtisti kulmiaan.
”Koko Kuolonklaanin kuullen?”
Pudistin päätäni.
”Ei sentään. Vain minulle. En tiedä, oliko hänen tarkoitus mainita niitä vai oliko se vain lipsahdus”, selitin muistellen aiempaa keskusteluani Eloklaanin päällikön kanssa. ”Joka tapauksessa, hän ei vaikuttanut halukkaalta kertomaan paljoa klaanien sääntöjen takia.”
En tiennyt, kuinka paljon uskaltaisin kertoa Tuhkajuovalle. Luotin häneen kuin kallioon, mutta tiesin, että Tuhkajuovan uskollisuus oli päällikön ja Kuolonklaanin. Jos kertoisin hänelle Mesitähden kertoman tarinan, Tuhkajuova saattaisi nähdä sen Henkäystähteä vastaan asettumisena. En halunnut asettaa häntä vaikeaan tilanteeseen.
”Mesitähti kertoi kiinnostavan tarinan, mutta en tiedä, voinko luottaa hänen sanaansa. Eikä hän suostunut kertomaan minulle kaikkea”, tuhahdin ärsyyntyneenä. Vihasin sitä, kun en tiennyt jotain, minkä muut tiesivät. Se sai minut tuntemaan itseni typeräksi.
”Eikö Henkäystähti ole kertonut sinulle mitään näistä muinaisista klaaneista? Luulisi hänen tietävän, mitä Kuolonklaanille todella tapahtui.”

//Tuhka?

SuperKP-boosti käytössä

Kirjoittaja: Käärmis

Lainetassu oli oikeastaan vain hyvillään, kun Tulisielu talsi pois oppilaan luota. Ainakaan hänen ei tarvinnut kestää naarasta taas hetkeen ja hän saisi pienen hetken aikaa olla rauhassa.
Lainetassu tassutti siis oppilaiden pesään. Ilta alkoi jo hämärtyä, joten oli parempi mennä nukkumaan, jotta auringon noustessa hän olisi virkeä. Naaras meni siis omalle sammalpedille ja meni hyvään asentoon sulkien silmänsä, kunnes nukahti.

Lainetassu heräsi, kun kuuli oman äänensä kutsuttavan. Hän näki Henkäystähden odottavan pesän suulla ja naaras oli silmänräpäyksessä pystyssä ja siistiytynyt
“Huomenta, Henkäystähti”, hän nyökkäsi mestarilleen juhlallisesti. Henkäystähti nyökkäsi takaisin tervehdykseksi.
“Lähdemme taistelu harjoituksiin”, hän naukaisi ja katsoi tarkasti Lainetassuun. Siniharmaa naaras nyökkäsi hymyillen.
“Mutta miksi näin aikaisin?” hän kysyi heidän tassutellessaan ulos leiristä.
“Koska aikainen lintu madon nappaa. Toisin sanoen kerkeämme sitten hyvin käydä vielä myöhemmin saalistamassa, jos heräämme aikaisin harjoituksiin”, päällikkö naukaisi pitäen katseensa kulkusuunnassa. Lainetassu nyökkäsi, vaikka tiesikin, että päällikkö ei voinut sitä nähdä.
“Mitä opettelemme tänään, jos saanen kysyä?” Lainetassu kysyi ja ylitti lumesta törröttävän kiven loikalla.
“Arvioin kuinka paljon olet jo oppinut ja katson mitä sinulle opettaa”, Henkäystähti naukaisi.
“Taistelenko minä sinua vastaan?” Lainetassu kysyi varovasti.
“Tietysti”, Henkäystähti vastasi vieläkään oppilaalleen edes silmäystä antamatta.
“Eikö olisi järkevämpää, jos taistelisin jotakuta enemmän ikäistäni vastaan, kuten vaikka Särötassua tai Tuiskutassua?” Lainetassu kysyi taas.
“Arvosteletko sinä päätöksiäni?” Henkäystähti naukaisi tiukasti luoden tiukan silmäyksen oppilaaseensa. Lainetassu jännittyi ja lähes kivettyi paikalleen.
“En tietenkään! En saattaisi koskaan tehdä niin! En saattaisi koskaan pettää sinua!” siniharmaa oppilas naukui nopeasti ottaen taas mestarinsa kiinni. Päällikkö nyökkäsi hieman.
“Hyvä. Ja vastaus kysymykseesi on helppo. He eivät tiedä tuskin enempää kuin sinäkään, jolloin et pääse soveltamaan taistelun aikana”, hän selitti katsoen taas eteenpäin.
“Aivan. Se käy järkeen”, Lainetassu naukaisi. Henkäystähti vain pysähtyi ja naaras meinasi törmätä mestariinsa.
“Harjoittelemme täällä. Jää tähän ja minä menen tuonne aukion puolelle. Sitten kun sanon, aloitamme”, kolli naukaisi ja lähti mitään vastausta odottamatta kohti aukion toista laitaa.
Lainetassu valmistautui ja asettui taisteluasentoon odottamaan, että hänen mestarinsakin olisi valmis. Pian kolli kääntyi häntä kohti, asettui asentoon ja nyökkäsi.
“Valmista. Nyt hyökkää”, hän naukaisi tasaisella äänellä. Naaras hengitti syvään ja lähti hiippailemaan lähemmäs Henkäystähteä. Hän piti katseensa koko ajan mestarissaan yrittäen samalla keksiä, miten hyökkäisi. Kun hän sitten oli tarpeaksi lähellä, naaras vain syöksähti kohti Henkäystähteä. Päällikkö väisti hänet helposti ja katsoi häneen haastavasti.
“Sinun täytyy olla nopeampi, ja arvaamattomampi. Ei hyökkäyksestä ole mitään hyötyä, jos on täysin selvää, mitä aiot tehdä”, kolli naukui. Lainetassu vain nyökkäsi nopeasti ja piti katseensa koko ajan päällikössä. Hän tassutti tämän ympärillä, kunnes oli hänen sivullaan. Silloin naaras lähti juoksuun. Hän liukui Päällikön taakse ja loikkasi tämän selkään. Se olikin ollut jotenkin oletettua helpompaa.
Lainetassu painoi päällikköä maahan ja yhtäkkiä hän valahti veltoksi. Mitä oli tapahtunut? Oliko Lainetassu jotenkin onnistunut lyömään mestarinsa? Naaras katsoi hetken liikkumatonta päällikköä ja hellitti sitten otettaan voitonriemuisesti.
Kuitenkin juuri, kun Lainetassu oli lähdössä hänen päältään, Henkäystähti ponnahti pystyyn kaataen oppilaansa maahan ja painaen tassunsa tämän rinnalle.
“Tuo on yksi tärkeimmistä liikkeistä, jota soturi koskaan oppii. Se hämää vastustajan päästämään irti, mutta silloin pitää olla täysin liikkumatta. Pienikin lihaksen värähdys voi paljastaa sinut”, hän naukui ja päästi oppilaan nousemaan pystyyn.
Lainetassu pudisteli turkkiaan. Siihen oli paakkuuntunut lunta, joka painautui hänen ihoaan vasten inhan kylmästi.
“Haluatko nyt itse kokeilla puolustusta?” Henkäystähti kysyi ja puhdisti itsekin hieman lunta turkiltaan.
“Mielelläni”, Lainetassu kehräsi. Hänen mestarinsa nyökkäsi ja tassutti takaisin paikalleen. Lainetassu teki samoin. Hän asettui sinne, missä oli aikaisemmin hyökkäyksen aloittanut.
Henkäystähti lähti lähestymään oppilasta pelottavan näköisenä. Hän hiipi varovasti eteenpäin kuin saalista vaaniessa. Lainetassu odotti jännittyneenä mitä hänen mestarinsa tekisi. Kun tämä pääsi lähelle, naaras odotti jännittyneenä hyökkäystä. Kuitenkin Henkäystähden silmät suurenivat ja hän tuntui katsovan peloissaan Lainetassun taakse. Nuori naaras käänsi päätään nähdäkseen, mikä oli päällikön säikäyttänyt, mutta juuri silloin Henkäystähti teki hyökkäyksensä. Hän tarttui yllättyneeseen oppilaaseen ja kaatoi tämän maahan. Lainetassu älähti ja yritti kamppailla vastaan.
Hetken ajan hän kamppaili päällikön otteessa, kunnes hän valahti veltoksi hengittäen vain hyvin kevyesti ja tuskin liikkumatta. Henkäystähti hellitti hieman otettaan ja silloin Lainetassu tarttui tämän etutassuihin kaataen kollin maahan ja ponkaisten kauemmas.
“Aika hyvin. Alat kehittyä”, päällikkö naukui ja nousi ylös katsoen oppilastaan hyväksyvästi. Ylpeys kumpusi Lainetassun sisällä. Hän ei voinut uskoa, että oli saanut kehuja itse Henkäystähdeltä.
“Palataan leiriin. Ensimmäinen metsästyspartio on varmaan jo palannut, joten voit ottaa kasasta jotain. Kuitenkin muista, että lähdemme hieman ennen auringonlaskun aikaa saalistuspartioon. Parempi tulla ajoissa”, kolli naukui ja lähti tassuttamaan pois. Oppilas katsoi häntä innoissaan ja lähti perään.

Lainetassu huomasi Tulisielun taas leirissä tullessaan ulos oppilaiden pesästä. Siitä oli jo aikaa, kun hän oli viimeksi jutellut puoliveriselle soturille. Naaras siis otti suunnakseen sen leirin osan, jossa puoliverinen liekinvärinen naaras istui. Hän olisi vaikuttanut hyvältä soturilta, ellei olisi ollut puoliverinen, joka oli Lainetassusta hieman sääli. Hänelle olisi kelvannut hyvin kaikki hyvät soturit, mutta naaraan puoliverisyys pilasi kaiken.
Lainetassu aloitti tietysti kaskustelun ärsyttämällä naarasta. Tulisielu ei ollut tietenkään lainkaan innoissaan hänen tulostaan tai hänen sanoistaan. Siniharmaa oppilas saattoi nähdä vihan leiskuvan hänen silmissään, kun tulen liekit.
“Tiedätkös, on sääli, että et ole täysiverinen. Sinussa saattaisi hyvällä opetuksella tulla vielä hyvä soturi, mutta puoliverisyytesi kyllä pilaa kaiken. En edes ymmärrä miten löysit itsellesi kumppanin, kun olet puoliverinen, ei vaan kyllä sittenkin tajuan. Tattihalla on aivan yhtä naurettava kuin sinäkin”, siniharmaa oppilas tuhahti eripari silmänsä viiltäen leiriä sen varalta, jos näkisi puoliverisen naaraan kumppanin sattumalta, mutta tämä ei ollut leirissä.
“Ei täällä, varmaankin pettämässä klaania ja punomassa jotain juonia klaania vastaan, jotta voi pettää sen”, hän naukaisi halveksuvasti ja käänsi katseensa taas Tulisieluun.

//Tuli?

Kirjoittaja: Ampiainen

Tarkkailee joka hetki lainetassua.
”Pelkuri.. Et uskala edes hyökätä! Miksi uhkailla ja kailottaa jos et edes uskalla hyökätä kimppuun? Hiirenmieli.. Taidat pelätä minua! On siinä kissa! Pelätä nyt minua? Tai onhan siihen syytä kun on tuolainen hiiri! Miksiköhän kukaan ei ole vielä napanut sinua? Ehkä siksi että kukaan ei huomaa sinua!” nälväisen kipakkasti. Tuijotan naarasta joka oli pysähtynyt. janosin antaa pienelle rääpäleelle kunnon opetuksen, pelkä raapaisu naamaan ei riitäisi.
”En ole hyökännyt, koska tiedän, että siinä ei ole järkeä. Vaikka oletkin hyödytön kuraverinen, olet silti klaanitoverini. En hyökkää klaanitovereideni kimppuun ilman syytä, koska tiedän, että siinä ei ole järkeä, koska minulla ei ole mehiläisiä päässä toisin kuin sinulla”, Lainetassu sihahti pyöräyttäen silmiään.
”Selvä.. Hiiri!” naurahdan pienesti omalle vitsilleni mutta vakavoiduin nopeasti. Työntelen kynsiäni sisään ja ulos. Nostan tassuni ilmaan ja tarkailen kynsiäni.
”No ehkä sinä sait sen minkä ansaitsit”, mauun. ”Mutta silti miksi olla niin pelkurimainen? Et sinä järkeä näytä, pelkuruuta sinä näytät”, mauun viileästi ja tassutan lähemmäs suurta oppilasta joka oli kuitenkin minua paljon pienempi. Tuijotin tätä suoraan tämän eripari silmiinsä silmät leimuten.
”Ja tiedätkö mitä tapahtuu sinulle jos kerrot mestarillesi henkäysyähdelle? Arvaa!” kehrään ja työntelen kynsiäni sisään ja ulos silmät viirussa. Käännän selkäni naaralle ja tassutan pois päin naarasta.

Noin puolisen kuuta myöhemmin siitä kun olin riidelyt lainetassun kanssa oikein toden teolla. Vain jonkin aikaa sen jälkeen hänen sisarensa oli ilmoittanut että emme olleet enään ystäviä eikä ollut suostunut kertomaan syytä.. Sen jälkeen hän oli vain ollut kohtelias kaikkia puoliverisiä kohtaan.. Mutta hän oli ollut extra-kohtelias puhdasverisiä kohtaan ja hän oli myös aina kun mahdollista ollut huomioimatta puoliverisiä.. Olin huomannut sen.. Miksi se oli tapahtunut? Kuulin yllättäen naaraan sisaren äänen.
”Hei puoliverinen hiirenmieli! Mitenkäs menee? Kun sinä siinä esität uskolista ja oikeasti vain käytät kuolonklaanissa elämistä hyväksesi!” lainetassu ilkui. Pomppaisin oitis silmät viirussa ja käänyin naarasta kohden silmissä salamoiva katse, minun olisi tehnyt mieli nylkeä oppilas henkihieveriin tai ehkä jopa kuoliaaksi asti. Hän totaalisesti kävi hermoilleni! Työnsin nopeasti kynteni ulos ja ärisin oppilaale.
”Niin hyvin kuin mahdollista! Ainakin ennen kuin sinä tulit! Käyt hermoilleni! Onneksi tuiskutassu ei enään ole ystäväni! Hänestä tule aivan varmasti täysin samanlainen kuin sinä! Inhoan sinua aivan kauheasti!!!!” sähisen silmät leimuten ja työnnän kuononi hiirenmitan päähän oppilaan kuonosta ja paljastin hampaani.
//laine mur! >:3

Kirjoittaja: Ampiainen

Tuijotin tärisevänä karvapallona veljeni perään.. Nousin hitaasti seisomaan ja menin hitaasti kohti parantajien pesää. Räpytelin silmiäni järkyttyneenä ja kun pääsin sisään parantajien pesään kuulin hämmentyneen ulahduksen.
”Tuiskutassu, mitä sinulle on tapahtunut?!” parantajamme sumutuuli ulahti. Suljin silmäni tikasti kiinni, en kantelisi veljeni tekosista.. Vaikka hän ei itse meitä pentuetovereina pitäisikään.
”Ei mitään.. En halua puhua siitä”, tuhahdan silmät viirussa. Sumutuuli nyökkäsi ja lähti yrttivarastolle, tämä palasikin nopeasti yrttejä suussaan ja paikkaisi minut.
”Noin, tule huomenna uudestaan kaiken varalta”, sumutuuli maukui ja päästi minut ilmeisesti matkoihini. Laahustin sydän särkyneenä ulos pesästä ja tunkeuduin sisään oppilaiden pesään, huomasin harmikseni että särötassu oli siirtänyt maakualusiaan kauemmas omista maakualusista. Laahustin surullisena maakualusilleni ja käperyin siihen sydän syrjällään, nukahdin kuitenkin melko nopeasti.

Aukaisin silmäni nopeasti suuressa sakean pimeässä metsässä. Lähdin uteliaana eteenpäin sirristelen silmiäni. Minua pelotti aivan kamalasti. Vilkuilin aina välillä pelokkaana ympärilleni ja jatkoin matkaa. Yllätäen kuulin äänen joka sai karvani pystyyn.
”Minä tapan sinut vielä”, ääni sanoi, tunisitin sen nopeasti särötassun ääneksi. Yllätäen myös huomasin veljeni keltaiset silmät välähdyksenä sakeassa pimeydessä, silmien kadotua näin koko kissan ilman naamaa. Peräänyin köyristäen selkääni ja sähisten kummajaiselle. Työnsin kynteni esiin ja ajatelin
*Tuo ei ole veljeni..! Tuo.. Tuo.. Tuo on hirviö!*, ajattelin peloissani. Naamaton kissa nosti käpälänsä ilmaan ja työnsi kyntensä esiin, sivalsi nopeasti ja näin veripisaroiden ryöpyn.. Säpsähdin hereille ja tunsin jomotavaa kipua särötassun antamista haavoista. Nousin hitaasti seisomaan ja tassutin ulos pesästä, istuuduin noin parin hännänmittan päähän oppilaiden pesästä ja nostin katseeni ylös.
*ehkä jos jätän Tulisielun niin saan Särötassun takaisin? Tulisielu on kyllä tärkeä minulle.. Mutta.. Onko perhe todella tärkeämpi kuin ystävyys? On.. Minulle..* ajattelin sydän syrjällään. Nousin hitaasti seisomaan ja huokaisen. Etsiskelen katseellani tulisielua kunnes huomasin tämän lopulta leirin reunalla siirtelemässä tassujaan. Tunsin pienen syyllisyydentunteen, ei hän ansaitsisi menettää ystävävää.. Mutta minä tarvisin veljeäni! Tassutin hitaasti ja vaisuna naaraan luo.
”Ai hei Tuiskutassu! Hetkinen.. M-mitä sinulle on tapahtunut..?” naaras aloitti rennosti mutta lopeti ääni vapisten varmaan huolesta.
”Se ei kuulu sinulle.. Eikä kellekään mullekaan!” tuhahdan. Heilutelin häntäänii edes takasin levottomana.
”Mutta minulla on asiaa..”, mauun. Tulisielu kallistaa päätään hämillään.
”Mitä asiaa?” naaras uteli. Työnsin kynteni esiin ja raavin levottomana maata.
”Minä en halua olla enään ystäväsi.. Tai siis en voi olla enään ystäväsi.. Anteeksi..” mauun syyllinen ilme kasvoillani. Tulisielu säpsähti ja perääntyi pari askelta järkytyksestä.
”Mikset.. MIKSET!?” naaras ulahti. Vedin kynteni nopeasti sisään.
”En halua taikka voi kertoa..” mauun ja käännyin silmät sameina pois päin tulisielusta, vilkaisin nopeasti taaksepäin ja näin kuinka naaras tuijotti perääni mutta kääntyi sitten pois, hän juoksi soturien pesälle ja luikahti sisään.. Tunsin syylisyyden tunneta naarasta kohtaan.. Mutta nyt saattaisin saada Särötassun takasin? Käänsin katseeni miltei väkisin pois päin soturien pesästä ja tassutan sydän syrjällään oppilaiden pesään. Nyt en halunnut yhtään mitään muuta kuin nukkua.. Ehkä se auttaisi minua.. Rauhoittumaan ja unohtamaan minun ja tulisielun ystävyys joka oli tuhoutunut siksi koska tarvitsin veljeäni.. Toivottavasti särötassu antaisi anteeksi niin en olisi tehnyt sitä turhan tähden.
//joku?

Kirjoittaja:

Kirjoittaja: EmppuOmppu

AMPIAINEN
Tuiskutassu: 8kp –
Tulisielu: 6kp –
= 16kp

AUROORA
Loskalauha: 8kp –
Myrskymahti: 4kp –
Varissulka: 4kp –
= 16kp

ELANDRA
Sulkavirta: 9kp –
Jääviilto: 22kp! –
Lätäkkölempi: 6kp –
Tuhkajuova: 11kp –
= 48kp!

EMPPUOMPPU
Aaltosalama: 20kp! –
Virtaviima: 6kp –
= 26kp!

KÄÄRMIS
Lainetassu: 22kp! – Oppilaan tarinat kirjoitettu!
Hiljaisuustassu: 9kp –
Lepakkohuuto: 4kp –
= 35kp!

SAAGA
Särötassu: 23kp! –
Rosmariinitassu: 4kp –
= 27kp!

Kirjoittaja: Saaga

Veri kiehahti suonissani, kun Tuiskutassu läimäytti minua korvalle.
“Petturi”, ärähdin hiljaa ja läimäytin sisartani naamaan kynnet esillä. Kurkustani kumpusi syvää murinaa. Jos Tuiskutassu kerran oli tuota mieltä ja vielä valmis läimäyttämään minua, hän oli täysi petturi eikä todellakaan ansainnut minua veljekseen. Läimäisin vielä uudelleen tassullani kynnet esillä naarasta mutta hän väisti. Loikkasin hänen päälleen täysin vihan vallassa ja koitin lyödä taas. Tuiskutassu vain rimpuili ja koitti saada minut pois päältään käyttämättä kynsiä. Tunsin kuinka adrenaliini virtasi suonissani ja sain lisää puhtia tapella naarasta vastaan. En tehnyt muuta kuin pieniä naarmuja, koska en tosissaan halunnut satuttaa häntä vaan antaa vain pienen opetuksen.
“Sinä et ole se veli, jota rakastin”, Tuiskutassu uikutti.
“Sinä et ole minulle sukua. Et ikinä tule olemaan. Petturi. Hiirenaivoinen petturi”, ärisin. Yhtäkkiä tunsin kuinka jokin otti minusta kiinni ja työnsi pois Tuiskutassun päältä. Kynteni olivat tarrautuneet naaraan kylkeen ja tekivät siihen syvät viillot, joista tulvahti heti verta maahan ihan kunnolla. Valkoinen lumi värjäytyi punaiseksi. Kompuroin tassuillani ja koitin löytää tasapainon.
“Miksi sinä noin teit? Sinähän haavoitit siskoasi!” Syöksytassu murahti.
“Hän on petturi. Hän kaveraa likaisten puoliveristen kanssa”, sanoin pudistellen päätäni.
“No jatka sitten. Hän on petturi, jos niiden kirpputurkkien kanssa kaveraa joten miksi minä välittäisin siitä mitä hänelle tapahtuu. En kerro Henkäystähdelle. Voit vaikka kertoa että joku puoliverinen hyökkäsi hänen kimpuunsa, jos joku kysyy sinulta mitä tapahtui”, kolli murahti ja katsoi maasta ylös kömpivää Tuiskutassua pahasti. Pudistin päätäni.
“Hän on jo saanut opetuksensa. Itse päätti ottaa petturin tien”, sanoin ja päästin Syöksytassun matkoihinsa. Käännyin kohti Tuiskutassua.
“Sinä olet hirveä… Et sinä muusta välitä kuin itsestäsi…” Tuiskutassu voivotti.
“Minä? Sinä se hirveä tässä olet. Minä välitän koko klaanista ja siksi minun mielipiteeni on oikea. Petturit täytyy kitkeä klaanista. Mikä säälit, että tuhlaat kallisarvoista puhdasta verta tuollaiseen törppöilyyn ja kaveeraat lian kanssa”, sanelin aivan rauhallisena. Huiskautin häntääni.
“Hyvästi, Tuiskutassu”, sanoin ja tyrkkäsin naaraan vielä maahan ennen kuin lähdin. Kävelin suoraan oppilaiden pesään ja ensitöikseni siirsin oman makuusijani kauas Tuiskutassun makuusijasta.

Kirjoittaja: EmppuOmppu

Varissulan näkeminen yhtä innostuneena pennuista kuin hän itsekin sai Aaltosalaman kehräämään mielihyvästä. Vihdoinkin Pimeyden Metsä oli vastannut heidän rukouksiinsa ja antanut heille kauan odottamansa pennut. Heistä tulisi viimein oikea perhe!
“Hehkuaskeleen mukaan minulla ei ole vielä kiire siirtyä pentutarhalle ainakaan seuraavaan kuuhun”, hän naukui kiertäessään tuuhean häntänsä käpälilleen. “Hän myös pyysi minua käymään uudelleen tarkastuksessa vasta neljänneskuun päästä, joten kaikki on varmastikin hyvin.”
Varissulka nyökytteli päätään huojentuneen oloisena. “Sehän on loistava juttu!”
“Niinpä.” Aaltosalama hivuttautui aivan kumppaninsa turkkiin kiinni ja kiehnäsi päällään tämän kaulaa vasten. “En voi uskoa, että tämä oikeasti tapahtuu! Mieti, parin kuun päästä pääsemme tapaamaan omat, rakkaat pentumme! Niin jännittävää! Mitkähän annamme niille nimeksi?” Soturitar ei malttanut olla intoilematta syntymättömistä pennuista. Kuiden piina oli vihdoin ohi, ja hänestä tulisi oikeasti vanhempi, niin kuin he olivat jo pitkään Varissulan kanssa haaveilleet.
“Entä kuinkahan monta niitä syntyy? Toivottavasti ei sentään viittä, siinä olisi kamalasti hommaa… Mutta kyllä minä silti rakastaisin jokaista heistä, olipa heitä sitten viisi taikka kymmenen.”

//Varis?

Kirjoittaja: Käärmis

Lainetassu sähähti kovaäänisesti, kun Tulisielu huitaisi kohti hänen naamaansa. Oppilas työnsi kyntensä esille ja pörhisti karvansa, jotta näyttäisi isommalta.
“Tässä todiste petturuudestasi, puoliverinen! En saata ymmärtää miten voit elää itsesi kanssa! Hyökätä nyt kimppuun vain siksi, että muilla kissoilla on myös mielipiteitä sinua ja sukuasi vastaan! En saata ymmärtää, miten Tuiskutassu saattaa kaveerata kaltaistesi kanssa. Teitä voi tuskin edes kissoiksi kutsua”, siniharmaa oppilas sihisi hampaidensa välistä. Tulisielu päästi närkästyneen ärähdyksen.
“Mitä kissa suvulleen mahtaa? Ei ole minun vikani, että emoni petti klaania!” soturi sanoi vihaisesti. Lainetassu pyöräytti silmiään, mutta pysyi edelleen valmiina hyökkäämään, jos soturi kävisi kimppuun.
“No voisit sitten edes yrittää korvata sen klaanille! Koittaisit kovempaa saada Henkäystähden luottamuksen! Tiedätkös, jos satutat minua nyt, Henkäystähti tulee varmasti häätämään sinut klaanista! Sinun kaltaistesi kissojen ei kuuluisi olla edes olemassa! Olette klaanin häpeäpilkut!” nuori oppilas naukui ja piti eripari silmiensä katseen koko ajan Tulisielussa. Hän väläytteli hampaitaan ja kynsiään auringon valossa ja siristi silmiään. Hänen pupillinsa olivat silkat mustat viirut hänen silmissään, kun hän katsoi puoliveriseen soturiin ja kiersi tätä hitaasti.

//Tuli?

Kirjoittaja: Ampiainen

Mulkaisin vihaisena naarasoppilasta.
”Kävin juuri saalistamassa ja sain oravan ja päästäisen! Ja kävin tänään myös rajapartiossa! Pidän vain lyhyttä taukoa, enkä minä muutenkaan voi mennä mihinkään partioon tai saalistamaan jollei minua käskettä sellaiseen! Minähän olen puoliverinen hiirenaivo!” sähähdän. Lainetassu tuhahtaa.
”Mikset sitten ano pääseväsi partioimaan ja saalistamaan? Petturi!”, lainetassu tuhahtaa halveksuvasti. nousin silmät leimuten raivosta.
”Anominen on ala-arvoista! Vaikka pidät meitä ala-arvoisina hyödyttäminä hiirenmielinä niin silti! Se on ala-arvoista jopa meille! Siettäisit saada korville!” sähädän. Lainetassu luimisti korviaan ja sähähti vihaisena.
”Mikään ei liian ala-arvoista teidän laisillenne hiirenmielille! Sietäisit hävetä! Olen henkäystähden oppilas! Voisin varmasti vaikka.. Vaikka..”, lainetassu ärisee mutta jättää lauseen kesken koska ei ilmeisesti ollut keksinyt miten jatkaa.
”Niin mitä olit sanomassa? Miksi kuvittelet voivasi tehdä minulle jotain? Olen kissa niinkuin sinäkin.. Olen klaanitoverisi vieläpä! Jos olisit samanlainen kuin sisaresi niin ymmärtäisit!” sähähdän. Minun olisi tehnyt mieli sivaltaa näsäviisata hiirenmielistä naarasta. Sain sentään hillityä itseni olemasta tekemättä niin, minullehan voisi käydä huonosti.. Mutta ehkä se olisi sen arvoista? Ainakin tuo typerys olisi saanut opetuksen! Olin häntä paljon isompi ja voimaakaampi kuin hän! Olin myöskin hyvin kestävä ja osaisin puolustautautua hyvin. Lähestyin naarasta uhkaavasti ja työnsin kyntteni esiin. Nostin tassuni ilmaan ja raapaisin naaraan naamaa. Jos hän ei tuosta oppisi niin ainakin hän saisi luultavasti arven muistoksi. Lainetassu sähähti ja työnsi omat kyntensä esiin.
”Et sinä voi minua voittaa hiirenaivo! Olen sinua paljon isompi ja voimakkaampi”, sähähdän ja valmistaudun siihen että naaras tekisi vastahyökkäyksen. Ei meidän kyllä pitäisi tappela ainakaan kynnet esillä! Mut tuo hiirenaivo ansaitsi saad kunnon opetuksen.. Onneksi tattihalla ei ollut näkem tätä.
//laine? >:(

Kirjoittaja: Elandra

Oli hiljaista, mutta korvissani piippasi. Sitä oli jatkunut jo tovin, enkä saanut sen vuoksi nukahdettua. Tavallisesti piippaus meni ohi itsekseen lyhyessä ajassa, mutta nyt se oli piinannut minua jo puoli yötä. Oli tuskallista katsoa ja kuunnella, miten muut kuolonklaanilaissoturit nukkuivat levollisesti vuoteissaan ja tuhisivat unissaan. Sain tarpeekseni turhanpäiväisestä makoilusta ja nousin ärtyneenä ylös. Sama se, olisinko hereillä pesässä vai leirin pääaukiolla. Toki pesä oli lämpimämpi, mutta nukkuvat soturit saivat minut ärsyyntymään entistä enemmän. Se oli tänä päivänä tavallista, kun pienetkin asiat saivat hermoni kiristymään. Vedin syvään henkeä ja astelin ulos sotureiden pesästä nukkuvien sotureiden ohitse.
Leirin pääaukio oli hiljainen, kuten saattoi olettaa, olihan sentään yö. Öinen taivas oli kirkas, ja päiväiset pilvet olivat väistyneet kirkkaan tähtitaivaan tieltä syrjään. Kohotin hetkeksi katseeni yö yöltä kasvavalle kuulle. Pian se olisi taas puolikas, ja olisimme lähempänä seuraavaa täysikuun kokoontumista. Kun kuulin lumen narskuvan jonkun käpälien alla kauempana, väräytin korviani ja laskin vaistomaisesti katseeni liikkujaan. Se oli nuori kuolonklaanilaissoturi, mutten millään saanut hänen nimeään mieleeni. Raidallinen kolli käänsi jäisen katseensa minun suuntaani, huomaten minun tuijottavan. Yritin kuumeisesti pähkäillä nuorukaisen nimeä, mutten vain muistanut sitä. Se sai häntäni heilahtamaan levottomasti puolelta toiselle. En pitänyt siitä, että viime aikoina asiat olivat tipahdelleet mielestäni normaalia enemmän ja normaalia helpommin.
Leirin sisäänkäynnin edustalla haahuili myös toisen kissan hahmo, mutta hän istui selin minuun, joten en vaivautunut edes yrittää tunnistaa kissaa.
Huokaisin syvään ja siirryin istumaan lähemmäksi leirin kallioseinämää.

Se ei ollut ensimmäinen kerta, kun valvoin koko yön vain katsellen tyhjää pääaukiota. Oloni oli väsynyt, mutta ei uninen. Piippaus oli lakannut, mutta tiesin, etten saisi nukuttua vaikka yrittäisinkin. Tyydyin kohtalooni ja jäin valvomaan niin pitkäksi aikaa, että aurinko viimein alkoi valaista tummanpuhuvaa taivasta. Taivaanrannassa taivas alkoi ottaa vaaleaa väriä. Sivusilmälläni huomasin tumman hahmon lähestyvän minua, joten väsynyt katseeni kääntyi Pimentovarjon mustaan turkkiin. Varapäällikkö siristi aavistuksen verran silmiään.
”Oletko istunut siinä koko yön?” toverini kysyi vaivautumatta tervehtimään. Kohautin lapojani.
”En aivan, mutta melkein”, totesin ja vaihdoin asentoani. Oloni oli kylmän yön jäljiltä varsin kohmeinen, sillä olin istunut paikoillani samassa asennossa miltei koko yön. Pimentovarjo katsoi minua epäilevä katse kasvoillaan.
”Sinun onneksesi sinulla on tänään vapaa-aamu”, varapäällikkö huomautti terävällä äänellä ja istahti lupaa pyytämättä vierelleni.
”Kyllä minä tehtävistäni selviän, vaikkei olisikaan”, ärähdin naaraalle kipakasti. En pitänyt siitä, että kukaan epäili kykyjäni. Vaikken ollutkaan nukkunut, pärjäisin kyllä vaikka taistelussa kettua vastaan.
”Niin, en minä sitä epäilekään”, Pimentovarjo vastasi kylmällä äänenväsyllä. Pidin siitä, että välillemme oli muodostunut vahva side, muttei meidän siitä huolimatta pitänyt esittää mitään, mitä emme olleet. Luotin Pimentovarjoon täysin, mutta en kutsunut häntä ystäväkseni. Minulla ei ollut ystäviä, ei ollut koskaan ollut eikä tulisi koskaan olemaankaan.
Yllemme laskeutui hiljaisuus, ja hetkeksi unohdin kokonaan Pimentovarjon olemassaolon. Uppouduin täysin omiin ajatuksiini, jotka eivät olleet millään tasolla selkeät. Ajatukseni sinkoilivat sinne tänne, enkä oikein saanut mistään otetta. Se sai oloni hermostuneeksi. Väsymys painoi mieltäni, joka aiheutti ajatusten sekavuuden.
”Oletko sinä koskaan kuullut muinaisista klaaneista?” Pimentovarjo rikkoi yllemme laskeutuneen hiljaisuuden ja käänsi harmahtavan katseensa minuun. Siristin epäilevästi silmiäni, yrittäen sisäistää naaraan kysymyksen. En ymmärtänyt, mistä klaaneista hän oikein puhui.
”En, kuulostaa aivan hullulta. Miksi sinä tuollaista kysyt?” esitin vastakysymyksen toverilleni.

//Pimento?

Kirjoittaja: Ampiainen

”Ei ole reilua! Eiväthän he voineet päättää syntyä puoliveriseksi!” sähisin.
Särötassu tuijotti minua vihaisena.
”Mitä sitten? He ovat pettureita!” veljeni vastasi. Läimäisin veljeäni korvalle.
”Eivät ole! Sinä olet kamala!” ärisen. Särötassu tuijotti minua hetken ja raapaisi minua silmät vihaisesti viirussa. Älähdin Säikähdyksestä ja peräänyin taakse päin.
”Sinä et ole se veli jota rakastin!” ulahdin sydän syrjällään. Särötassu murahti ja loikkasi päälleni. Särötassu oli veljeni! En satutaisi tätä.. En vaikka mikä olisi. Rimpuilin särötassun ala hetkisen kunnes aloin läimiä tätä kynnet sisällä yritäen saada tämän pois päältäni. Särötassu ei kuitenkaan lopettanut vaan alkoi raapimisen lisäksi pura välillä. Uikutin silmät suurina pelosta. Saatoin olla pentumainen mutta kyllä varmasti kuka tahansa olisi uikutanut pelosta jos oma pentuetoveri olisi hyökkänyt kimppuun kynnet esillä! Kolli raapi minua koko ajan kyljistä silmät viirussa suutumuksesta. Kolli oli tehnyt pari paahakin viiltoa, se ensimmäinen raapaisu naamaan ja kaksi viiltoa kylkeen muuten kolli oli enimmäkseen tehnyt pelkkiä naarmuja. Särötassu raapi minua silmät raivoisina. Mietin hetkisen mitä voisin tehdä jotta särötassu lopetaisi, päädyin lopulta valahtamaan veltoksi. Tunsin kuitenkin yllätäen kuinka veljen paino katosi kokonaan päältäni. Kömmin peloissani ja verta vuotavana pystyyn ja jäin siihen kyyristelemään.
”Miksi sinä noin teit? Sinähän haavoitit siskoasi!” kollisoturi murisi, kolli oli syöksyaskel. Tulisielu oli varmaan lähettänyt kollin hätiin sillä tiesi ettei voinut itse tehdä mitään sillä särötassu ei olisi kuunnellut tätä. Särötassu tuijotti vihaisena kollia.
”Koska hän kaveraa puoliveristen kanssa!” veljeni ärisi. Syöksyaskel kalisti päätän.
”No jatka sitten, hän on petturi jos niiden kirpputurkkien kanssa kaveraa joten miksi minä välittäisin siitä mitä hänelle tapahtuu, en kerro henkäystähdelle, voit vaikka kertoa että joku puoliverinen hyökkösi hänen kimpuunsa jos joku kysyy sinulta mitä tapahtui”, syöksyaskel maukui ja tassuti matkoihinsa. Jos särötassu nyt hyökkäisi kimpuuni niin mitä tekisin? Särötassu kääntyi takaisin päin silmät viirussa.
”Jatketaan sitten, mihin jäimmekään tuiskutassu? Ainiin nyt muistan!” särötassu maukui ja hyppäsi taas kimppuuni ja jatkoi raapimista. Kolli raapi tällä kertaa syvempiä haavoja kuin äsken.. Se sattui aivan kamalasti! Rimpuilin peloissani veljeni alla. Ulisin pieneen ääneen kun särötassu raapi minulle syviä haavoja. Yritin rimouila koko ajan vain kovempaa irti.
”Sinä olet hirveä.. Et sinä muusta välitä kuin itsestsi..” mauun sydän syrjällään, tunsin kuinka voimani olivat hiipuumassa samaa tahtia kuin veri valui haavoista.. Enkai kuolisi veljeni käpäliin? Eikai hän tappaisi minua?
//Särö.. 🙁

Kirjoittaja: Käärmis

Lainetassu huomasi Henkäystähden kutsuvan häntä ja lähti tämän luo hyvästellen samalla veljensä.
“Hei Henkäystähti! Oliko sinulla minulle asiaa?” siniharmaa oppilas kysyi kunnioittavaan sävyyn. Päällikkö nyökkäsi arvokkaasti.
“Lähdemme saalistamaan. Onko sinulla mahdollisia ehdotuksia kenet haluat mukaan?” hän kysyi ja katsoi Lainetassua tarkasti. Oliko se koe? Halusiko Henkäystähti kokeilla hänen taitojaan päätellä keitä kannattaa ottaa mukaan?
“Voisimme ottaa mukaan Aaltosalaman ja Jääviillon, he ovat mielestäni ihan hyviä saalistamaan”, Lainetassu naukaisi. Henkäystähti nyökkäsi hyväksyvästi.
“Hyvä, otetaan heidät”, hän naukaisi ja lähti hakemaan sotureita. Lainetassu seurasi hänen kintereillään ja yritti pysyä päällikön vauhdissa. Hän otti isoja askelia ja pian he olivat jo saaneet molemmat soturit matkaan.

Lainetassu ajatteli aikaisempaa saalistuspartiota. Hän oli ollut mielestään hyvä siinä. Hän oli saanut ihan hyvin riista, vaikka oli häneltä jokunen saalis meinannut päästä karkuun, jonka joku muu oli sitten napannut. He olivat tuoneet hyvän määrän saalista leiriin, mutta se ei vieläkään ollut aivan tarpeeksi ruokkimaan koko klaania. Hän oli saanut Henkäystähdeltä luvan ottaa hieman syötävää ja oli valinnut sieltä itselleen jonkin pikkulinnun, joka oli jotenkin onnistunut selviämään kylmän lehtikadon tähän asti metsässä.
Nyt Lainepentu katseli oppilaiden pesän viereltä tassujaan pesten ympärilleen toivoen löytävänsä juttuseuraa. Hän huomasi Tattihallan kulkevan ohitseen. Hän lähti kohti partiota,joka lähti heti hänen tultuaan leiristä. Siniharmaa naaras tajusikin silloin, että aivan hänen lähellään norkoili Tulisielu. Hän virnisti itsekseen, nousi ylös ja asteli suurin askelin kohti puoliveristä naarasta.
“Hei Tulisielu! Mitä sinä oikein teet täällä vain istuskelemassa leirissä? Eikö sinun pitäisi tehdä jotain, mikä oikeasti auttaa klaania? Minusta tämä sinun löhöilysi on aika typerää. Et ole varmasti napannut koko päivänä mitään ja käynyt vain lyhyessä partiossa. Yrität selkeästi vain heikentää klaaniamme näin lehtikadon pakkasessa. En saata ymmärtää sinua, miten itsekäs oletkaan”, huusin soturille kulkiessani häntä kohti.

//Tuli?