Kuolonklaanin tarinat

Kirjoittaja: Ruska

”Mitä haluat tehdä?” Mäyrätassu kysyi ja kehräsi. Hymyilin hänelle, aloin miettimään mitä voisimme tehdä. Olimme jo saalistaneet tänään, ja harjoitellut taistelua. Mitä emme olleet vielä tehneet? Lopulta keksin mitä voisimme tehdä!
”Mennäänkö vaihtamaan kieliä, oppilaiden pesälle?” Kysyin ja kehräsin onnellisesti. Mäyrätassu nyökkäsi, kävelimme vierekkäin oppilaiden pesälle. Joka sijaitsi sotureiden pesän vieressä. Halusin jo pian nukkua sotureiden pesässä, mutta sinne oli vielä matkaa. Olinhan juuri päässyt oppilaaksi. Ihmettelin kun en nähnyt Lumikkotassua, mutta hän oli varmasti mennyt harjoittelemaan Tuimakatseen kanssa. Istahdin vuoteelleni ja Mäyrätassu istui viereeni. Painauduin kollia vasten ja kehräsin. Saukkotassu tuijotti meitä silmät suurina, ja Tattitassu istui hänen lähistöllä.
”Oletteko kumppanit?” Saukkotassu kysyi ja käänsi päätään.
”Ei varsinaisesti.” Sanoin ennen kuin Mäyrätassu ehti avata suutaan. Olin onnellinen Mäyrätassusta. Minkälainen elämäni olisi ilman häntä, sitä ei pystynyt arvailemaan. Mutta ei sitä tarvinnut miettiä, hän oli nyt tässä. Ikuisesti, kanssani. Saukkotassu nousi ylös ja lähti, minneköhän naaras meni?
”Mennäänkö syömään? Minulla on sudennälkä!” Sanoin nauraen Mäyrätassulle. En ollut tänään dyönyt mitään.
”Mennään vain, minulkakin on nälkä.” Hän vastasi ja nuolaisi huultaan. Kävelimme ulos, Mäyrätassu jäi odottamaan kun hain meille riustaa. Valikoin riista kasasta meille linnun. Kannoin linnun Mäyrätassun luo ja tiputin sen maahan. Istahdin kollin vierelle ja nojauduin häntä vasten. Kumarruin ja haukkasin linnusta palan. Se maistui tosi hyvältä, ja olin tyytyväinen. Varsinkin kun Mäyrätassu oli lähelläni.
”Onko hyvää?” Kysyn suu täynnä riistaa.

//222 sanaa
//Mäyräliini? <3

Kirjoittaja: Saaga

Herättyäni astelin leirin aukiolle ja huomasin Mäyrätassun ja Orvokkitassun juttelemassa. Menin heidän luokseen. “Hei,” sanoin iloisena. “Hei, Lumikkotassu!” Mäyrätassu sanoi ja kosketti nenällään otsaani lempeästi. Hymyilin hänelle ja käännyin Orvokkitassua kohden. “Mistä te tulitte?” kysyin koska haistoin raikkaan ulkoilman heidän turkeistaan. “Olimme taisteluharjoituksissa ja saalistamassa,” Orvokkitassu sanoi kehräten. Tunsin siteen meidän kolmen ympärillä, joka teki minusta ja Orvokkitassusta sielun sisaret ja Mäyrätassusta minulle kuin veljen mutta toisilleen he olivat kumppanuksia. Ihan varmasti olivat. Minä vain tiesin sen ihan varmasti. “Hauskaa,” sanoin ja käänsin katseeni taas kolliin. “Onko vaikeaa taistella puolisokeuden kanssa?” kysyin ystävällisesti. “On se hieman vaikeampaa kuin ennen mutta kyllä siihen varmasti tottuu,” hän vastasi viisaasti mutta naurahtaen onnesta mutta näin kyllä varjon, joka häivähti hänen kasvoillaan. “Kyllä sinä pystyt siihen,” rohkaisin hiljaa kuiskaten mutta tiesin, että hän kuuli. “Niin, niin pystyn,” Mäyrätassu sanoi ja hymyili itsevarmasti. Tassutin tuoresaaliiden luokse ja nappasin kasan päältä lämpimän hiiren. “Toitteko te tämän?” kysyin ja kyyristyin syömään koska en ollut syönyt todella pitkään aikaa. “On. Mäyrätassu nappasi sen,” Orvokkitassu sanoi ylpeänä. “Hienoa Mäyrätassu,” sanoin ylpeänä ystävästäni ja katsahdin häneen. Kun olin syönyt, nousin pystyyn. “Minun pitää mennä mestarini luokse,” sanoin ja heilautin häntääni. “Tuimakatse, mennäänkö me tänään harjoittelemaan?” kysyin mestariltani.
// 200 sanaa
// Tuima?

Kirjoittaja: Saaga

“Aloittakaa,” Varissulka käski. Tein syöksyn Orvokkitassun oikealle puolelle väistääkseni hänen hyökkäyksensä. Naaras oli kyyryssä siinä missä olin äsken ollut. Hyppäsin hänen päälleen takomaan käpälilläni hänen selkäänsä mutta niin hiljaa ja kynnet piilossa ettei häntä sattunut. Orvokkitassu luikersi altani mutten päästänyt häntä sokealle puolelleni vaan käänsin katseeni häneen. Kiesimme hetken kehään kunnes syöksyin suunnaten hänen etukäpäliinsä mutta muutin suuntaa ja osuin hänen kylkeensä kaataen hänet. Hyppäsin hänen päälleen enkä antanut hänen enää nousta. “Voitto!” huudahdin huvittuneena. Orvokkitassu murahti allani ja päästin hänet pois. “Hyvin meni,” Sähkötuho onnitteli minua ja katsoi sitten Orvokkitassuun. “Sinullakin meni hyvin mutta-” Varissulka keskeytti Sähkötuhon. “Hän on minun oppilaani minä kehun häntä,” kolli sanoi kylmä sävy äänessään. Tiesin jo ensisilmäyksellä etten pitänyt tuosta kollista. “Sinulla meni hyvin mutta yritä ensi kerralla enemmän. Tiedän, että hän on tärkeä sinulle mutta hyökkää silti kunnolla äläkä säästele mitään,” Orvokkitassun mestari sätti. Orvokkitassun mieliala tuntui laskevan. Nuolaisin hänen korvallistaan rauhoittavasti. Siinäsamssa alkoi sataa lunta kuin taikaiskusta. “Oi,” henkäisin ja huomasin kuinka henkäyksestäni syntyi pilvi se leijaili taivaalle ja katosi. Naurahdin. “Jatketaan,” Sähkötuho kurtisti kulmiaan Varissulalle hieman syyttävästi. Astelimme taas vastakkain Orvokkitassun kanssa. “Aloittakaa,” Varissulka käski. Hyökkäsin heti naaraan kylkeä kohti koska arvasin ettei hän olettaisi sitä. Pujahdin tämän vatsan alle ja nostin häntä selälläni. Naaras lennähti selkä edellä maahan muttei antanut minun tulla päälleen vaan karkasi altani kierähtäen. “Hyvä riittää tältä päivätä,” Sähkötuho sanoi. “Menkääs saalistamaan jotain ennen kuin palaatte leiriin,” Varissulka sanoi ja lähti leirille yksin. “Minä tulen teidän kanssanne koska ette saa mennä yksin,” kolli sanoi ja antoi meille hännällään merkin mennä etsimään saalista. “Tulen perässänne olkaa kuin johtaisitte partiota,” hän sanoi epätavallisen ystävälliseen sävyyn. Lähdimme etsimään saaliita kidat auki. Haistoin hiiren ja yritin näyttää sen hännäläni muille mutta he eivät huomanneet koska häntäni oli niin lyhyt. “Hiiri,” henkäisin hiljaa ja lähdin vaanimaan sitä. Hyökkäsin sen kimppuun ja sain sen kiinni. Tapoin sen nopeasti ja siististi. “Hyvä,” Sähkötuho kehui. “Haluatteko saallistaa vielä?” hän kysyi. Orvokkitassu katsoi minuun ja kohautin lapojani. “En tiedä,” sanoin nopeasti. “Mennään sitten leiriin,” Orvokkitassu sanoi puolestani. Tunnemme toisemme liian hyvin. Tassutimme leirille Orvokkitassu etunenässä. Leirissä laskin hiireni saaliskasaan ja venyttelin lihaksiani jotka olivat hieman kipeytyneet iskuista taisteluharjoituksissa. “Mitä haluat tehdä?” kysyin Orvokkitassulta ja kehräsin.
// 373 sanaa
// Orvokki? Saat viedä Mäyrän tekemään mitä vaan minne vaan mun puolesta 😀

Kirjoittaja: Ruska

Olimme lähteneet harjoittelemaan Sähkötuhon, Varissulan ja Mäyrätassun kanssa.
”Niinkuin tiedät meidän täytyy tehdä kokonaan uusia tapoja sinulle taisteluun ja saalistamiseen,” Sähkötuho sanoi.
”Se saattaa pidentää oppilasaikaasi mutta älä lannistu koska tiedät kokoajan, että sinulla tulee olemaan ja on vaikeampaa,” hän sanoi ja Mäyrätassu näytti piristyvän.
”Autatko minua?” Mäyrärassu kysyi ja katsoi minua silmiin. Hän näytti epävarmalta siitä mitä vastaisin.
”Totta kai! Olisin vaikka ikusesti oppilas, kunhan saan olla kanssasi!” Sanoin onnellisesti kehräten ja katsoin häntä silmiin. Se mitä sanoin juuri Mäyrätassulle, oli puhdasta totuutta. Mäyrätassun terve silmä kirkastui, ja hän katsoi mestariaan.
”Aloitetaan.” Varissulka sanoi ja nyökkäsi. Olin räjähtää innosta, ensimmäiset harjoitukset Mäyrätassun kanssa! Tämä on kuin unelma, joka kävi toteen!
”Aloitetaan taistelutaktiikoista.” Varissulka sanoi ja nyökkäsi Sähkötuholle.
”Mäyrätassu ei näe toisella silmällään, joten se pitää huomioida. Kokeilkaa tappelua. Mutta! Kynnet piilossa.” Hän psinotti ”kynnet piilossa” ja katsoi minua merkitsevästi. Nyökkäsin että ymmärrän, olihan nämä ensimmäiset taistelu harjoitukseni. Asetuimme Mäyrätassun kanssa vastakkain. Minua hiukan pelotti, Mäyrätassu oli suurikokoinen. Ja minä olin niin pieni. Ravistin päätäni, ei sillä ollut väliä, oliko pieni vai suuri. Nyt piti vain keskittyä harjoituksiin.
”Voitte aloittaa.” Varissulka sanoi ja nyökkäsi. Syöksyin Mäyrätassua kohti, liun hänen mahan alle ja taoin vatsaa takakäpälilläni. Tietysti kynnet piilossa. Mäyrätassu hyppäsi pois, ja löi hiljaa tassullaan minua kylkeen. Lyönnissä oli kuitenkin tarpeeksi voimaa, saada minut kaatumaan. Nousin ripeästi ylös ja kiersin nopeasti kollin sokealle puolelle. Löin tassullani hänen kylkeä, ja Mäyrätassu yllättyi hiukan.
”Riittää!” Kuului Sähkötuhon käskevä ääni. Kävelimme mestareiden luo, huohotin väsyneenä. En arvannut että harjoitukset olivat noin rankkoja.
”Toisen puolen sokeus, on kyllä vaikea. Vastustajasi voi yllättää sinut, koska et näe toiselle puolellesi. Voit paikata sokeutta, seuraamalla vastustajasi jokaista liikettä, äläkä anna hänen pääatä sokealle puolelle.” Sähkötuho ohjeisti Mäyrätassua.
”Voitte kokeilla sitä nyt.” Varissulka jatkoi. Nyökkäsin ymmärtäväisesti, samoin Mäyrätassu. Kävelimme takaisin missä tappelimme viimeksi. Asetuimme vastakkain ja odottelimme mestareiden läskyä.
”Voitte aloittaa.” Sähkötuho sanoi.

//305 sanaa
//Mäyräliini? <3

Kirjoittaja: Elandra

Punatähti oli tehnyt Aaltotassusta soturin, ja naaras tunnettaisiin tästä lähtien nimellä Aaltosalama. Sulkavirta oli katsonut ylpeänä ystävänsä nimitystä, joka tuttuun tapaan oli yhtä koruton kuin aina. Raidallinen naaras oli hurrannut tuoreen soturin uutta nimeä kovaan ääneen.
Naaraan teki pahaa myöntää, mutta nyt hän oli oikeastaan vain iloinen, ettei ollutkaan saanut Aaltosalamaa omaksi oppilaakseen. Tattitassu oli siskoaan selkeästi hitaampi oppimaan, ja kaksikko oli aivan eri tasoilla. Tattitassu ei olisi vielä hetkeen valmis ansaitsemaan soturinimeään. Se tarkoitti sitä, että Sulkavirta pysyisi klaanissa vielä ainakin hetken. Mutta heti Tattitassun soturinimityksen jälkeen, naaras joutuisi jättää synnyinklaaninsa. Niin hän oli sopinut Ruskalinnun kanssa, eikä soturi aikonut rikkoa lupaustaan. He olivat sopineet, etteivät tapaisi vähään aikaan. Riski kiinnijäämisestä oli liian suuri. Sulkavirta ei halunnut tulla karkotetuksi, vaan lähteä vapaaehtoisesti. Se takaisi, että hän voisi tulevaisuudessa palata, jos asiat eivät menisikään niin kuin piti.
Kun Kalmakuu ja Tattitassu olivat onnitelleet Aaltosalamaa, Sulkavirta asteli kohti vastanimitettyä soturia. Aaltosalama käännähti heti ympäri kuullessaan ystävänsä lähestyvät askeleet.
”Nyt et pääse minusta eroon edes nukkumaan mennessäsi. Joudut sietämään kuorsaustani vastedes joka yö!” Aaltosalama virnisti kiusoitellen. Sulkavirta painoi leikillään käpälänsä itseään nuoremman, mutta suurikokoisemman naaraan kasvoille. Aaltosalama loikkasi taaksepäin ja ravisteli päätään irvistäen.
”Ettäs kehtaat!” punaruskea naaras henkäisi ylidramaattisesti. Sulkavirta tunsi ystävänsä ja osasi kertoa, ettei tuo ollut tosissaan. Raidallinen naaras kohautti lapojaan ja oli jo heittämässä ilmoille jotakin vitsikästä, mutta perui aikeensa huomatesasaan Aaltosalaman vakavoituneen katseen. Punaruskean naaraan katse oli kohdistettu Sulkavirran taakse, ja myös raidallinen naaras kääntyi katsomaan, mitä hänen ystävänsä katsoi.
Sulkavirta tunnisti Kalmakuun ja Pikkukaaoksen varsin läheisissä tunnelmissa leirin kallion seinämän vieressä. Punaruskea kolli hymyili Pikkukaaokselle, jonka suu kävi. Vesiputouksen pauhu ja ympärillä olevien kissojen puheensorina peittivät alleen kaksikon puheet. Sulkavirta kääntyi taas ystävänsä puoleen.
”Isäsi on alkanut viettämään aika paljon aikaa Pikkukaaoksen kanssa”, raidallinen soturi teki huomion, jonka Aaltosalama oli takuulla jo itsekin tehnyt.

//Aalto?
// 297 sanaa

Kirjoittaja: Saaga

”Olet ihana!” Orvokkitassu kehräsin onnellisesti, ja otti mukavamman asennon. Oli aivan ihanaa maata Orvokkitassun ympärillä se tuntui oikealta ja ihanalta. ”Sinäkin olet ihana.”vastasin kehtäten, ja painoin pääni naaraan pään päälle. Hän kehräsi vastaukseksi. Ihailen häntä hän on niin kaunis, rohkea, uskollinen ja ystävällinen. ”Tiedän että on vielä aikaista, mutta rakastan sinua!” Orvokkitassu sanoi minulle hyvin lempeään sävyyn ja uskaltautui katsomaan minua silmiin, mikä tuntui hyvältä. En nähnyt mutta tiesin, että hän punastui. Häntä selvästi jännitti mitä hänelle vastaisin mutta, hän katseli minua yhä toiveikkaasti silmiin. “Niin minäkin sinua, kaunis, ihana, Orvokkitassu,” sanoin enkä tuntenut kiusallisuutta enkä punastunut koska tiesin sen olevan totta, totta koko sydämestäni. Naaras painoi päänsä käpälilleen ja minä käperryin hänen ympärilleen. Hänen hengityksensä tasaantui hiljalleen josta päättelin, että hän vaipui uneen. Tasasin omaakin hengitystäni kunnes nukahdin.

Heräsin makuusijaltani jossa Orvokkitassu vieläkin nukkui kanssani. Se lämmitti sydäntäni ja sai minut kehräämään onnellisena. Tökkäisin naaraan kylkeä hellästi. “Mennään harjoittelemaan,” sanoin iloisena ja virkeänä hyvin nukutusta yöstä naaraan vierellä. Orvokkitassu nosti päätään vielä unisena. “Mennään,” hän sanoi. Nousin ylös ja ravistelin turkkiani. Orvokkitassu nousi hitaammin ja katsoi minuun nauraen. “Anna kun autan,” hän sanoi ja huomasin kuinka jouduin kyyristymään hiukan jotta naaras voisi siloittaa karvat pääni päältä. Hän nuolaisi käpäläänsä ja silotti karvani. “Mennään jo!” sanoin kun naaras oli saanut työnsä valmiiksi. Lähdimme pesästä ja etsimme Sähkötuhon ja Varissulan. “Mennään harjoittelemaan taistelua!” Orvokkitassu intoili jo. “Mennään mennään,” Sähkötuho sanoi huvittuneena naaraan innosta. Lähdimme tassuttamaan pitkin reviiriä. Olimme menossa kannoille jotka sijaitsivat reviirimme kaakossa. “Niinkuin tiedät meidän täytyy tehdä kokonaan uusia tapoja sinulle taisteluun ja saalistamiseen,” Sähkötuho sanoi. “Se saattaa pidentää oppilasaikaasi mutta älä lannistu koska tiedät kokoajan, että sinulla tulee olemaan ja on vaikeampaa,” hän sanoi ja vahvisti sanoillaan itsevarmuuttani. “Autatko minua?” kysyin Orvokkitassulta ja katsoin häntä silmiin. Minusta tuntui ettei naaras rakastanut minua niin paljon, että pidentäisi omaa oppilasaikaansa koska hänen rakastettunsa joutui tekemään sen.

//310 sanaa
//Orvokki?

Kirjoittaja: Elandra

Orvokkitassu: 44kp! –

Lumikkotassu: 38kp! –

Varissulka: 4kp –

Mäyrätassu: 41kp! –

Jääviilto: 9kp –

Pimentovarjo: 3kp –

Tuimakatse: 9kp –

Tuhkajuova: 6kp –

Kirjoittaja: Elandra

Ollessamme partiossa aiemmin tänään Pimentovarjon kanssa, olimme löytäneet ketun. Mustan soturin päätöksestä emme olleet hakeneet muita partion jäseniä apuun, vaikka jälkeen päin ajatellen se olisi ollut kaikista järkevintä. Kettu oli kuin olikin päässyt elossa, vaikkakin melko pahoin haavoittuneena karkuun. Pimentovarjo totta tosiaan näytti juuri siltä, että hän oli saanut kunnolla turpiinsa. Soturin musta turkki oli rähjäinen ja täynnä pieniä pintanaarmuja, kettu oli yllättänyt taistelun keskellä meidät useaan otteeseen raivokkuudellaan. Aivan kuin se olisi ollut kuolematon.
Itse en näyttänyt yhtä rähjäiseltä kuin klaanitoverini, mutta kettu oli onnistunut viiltämään hampaillaan inhottavan haavan vasempaan poskeeni ja repimään pieniä karvatukkoja sieltä täältä ympäri kehoani. Poskessani olevaa haavaa kirveli inhottavasti, mutta olin päättänyt selvitä ilman parantajan apua. En halunnut astua jalallani parantajan pesään, jossa parhaillaan lojui viheryskään sairastuneita.
”Olen, selvisimme säikähdyksellä. Olisi ollut viisaampaa vain hakea Turmaloikka ja Kalmakuu apuun”, tuhahdin päätäni pudistellen. Jälkiviisaus ei auttanut enää tässä vaiheessa, mutta seuraavalla kerralla emme yliarvioisi omia taitojamme näin. Pimentovarjo kohautti lapojaan.
”Se kettu ei ollut järjissään, eivät ne normaalisti ole noin sitkeitä. Ehkä lehtikato on sekoittanut sen pään”, naaras arveli. Nyt oli minun vuoroni kohauttaa lapojani. Rintaani kalvoi ikävä tunne. Olimme päästäneet ketun karkuun, ja nyt se arvaamaton otus vaelteli klaanin reviirillä vapaasti.
”Pitäisiköhän meidän lähteä etsimään sitä? Se on vaaraksi muille, ja minusta tuntuu, että me järkytimme sen mieltä entisestään”, tokaisin kääntäen katseeni Pimentovarjon suuntaan. Ilmeeni oli vakava, mutta katseeni kertoi, kuinka huolissani olin. Varissulka oli lähtenyt hetki sitten partion kanssa Lehtikuusilaakson suunnalle, ja minä pelkäsin poikani puolesta. Se tunne oli inhottava, etenkin kun en koskaan aiemmin ollut kokenut vastaavaa. Hän oli pennuistani ainoa, josta voisi tulevaisuudessa tulla jotain suurta, enkä tosiaankaan halunnut menettää häntä.

//Pimento?
// 270 sanaa

Kirjoittaja: Ruska

”Haluaisin saada sinut kumppanikseni. Oliko se liikaa?” Mäyrätassu kysyi täristen ujoudesta. Sydämmessäni tuntui kuohahtavan rakkaus. Ei se ollut liikaa, vaan täydellistä. Minäkin tahdon hänet kumppanikseni, vaikka mikä olisi! Mäyrätassu on se oikea, minulle valittu.
”Niin minäkin.” Vastasin lempeällä äänellä, ja aloin itkeä ilosta. Mäyrätassu hymyili ja pyyhki hellästi tassullaan kyyneleeni, hymyilin yhtä lempeästi takaisin. Olimme hetken hiljaa. Katselimme toisiamme. Mitäköhän mieltä kolli on minusta? Mäyrätassu näytti upealta, vaikka hänen toinen silmä olikin paisunut. Tunsin sydämmessäni kuinka paljon rakastan häntä, hän on elämäni rakkaus. Josta en tule luopumaan.
”Tuletko viereeni?” Hän kysyi pitkän hiljaisuuden jälkeen. Nyökkäsin hänelle vastaukseksi. Totta kai halusin mennä hänen viereen! Kömmin omalta vuoteeltani Mäyrätassun vuoteelle. Nojauduin vasten kollin suurta vartaloa, ja kehräsin. Huomasin nyt kuinka iso Mäyrätassu oli, ja minä olin aivan pieni. Naurahdin asiaa mielessäni. Mäyrätassu oli tosi lämmin, häneen oli niin mukava nojaa.
”Olet ihana!” Sanoin lempeän onnellisesti, ja otan mukavamman asennon. Mäyrätassun vieressä oli ihanaa, rakastin häntä niin paljon. Halusin kertoa sen hänelle, mutta olin liian ujo.
”Sinäkin olet ihana.” Hän vastasi, ja painoi päänsä minun pääni päälle. Kehräsin vastaukseksi, Mäyrätassu oli niin ihana! En pystynyt enää peitellä rakkautta, nyt se oli pakko päästää valloilleeen.
”Tiedän että on vielä aikaista, mutta rakastan sinua!” Sanoin hyvin lempeästi ja katsoin Mäyrätassua silmiin. Tunsin kuinka turkin alla punastuin. Minua hiukan pelotti mitä Mäyrätassu minulle vastaa, katselin yhä toiveikkaasti kollia silmiin.

//223 sanaa
//Mäyrä? <3

Kirjoittaja: Untuva

Oppilaani Kettutassu oli joutunut parantajan pesään sairastuttuaan viheryskään, joka edelleen jylläsi klaanissa. Tiputassu oli menettänyt henkensä siihen, enkä halunnut soturioppilaalleni samanlaista kohtaloa. Itse olin selvinnyt ilman tartuntaa, vaikka oppilaani kanssa olin ollutkin paljon tekemisissä. Oppilaillani vaikutti olevan taipumus jostain syystä luistaa irti käpälistäni. Edellistä oppilaankloppia en halunnut edes ajatella. Luotin siihen, että Hehkuaskel hoitaisi Kettutassun kuntoon, vaikkei ollut onnistunutkaan parantajaoppilasta hengissä pitämään. Klaani oli jäänyt tuolloin vaille piikikkäitä huomioita. Lehtituulen suru sisarustaan kohtaan oli suuri, ja koska en oikein koskaan ollut oppinut miten tällaisessa tilanteessa olisi kuulunut toimia, päätin antaa naarassoturille omaa aikaa ja tilaa, sillä sitäkin hän varmasti tässä tapauksessa tarvitsi. Mitäpä minusta olisi ollut häntä häiritsemään muutenkaan.
Ajatusteni loikkiessa asiasta toiseen jolkottelin Pikkukaaoksen johtamaan partioon. Haukkasiipi oli kolmantena jäsenenä. Nyökkäsin partiolaisille nopeasti.
“Lähdetään!” Pikkukaaos ilmoitti, “nyt olisi vielä kirkasta ja valoisaa, joten yritetään olla ripeitä. Ei se pieni lumisade nyt varsinaisesti haittaisi, mutta kyllä se olisi välillä mieluisampi hoitaa tällaiset rajapartiot ilmankin. Eikö vain?”
Haukkasiipi tuhahti jotain soturille takaisin ja sulkeutui sitten omiin ajatuksiinsa, tai ainakin siltä se vaikutti näin ulkopuolisen silmin. Itse kirin Pikkukaaosta kiinni jättäen kuitenkin partion johtajalle luontaisen etumatkan. Verkkaisin askelin tarvoimme edellisten valmiiksi tallaamaa polkua. Enää ei satanut niin paljoa lunta, sillä se oli onneksi hieman rauhoittunut. Oli huomattavasti helpompi liikkua, kun hanki ei upottanut polkujen jäljiltä. Siellä täällä risteili askelia, eniten leirin lähistöllä. Mitä lähemmäksi rajaa saavuimme, sitä harvemmaksi risteilevät polut kävivät ja vähitellen supistuivat yhdeksi käytäväksi, mitä edellinen partio oli mitä ilmeisemmin hyötykäyttänyt käydessään merkkaamassa rajaa tältä puolelta reviiriä. Huomasin matkalla, kuinka Pikkukaaos yritti vähän väliä puhella meille kahdelle, mutta kummastakaan ei ollut hänelle mieluista seuraa. Naaras pysyi silti tyynenä ja aloitti käskyjen jakamisen, kun olimme vihdoin päässeet rajalle asti.
“Tuimakatse, ota sinä tuo puoli niin minä ja Haukkasiipi hoidamme tämän”, tummanruskea naaras virkkoi ja osoitti suuntia hännän kärjellään.
“Selvä”, lausahdin ja aloitin heti. Kuulin takanani, kuinka Haukkasiipi alkoi selittämään, että olisi voinut hoitaa kaistaleen yksinkin. Pikkukaaos kuitenkin näpäytti takaisin ja näin kumpikin hiljeni työhön. Tai sitten heidän äänensä vain sekoittuivat tuulen huminaan jättäessäni partiolaiset jälkeeni.
Ilta alkoi jo hämärtymään, kun palasin takaisin muiden luokse. Kahdestaan he olivat olleet tietenkin nopeampia. Lähdimme kulkemaan kohti leiriä. Käytimme hyväksemme samaa polkua, jota pitkin olimme kulkeneet aikaisemminkin. Pakkanen alkoi kiristymään, kuten se tuppasi tekemään aina yön lähestyessä. Metsällä oli tapana hiljentyä tähän aikaan, eikä se pettänyt tälläkään kertaa. Korvissa kuului vain tuuli sekä narskuvat askeleemme lumihangessa. Tällaisen partion jälkeen oma sammalvuode tuntui hyvin houkuttelevalta ja uni maistui parhaimmalta.

// 403 sanaa

Kirjoittaja: Saaga

“Jutellaan hetki ennen nukkumaan menoa,” Orvokkitassu sanoi pää käpäliensä päällä katsellen minuun. “Puhuimme jo minun emostani. Millainen sinun perheesi oli?” kysyin ja katselin kaunista naarasta taivaansinisiin silmiin. “Minun isäni kuoli ennen syntymääni ja emoni synnytyksessä ja olin ainoa pentu,” hän kertoi hippunen surua äänessään. “Minulla oli sisar mutta hän kuoli ukkospolulle juuri ennen kun tulin tänne,” kerroin vuorostani ja surun aalto kulki lävitseni sumentaen terveen silmäni. “Millaista on olla puolisokea?” Orvokkitassu keräsi rohkeuttaan ja kysyi. “Se on kummallista kuin toinen silmä olisi kokoajan kiinni mutta kun sen avaa ei nää mitään,” kerroin naaraalle, joka jäi hämmästelemään vastaustani. “Kysy sinä jotain mitä haluat tietää minusta,” Orvokkitassu sanoi ja jäi odottamaan kun pohdin. “Mikä piirre minussa on sinusta paras?” kysyin innostuneena uudesta leikistä. “Varmasti huolehtivaisuus,” hän sanoi kehräten ja aloin nauraa hiljaa. “Missä kuljit ennen kuin tulit klaaniin?” Orvokkitassu kysyi. “Vähän kaikkialla. Asuin joka pensaan alla ja kävelin joka kivellä,” sanoin silmiä avaavasti ja itsevarmasti. “Millaista oli olla pentu ilman vanhempia?” kysyin ja oletin ettei Orvokkitassu tulisi vastaamaan mutta sen sijaa hän kehräsi ja sanoi: “Oli se aika yksinäistä kunnes tutustuin Lumikkotassuun mutta olihan minulla aina Mäntyviiksi apunani olen hänelle paljon velkaa.” Kuuntelin innostuneena ja kehräsin kun hän oli lopettanut. “Oletko onnellinen?” hän kysyi. “Se on hankala kysymys koska se riippuu siitä kuinka määrität onnellisuuden,” sanoin huvittuneena ja hieman kiusoittelevasti. “Olen, olen minä onnellinen,” kerroin ja käännyin kyljelleni. Pohdin pitäisikö minun kertoa haaveistani hänen kanssaan. “Minulla on vielä yksi haave,” sanoin hiljaa niin, että naaras juuri ja juuri kuuli mitä sanoin. “Haluaidin saada sinut kumppanikseni. Olisiko se liikaa?” kysyin täristen ujoudesta ja punastuin turkkini alla. Turkkini alla kulki kuumia väreitä joista tiesin, että olin rakastunut.
// 290 sanaa
// Orvokki? <3 ps. Mäyrä on korviaan myöten rakastunut näin Orvokkia lainatakseni :D

Kirjoittaja: Ruska

Mäyrätassun kertoma tarina oli ihmeellinen, itse asiassa en ollut kuullut montaa. Minulla ei ollut emoa tai isää kertomassa tarinoita. Kun sitä ajatteli se tuntui, surulliselta. Isäni oli kuollut ennen syntymääni, emoni oli kuollut synnytyksessä ja minulla ei ollut sisaruksia. Ei perhettä, mutta Mäyrätassu ja Lumikkotassu olivat minun perheeni. Ikuisesti.
”Sinun emosi oli varmasti ihana.” Sanoin hiljaa ja kehräsin.
”Niin, hän oli.” Hän vastasi ja hänen katseensa umentui hiukan surusta. Hänkin oli menettänyt oerheensä, niin kuin minäkin. Katselimme hiljaa tähtiä ja kuuta, toisiimme painautuneena. Minua alkoi hiukan väsyttää, mutta halusin valvoa yhdessä Mäyrätassun kanssa ja kertoa hänelle unelmistani.
”Kerron sinulle oman unelmani.” Sanoin hetken hiljaisuuden jälkeen. Mäyrätassu höristi korviaan ja nyökkäsi.
”Minun unelmani on perustaa perhe, ha päästä soturiksi.” Sanoin ja huokaisin. Mieleni teki lisätä sinun kanssani, mutta se oli hiukan liikaa pyydetty minulta.
”Sinulla on hyvät unelmat, jotka saavutat varmasti.” Hän sanoi ja kehräsi. Kehräsimme toisiimme painautuneina. Muistin juuri että minun piti kysyä häneltä yksi juttu.
”Mennäänkö huomenna harjoittelemasn yhdessä?” Sanoin lempeästi ha hymyilin herttaisesti.
”Mennään vain!” Hän vastasi ja hymyili myös. Varissulka käveli paikalle, hän katseli meitä hämmentyneesti.
”Nyt nukkumaan, ettekö näe että on yö!” Hän sanoi hiukan vihaisesti ja pysähtyi. Kävelimme sisälle oppilaiden pesään, kuulin kun Varissulka käveli pois.
”En halua vielä nukkua.” Sanoin ja kävin makuulle vuoteelleni. Mäyrätassukin kävi makuulleen omalle vuoteelleen, joka oli minun vieressäni.
”En minäkään.” Hän vastasi ja katsoi minua lempeästi.
”Jutellaan jostakin ennen nukkumaan menoa!” Sanoin hiljentäen ääntäni, kun huomaan Lumikkotassun kääntävän kylkeä.

//240 sanaa
//Mäyrä? <3

Kirjoittaja: Saaga

“Mikä on unelmasi?” Orvokkitassu kysyi minulta ja katseli kuuta, joka loisti pimeällä taivaalla. “Päästä soturiksi ja perustaa rakastava perhe,” sanoin ja olisin halunnut lisätä sinun kanssani lauseeni perään mutten uskaltanut. Vain aika voisi näyttää olisiko meistä kumppanuksiksi toisillemme. Katselimme yhdessä taivaalle jolle alkoi pilkahdella tähtiä. “Jokainen tähti, joka syttyy taivaalle on yksi henki, joka syntyy ja jokainen katoava tähti on yksi kuolema,” kerroin Orvokkitassulle koska niin emoni oli minulle kertonut. Naaras painautui minuun kiinni ja kehräsi. “Emoni kertoi paljon tarinoita kun olin pentu,” kerroin kehräten. “Kerro yksi minulle,” Orvokkitassun korvat nousivat pystyyn. “Emoni kertoi kerran kissasta jolla oli kaikki valta koko maailmaan. Kissa oli valkoturkkinen. Kissan nimi oli niin pyhä ettei sitä saanut lausua. Kerran tämä kissa oli lentelemässä taivaalla sytyttämässä tähtiä kunnes se törmäsi toiseen hurjan mahtavaan kissaan. Tämä toinen kissa oli pikimusta. He alkoivat tapella maailman herruudesta ja koko maailma oli vaakalaudalla kunnes he tekivät sovinnon. Vastedes he säätelisivät yhdessä milloin oli auringonhuippu milloin kuunhuippu ja milloin lehtikato milloin viherlehti. Niinpä kissat löivät käpälänsä yhteen ja joka kuuhuippu pikimusta kissa kävi sytyttämässä tähdet ja kuun taivaalle ja kun taas auringon aika oli nousta valkoturkkinen kissa kävi nostamassa sen taivaalle,” kerroin tarinan Orvokkitassulle, joka henkäisi ihailusta. “Mahtava tarina,” hän sanoi. “Kiitos,” kehräsin hänelle.
// 208 sanaa
// Orvokki? <3

Kirjoittaja: Ruska

Herään kun Mäyrätassu koskettaa hännällään hellästi kuonoani. Katselin väsyneenä häntä.
”Iltaa.” Hän sanoi ystävällisesti. Nyökäytin väsyneesti päätäni. Silloin tajusin etten ollut vielä edes laittanut oppilaiden pesään vuodettani.
”Voi ei! Unohdin vuoteen!” Sanoin hieman järkyttyneenä. ”Voitko auttaa?”.
”Totta kai!” Hän vastasi minulle. Nousin ylös Mäyrätassun sylistä. Kävelin hitaasti kaatuneelle kuuselle, joka sijaitsi leirissä. Revin sammaleita kynsilläni maahan, ja Mäyrätassu auttoi. Hän nosti sammalia selkääni, minulla oli sammalia selässä ja suussa. Ne maistuivat mullalle. Ei ollut hyvää! Kävelin sisään oppilaiden pesään ja syljin sammaleet suustani. Katselin ympärilleni, mistä löytyisi hyvä paikka?
”Mihin voisin laittaa sen?” Kysyin ja valikoin paikkoja. Onneksi oli paljon vapaata tilaa kun oli niin vähän oppilaita.
”Mene vaikka tuohon.” Mäyrätassu sanoi ja osoitti hännällään paikkaa hänen ja Lumikkotassun vuoteen välissä.
”Tuohan on hyvä paikka!” Sanoin iloisesti, sain olla kahden parhaan ystäväni vieressä! Kokosin vuodettani hitaasti, se oli hiukan vaikeaa. Mäntyviiksi aina kokosi vuoteeni kun olin pentu, ja nyt piti koota itse! Hihkaisin kun sain vihdoin valmista. Asetuin pedille istumaan ja hymyilin Mäyrätassulle.
”Vihdoin!” Sanoin hiukan väsyneenä vuoteen kokoamisesta. Kävelin Mäyrätassun ohi pesän ulkopuolelle. Istahdin oppilaiden pesän lähistölle. Mäyrätassu käveli luokseni, ja istahti vierelleni. Taivas oli alkanut pimentyä, ja siellä näkyi muurama tähti ja kuu. Rakastin tähtitaivaita, ne olivat mielestäni niin kauniita! Katselin ihastuneena tähtitaivasta ja huokaisin. Kaikki elämässäni oli nyt täydellistä! Minulla oli kaksi parasta ystävää! En tiennyt oliko Lumikkotassun elämä mennyt pilalle, kun olin paljastanut hänelle rakastavani Mäyrätassua. Halusin sanoa sen kollille, mutta olin liian ujo. Se tuntui mahdottomalta! Kyllä aika salli varmasti! Katselin nyt Mäyrärassua hymyillen.
”Mikä on sinun unelmasi?” Kysyin ja katsoin ihastuksissani kuuta, joka mollotti taivaalla.

//261 sanaa
//Mäyrää?

Kirjoittaja: Saaga

Katselin Orvokkitassua, joka torkkui Mäyrätassun sylissä. Olin onnellinen ja tiedostin sen. Minua ei haitannut Mäyrätassun ja Orvokkitassun läheisyys koska tiesin, että kumpikaan ei aikonut jättää minua ystävittä. Sydäntäni lämmitti kun nuo kaksi olivat löytäneet toisensa. Huomasin Mäyrätassun katselevan minua sokea silmä auki. Silmä näytti kammottavalta se oli turvonnut ja hieman verillä. Käänsin katseeni kumppanuksista ja tassutin ulos piikkiherne tunnelista. Lähdin metsää kohti koska tunsin sen ikäänkuin turvapaikakseni. Tassutin hiljaa rasauttamatta keppiäkään saaliin toivossa. Haistelin ilmaa ja huomasin kottaraisen. Lähdin hiipimään sitä kohti ja tunsin oloni niin itsevarmaksi, että loikkasin liian aikaisin ja lintu pyrähti pakoon. “Hiirenpapanat!” huudahdin suutuksissani ja tiesin karkoittaneeni loputkin saaliseläimet läheltäni. Lähdin kävelemään kohti koillismetsää. Haistelin ilmaa saaliidenvaralta. Koillisessa oli pääosin kuusia ja mäntyjä. Rakastin saalistamista kuusien ja mäntyjen alla joten etsiskelin jotain riistaa sieltä. Avasin kitani ja maistelin ilmaa. Haistoin imelän hajun, johon sekoittui haaskan ja veren hajua. Kurkistin sinnepäin mistä haju lähti ja huomasin oranssiturkkisen olennon. Oletin sen olevan kettu ja koska haistoin ketun veren se oli haavoittunut. En päättänyt hyökätä vaan lähdin leiriin juoksu jalkaa. Kun vihdoin pääsin leiriin, olin tukehtua hapen puutteeseeni. Huohotin raskaasti mutten antanut sen häiritä vaan menin suoraan Punatähden puheille. En pyytänyt pääsyä sisään pesään vaan pelmahdin juuri, kun Henkäysvarjo oli lähtemässä. “No no, nuorikissa,” hän sanoi ja pujahti ohitseni. “Punatähti,” sanoin ja kolli katsahti minuun. “No?” hän kysyi ja kallisti päätään valmiina kuulemaan tarinani. “Olin saalistamassa koillismetsässä ja törmäsin kettuun se oli haavoittunut mutten alkanut tappelemaan vaan pujahdin pois,” kerroin ja huohotin edelleen hurjasti. “Kiitos ilmoituksesta,” kolli sanoi ja nyökkäsi pesän uloskäyntiä kohti. Tassutin nolona ulos pesästä ja menin oppilaiden pesään lepäämään ja tasaamaan hengitystäni.
// 268 sanaa

Kirjoittaja: Saaga

”Tottakai,” sanoin iloisena siitä, että minulla oli sellainen ystävä joka oli valmis auttamaan. ”En oikein sisäistä tätä vielä,” sanoin hetken hiljaisuuden jälkeen ja katsahdin Orvokkitassuun. ”En kyllä minäkään,” hän vastasi. ”Tietääkö Lumikkotassu?” hän kysyi äkkiä. Kummastelin kysymystä hetken mutta vastasin sitten. ”Tietää hän. Hän kävi sairasaukiolla ennen kuin haki sinut,” kerroin naaraalle, joka näytti iloiselta mutta hieman etäiseltä. Kehräsin ja katselin kaunista naarasta. Millaista olisi olla hänen kumppaninsa? mietin uteliaana. ”Haluatko tehdä jotain yhdessä?” kysyin ja heti kysyttyäni vatsani kurnahti ja muistutti minua siitä etten ollut syönyt kuin yhden vaivaisen hiiren tänään. ”Minulla ainakik on nälkä,” hän sanoi ja kehräsi. ”Minullakin,” sanoin. ”Haenko meille jotain jaettavaksi?” Orvokkitassu kysyi ystävällisesti. Nyökkäsin vastaukseksi. Peräännyin lammelta hiukan ja kävin makuulle pienen pensaan luokse, kun Orvokkitassu lähti hakemaan syötävää. Pian hän tuli mukanaan kani. ”Voimme jakaa tämän,” hän sanoi ja työnsi kanin eteeni. Aloimme syödä hiljaisuuden vallitessa. Katselin naarasta ja kuinka hänen lapaluunsa työntyivät turkin lomasta, kun hän kyyristyi haukkaamaan kania. Saimme kanin syötyä hujauksessa koska olimme molemmat nälkäisiä. Ihmettelin hieman, että kuinka pienikokoinen Orvokkitassu minun rinnallani oli. Kun olimme nylkeneet kanista kaiken syötävän irti, pyysin Orvokkitassua lähemmäs hännälläni. Hän asteli lähelleni ja kävimme makuulle yhdessä vaihtamaan kieliä. Pesimme toisiamme tovin kunnes Orvokkitassu nukahti siihen syliini. Nostin katseeni ja huomasin Lumikkotassun katselevan meitä. Tunsin syyllisyyttä naaraan puolesta koska tiesin hänen olevan ihastunut minuun. Sinä iltana jona hän kertoi sen olin vielä hänen pauloissaan mutta sitten tapasin Orvokkitassun ja tiesin olevani rakastunut enkä enää muuttaisi mieltäni. Lumikkotassukin oli kaunis ja herttainen kissa mutta ei minun tyyppiäni sitä paitsi halusin pitää hänet ystävänä. Siirsin katseeni ja huomioni Orvokkitassuun, joka torkkui sylissäni.
// 268 sanaa
// Orvokki?

Kirjoittaja: Auroora

Istuin soturien pesän ulkopuolella rähjäistä turkkiani sukien. Kirottu kettu oli jättänyt jälkensä; mustia karvatuppoja putoili maahan ja pienet naarmut peittivät nahkaani sieltä täältä. Yksi kulki kipeästi silmäni päältä, mutta onneksi mikään naarmuista ei ollut kovin syvä. Silti pyysin Pimeyden Metsää järjestämään tuolle ketulle mahdollisimman kivuliaan kuoleman. Jos vielä tapaisin sen punaisen paholaisen, tekisin siitä silppua.
Olin kaiketi vihani sokeuttama, sillä en huomannut vierelleni saapunutta Tuhkajuovaa ennen kuin naaras päästi väsyneen huokauksen. Kohotin katseeni turmellusta turkistani nähdäkseni Tuhkajuovankin siistivän omaansa. Partiomme oli varmasti vienyt häneltäkin voimat. Sääkään ei ollut ollut armollinen takaisin kulkiessamme – lumipyry oli nimittäin päässyt yllättämään meidät. Kumpikaan meistä ei ollut tarpeeksi suuri astellakseen korkeassa hangessa hengästymättä, eikä vimmaisesti piiskaava tuuli ollut auttanut. Onneksi minun ei ollut määrä osallistua partioihin ennen seuraavaa auringon huippua. Ehkä Tuhkajuovakin saisi levätä.
”Toivon, että se sekopäinen kettu jää hirviön alle”, tokaisin ja pyyhkäisin tassullani korvani yli. ”Pirulainen raateli turkkini. Oletko sinä kunnossa?”

//Tuhka?
//150 sanaa

Kirjoittaja: Ruska

Säikähdin kun Lumikkotassu purskahti itkuun, olinko sanonut jotain väärin? Menin äkkiä hänen luokseen lohduttamaan, en halunnut rikkoa ystävyyttä.
”Ei ollut tarkoitusta aiheuttaa tälläistä.” Sanoin lohduttavasti Lumikkotassulle, ja painoin pääni hänen lavoille. Lohduttelin Lumikkotassua hetken, ja hän rauhoittui ja piristyi.
”Otetaanko kisa?” Hän kysyi ja virnisti. Nyökkäsin innoissani. Pinkaisimme juoksuun, juoksimme alkumatkaa rinnatusten, mutta kirin edelle. Kiihdytin vauhtia jotta pysyisin edellä. Mutta Lumikkotassu saavutti ja juoksimme uudestaan rinnatusten. Saavuimme leiriin samaan aikaan.
”Tasapeli!” Sanoin Lumikkotassulle onnellisena ja hymyilin. Lumikkotassu lähti jonnekin, suuntasin pentutarhalle. Näin Mäntyviiksen suuntasin naaraan luo hymyillen.
”Hei.” Sanoin hänelle iloisesti.
”Päivää!” Mäntyviiksi vastasi selkeästi yllättyneenä.
”Minusta tuntuu, että olisin vielä eilen makoillut vierelläsi.” Sanoin onnellisesti.
”Niin minustakin.” Mäntyviiksi sanoi kehräten. Mäntyviiksi oli minulle tärkeä, hän hoiti minua kun olin pentu.
”Mitä sinulle kuuluu?” Kysyin ja hymyilin lempeästi.
”Oikein hyvää.” Hän vastasi hymyillen. Lumikkotassu tuli luokseni.
”Mäyrätassu tahtoo tavata sinut.” Lumikkotassu sanoi ja osoitti hännällään oarantajan pesää. Nyökkäsin, ja lähdin kävelemään parantajan pesälle. Mäyrätassu istui vuoteellaan, ja katsoi minua kohti.
”Mäyrätassu! Oletko kunnossa?” Kysyin huolestuneesti ja astelin lähemmäs.
”Olen.” Mäyrätassu sanoi ja kääntyi minua kohti. Säikähdin hiukan kun näin Mäyrätassun silmän, se oli turvonnut.
”Näytänkö hirveältä.” Hän kysyi. ”Et, et ollenkaan.” Vastasin, tiesin että olin oikeassa. Mäyrätassu nousi ylös ja käveli ulos pesästä. Hän meni lammikon luo. Hän puhkaisi siihen reiän ja katsoi itseään. Mäyrätassu raotti toista silmäänsä ja sävähti. Kävelin hänen viereen ja istuuduin paikoilleni. Kosketin varovasti nenälläni kollin lapaa ja katsoin häntä lohduttavasti.
”Kyllä silmäsi paranee, vaikka et enää koskaan näkisi mitään.” Sanoin hänelle lohduttavasti. Mäyrätassu nyökkäsi, hän varmasti ymmärsi mitä sanoin.
”Niin kai.” Hän sanoi ja sulki silmänsä.
”Voidaan mennä joskus yhdessä harjoittelemaan, voidaan vaikka keksiä miten paikata toisen puolen sokeutta.” Sanoin hänelle lohduttavasti ja kehräten onnellisempana. Odotin mitä Mäyrätassu vastaisi minulle.

//287 sanaa
//Mäyrä?

Kirjoittaja: Saaga

Vaanin kania hiljaisena. Hiivin sitä kohti hiljaa Sähkötuhon tuiman ja valvovan katseen alla. Pidin korviani pystyssä ja häntääni juuri maanpinnan yläpuolella. Astuin kepin päälle ja se rasahti poikki. Kani lähti karkuun mutta käytin hyödyksi pitkiä jalkojani ja harpoin sen perään kovalla vauhdilla. Otin vauhtia ensin juoksemalla kania kohti ja sitten hyppäsin pitkän loikan. Sain kanin kiinni mutta en saanut sitä tapettua. Se potkaisi silmääni takakäpälällään mutten hellittänyt vaan puraisin sen kurkkua. Se valahti veltoksi käpälissäni. Sitten tunsin kivun silmässäni. Pistävä kipu viilsi pitkin naamaani ja menetin tajuntani.

Avasin silmäni (terveen silmäni) ja huomasin jonkun olevan vinossa. Huomasin Hehkuaskeleen edessäni jauhamassa yrttejään. “Mahtavaa heräsit,” hän sanoi. “Laita silmäsi takaisin kiinni,” naaras ohjeisti ja suljin silmäni. Tunsin jotain levitettävän silmälleni. “Se pahuksen kani!” kuulin tutun äänen. “Kuulin mitä tapahtui, saanko tulla katsomaan häntä?” Lumikkotassu kysyi. Kehräsin kuullesani ystäväni äänen. “Saat,” parantaja myöntyi. Makasin makuusijalla silmät kiinni mutta haistoin Lumikkotassun lähestyvän. “Oletko hereillä?” Lumikkotassu kysyi naurahtaen. Mahdoin näyttää hassulta siinä maatessani joku kääre silmäni päällä. “Olen,” sanoin kehräten. “Missä Orvokkitassu on?” kysyin. Lumikkotassun häntä mätkähti maahan. “Auts! Hän on leirissä. Haluatko että haen hänet,” hän kysyi ystävällisesti. “Jos ehdit,” sanoin vaikka tiesin, että Lumikkotassu ehtisi vallanmainiosti. “Menen sitten,” naaras sanoi ehkä hieman harmissaan en osannut päätellä hänen äänen sävystään. “Noniin,” Hehkuaskel sanoi ja otti kääreen pois silmältäni. “Nyt sinä voit avata sen,” hän sanoi. Avasin silmäni mutta jotain oli hullusti. Rääkäisin tajutessani etten nähnyt toisella silmistäni mitään. “Sokeuduit… siis puoliksi,” hän sanoi hieman pettyneenä. “Enkö tule ikinä enää näkemään,” kysyin huolissani ja painauduin peloissani makuusijaani vasten. Tunne oli pelottava en näkisi jos toiselta puoleltani tulisi joku. “Mäyrätassu! Oletko kunnossa,” Orvokkitassu tuli sairasaukiolle yksin. “Olen,” sanoin vaikka tiesin Orvokkitassun tietävän, että valehtelin. Käännyin katsomaan naarasta ja hänen silmänsä levisivät suuriksi. “Näytänkö hirveältä,” kysyin. “Et. Et ollenkaan,” hän sanoi ja tiesin ettei hän voinut valehdella. Sydäntäni lämmitti ja tunsin vetoa kaunista naarasta kohtaan. Nousin ja tassutin ulos pesästä eikä kukaan yrittänyt estellä. Tassutin pienen lammikon luokse ja puhkaisin tassullani jään sen pinnalta. En uskaltanut ensin katsoa mutta kun sain rohkeutesi takaisin katsahdin veteen. Ulkonäköni oli ei ollut muuttunut. Silmäni oli turvoksissa ja tiesin sen menevän ohi mutta muuten näytin samalta. Avasin toisen silmänikin ja huomasin hieman verisen sumean silmämunan. Tärähdin hiukan ja tunsin kun Orvokkitassu tuli vierelleni.
// 375 sanaa
// Orvokki

Kirjoittaja: Saaga

”Minun piti sanoa öh.” Orvokkitassu aloitti tökerösti, mutta jatkoi reippaammin. ”Minun piti sanoa sinulle se että rakastan Mäyrätassua! Ajattelin kertoa sinulle koska olet paras ystäväni!” Hän sanoi minulle, punastuen ja kääntäen katseensa käpäliinsä. Sydämeni kiihdytti lyöntejään. Hän… Tunsin pettymyksen mutten antanut sen nousta kasvoilleni. Hain sanoja ja naurahdin. En antaisi tämän tulla ystävyytemme väliin en todellakaan! “Hienoa,” sanoin ja yritin näyttää innokkaalta mutta sen sijaan purskahdin itkuun. Kyyneleet valuivat poskiani pitkin. “Anteeksi,” sanoin ja yritin peittää tunteeni. Näin Orvokkitassun kasvosita kauhistuksen ja käänsin päätäni. “Anteeksi! Haluan olla ystäväsi tai paras ystäväsi,” sanoin ja uskoin Orvokkitassun tajuavan, että tarkoitin sitä ihan oikeasti. Tärisin. Orvokkitassu asteli lähemmäs ja painoi päänsä lavalleni lohdutukseksi. “Ei ollut tarkoitus aiheuttaa tälläistä,” hän sanoi. Sydäntäni lämmitti hänen reaktionsa. “Ei se haittaa,” sanoin ja kehräsin kyyneleideni välistä. “Jos hän on johonkuhun ihastunut se on sinä,” sanoin kehräten mutta itkin edelleen. Päätin sysätä tunteeni Mäyrätassua kohtaan sivuun. Meistä ei tulisi kumppaneita meidän suhteemme on enemmän kuin sisarella ja veljellä. “Olen niin pahoillani,” Orvokkitassu sanoi ja painoi otsansa otsaani vasten. Nyyhkäisin mutten pukahtanut mitään. “Olen pahoillani,” hän toisti. “Ei se mitään,” sanoin jo paljon reippaammin eikä itkemisestä jäänyt jälkeäkään kasvoilleni mutta parhaan ystäväni sanoista jäi kyllä sydämeeni pieni jälki. “Te sovitte hyvin yhteen,” sanoin ja jatkoin ennen kuin hän ehti vastata, “Kilpaa leirille?”. Hän nyökkäsi ja lähdimme juoksemaan kilpaa. Juoksimme enimmäkseen rinnatusten kunnes sain hieman etumatkaa. Kiihdytin mutta paras ystäväni kiihdytti myös ja pääsi edelleni. “Eikä!” huudahdin onnellisena. Ei sillä ole väliä ketä hän rakastaa mutta tästä eteenpäin Mäyrätassu on kielletty minulta. Ikuisesti. Sain toisen naaraan kiinni ja juoksimme taas rinnatusten kunnes olimme leirillä. “Tasapeli,” sanoin. “Ensi kerralla vien voiton!” Orvokkitassu sanoi kiusoittelevasti ja menimme sisään leiriin. Huohotin mutta olin onnellinen ja se oli kaikki mitä halusin. Olla vain onnellinen… Orvokkitassun kanssa.
// 295 sanaa
// Orvokki?

Kirjoittaja: Elandra

Varissulan piikittelevä vastaus ärsytti Jääviiltoa. Kolli tyrmäsi heti kaiken, mitä punaruskea kolli oli hetki sitten kertonut.
”Kuulin siitä Punatähdeltä itseltään”, kolli ärähti, ”ei hän itse edes tajunnut sitä, mutta hän kertoi käyneensä Eloklaanin leirissä, jossa viheryskä parhaillaan jylläsi. Sinun ei pitäisi aliarvioida vihollisiasi noin. Ellet muista, Eloklaanissa on myös entisiä kuolonklaanilaisia, jotka satavarmasti osaavat punoa näinkin yksinkertaisen juonen.”
”Se voi siltikin olla vain pelkkää sattumaa, eiväthän he tietääkseni pyytäneet Punatähteä luokseen”, Varissulka kuittasi lapojaan kohauttaen. Jääviilto murahti ja piiskasi hännällään ärsyyntyneenä ilmaa. Oliko kissa oikeasti niin sinisilmäinen, ettei hän ymmärtänyt, miten katala Eloklaani pohjimmiltaan oli?
”Eivät tietenkään pyytäneet, sehän olisi ollut silkkaa tyhmyyttä ja he olisivat jääneet kiinni! Sen sijaan Mesitähti usutti soturinsa Kuuluolaan, jotta Punatähdellä olisi syy mennä heidän leiriinsä. Ei uskoisi, että sinä olet varapäällikön poika, kun et edes tällaista ymmärrä”, Jääviilto tiuskaisi suuttuneena. Tummanharmaa kolli ei ehtinyt vastata mitään, kun kaksikon perässä kulkeva Tuhopoltto liittyi keskusteluun:
”En ihmettelisi yhtään, jos Eloklaani keksisi noin vinoutuneen suunnitelman! Esittävät aina muka niin kilttejä, että sen on pakko olla hämäystä.”
Jääviilto nyökytteli päätään tyytyväisenä siitä, että edes joku tuntui uskovan häntä. Kolli mulkaisi Varissulkaa näreissään ja huomasi samalla, kuinka myös partion johdossa oleva Kuuraturkki kuunteli heidän puheitaan.
”Minä en luota eloklaanilaisiin tai heidän hyvyyteensä tippaakaan. Sanokaa minun sanoneen, että jossain vaiheessa heidän naamionsa putoavat ja saamme tietää, millaisia he oikeasti ovat. Silloin saattaa jo olla liian myöhäistä tosin”, Jääviilto tokaisi määrätietoisesti. Hän oli täysin varma omista mielipiteistään, perustuivathan ne selkeisiin faktoihin. Kolli oli vain loksauttanut palat yhteen ja kenties ainoana kissana tiesi, millaisia juonittelijoita eloklaanilaiset todellisuudessa olivat.
Partio laskeutui Lehtikuusilaaksoon, edelleen Eloklaanista ja Jääviillon teorioista puhuen. Kuuraturkki ei osallistunut keskusteluun lainkaan, mutta Tuhopoltto sen sijaan oli aktiivinen osallistuja keskustelussa. Kermanvärinen kolli tuntui olevan Jääviillon kanssa samalla aaltopituudella.
Jääviilto hetkeksi käänsi päänsä eteenpäin.
”Minun mielestäni-”, Tuhopoltto aloitti lauseen, mutta sen keskeyttivät nopeasti lähestyvät askeleet. Jääviilto ja Varissulka käännähtivät tismalleen yhtä aikaa ympäri, vain nähdäkseen, kuinka punaturkkinen eläin syöksähti Tuhopolton kimppuun. Rähjäinen kettu tarttui kermanvärisen soturin kaulasta kiinni ja alkoi ravistella päätään hullun lailla. Tuhopoltto ei voinut tehdä mitään, kun häntä huomattavasti kookkaampi eläin kannatteli soturia ilmassa ja riuhtoi päätään miten sattuu.
Jääviilto syöksyi kohti punaturkkista eläintä, joka oli täysillä keskittynyt Tuhopolttoon. Kolli oli kuulevinaan napsahduksen. Hän arveli sen kuuluneen Tuhopolton katkenneesta niskasta, muttei Jääviilto välittänyt. Hän pudottautui ketun jo valmiiksi haavoittuneeseen selkään ja upotti kyntensä sen turkkiin.

//Varis?
// 385 sanaa

Kirjoittaja: Ruska

Kävelin rauhallisesti Lumikkotassun luo.
”Tulisitko kävelylle kanssani?” Kysyin ystävällisesti ja onnellisesti. Olin tällä hetkellä hyvin onnellinen. Ajattelin kertoa kävelyllä että rajastan Mäyrätassua. Kävelimme rauhallisesti ulos leiristä. Ulkona metsässä tuntui ihana hiljaisuus. Leirin hälinä jäi taakse ja edessäpäin oli suuri hiljaisuus. Tiesin että mestarimme olivat lähistöllä. Pyysin heiltä luvan yksityiseen kävelyyn, ja he lupasivat pysyä kauempana. Mutta silti näköetäisyydellä. Huokaisin, hiljaisuus tuntui ihanalta! Tuuli tuiversi turkkiin ihanasti, ja tassuissa tuntui kylmä lumi.
”Mitä asiaa sinulla oli?” Lumikkotassu kysyi lopulta pitkän hiljaisuuden jälkeen.
”Noh.” Aloitin kehräten, ja lähdin juoksemaan lujaa. Ei kai pikkuinen hippaleikki haittaa? Halusin vain tuntea oloni villiksi ja vapaaksi. Ja pentumaiseksi, olimmehan molemmat aika pentumaisia, vielä! Pujottelin puiden välistä ja naurahdin aika ajoin. Lumikkotassu tuli lujaa oerääni loikkien.
”Olet kuin kauris!” Sanoin nauren kiusoittelevasti ja kiihdytin vauhtia. Aloin hengästymään ja Lumikkotassu asaavutyi minua pitkien loikkien avulla. Ei iheme että kauriitkin selviää, kun on noin nopeita. En ehtinyt siinä mitään tehdä kun tunnen valtavan voiman kyljessäni. Lumikkotassu onnistui saamaan minut kiinni ja kaaduin maahan.
”Oletko kunnossa?” Lumikkotassu kysyi huolestuneesti ja katsoi minua huolissaan.
”Olen olen.” Vakuuttelin hänelle rauhoittavasti ja nousin ylös. Lumikkotassukin istuutui ja katsoi minua.
”Mitä asiaa sinulla oli?” Hän kysyi ystävällisesti. Hymyilin ja hiukan punastuin, yritin saada ajatukseni muodostettua sanoiksi.
”Minun piti sanoa öh.” Aloitin tökerösti, mutta jatkan reippaammin. ”Minun piti sanoa sinulle se että rakastan Mäyrätassua! Ajattelin kertoa sinulle koska olet paras ystäväni!” Sanoin Lumikkotassulle, punastuin ja käänsin katseeni tassuihini. Toivottavasti hän ei ota tätä raskaasti, olen huomannut kuinka läheisiä Mäyrätassu ja Lumikkotassu ovat. Toivottavasti en sanomallani rikkonut ystävyyttämme. Ainoat toiveeni tällä hetkellä oli se että Lumikkotassu ei rikkoisi ystävyyttämme ja Mäyrätassu rakastaisi minua.

//268 sanaa 🙂
//Lumikko?

Kirjoittaja: Saaga

Yritin kaataa Mäyrätassun syöksymällä hänen käpäliinsä. Tuimakatse tassutti luokse. “Mäyrätassu seiso siinä vielä hetki,” hän sanoi ja kääntyi minuun päin. “Jos tähtäät oikeaan tassuun yritä hämätä häntä katselemalla joko silmiin tai vasempaan tassuun mutta kokeile uudestaan ja yritä yllättää hänet,” mestarini sanoi ja laski häntänsä selälleni rohkaisuksi. Katsoin Mäyrätassua tiiviisti silmiin ja hyökkäsin. Syöksyin kollin käpäliä kohti mutta muutinkin suuntaa takakäpäliin. Kolli retkahti maahan hyökkäykseni voimasta. Nostin katseeni ystävästäni ja katsoin Tuimakatsetta tuomion toivossa. Tuimakatse vain nyökkäsi mutta tiesin sen tarkoittavan, että tein liikkeen oikein. “Hyvä,” Mäyrätassu kömpi ylös vaivalloisen näköisesti. “Oletko kunnossa?” kysyin häneltä. Mäyrätassu nyökkäsi ja nosti katseensa käpälistään minuun. Räpyttelin silmiäni. Mäyrätassu on niin komea, vahva ja mukava. Ehkä mukava minulle…

Hiivin hiljaa hiirtä kohden toivoen, että Mäyrätassu oli edelleen takanani. Hyppäsin hiiren kimppuun ja tapoin sen. Nostin oman saaliini. Mäyrätassu tuli luokseni juuri napattu orava suussaan. Hän kosketti hännällään turkkiani. Lähdimme kävelemään leirille. Leirille päästyämme menimme syömään saaliitamme oppilaiden pesän luokse. “Taisin saada haavan,” Mäyrätassu sanoi ja näytti verta vuotavaa käpälääsä minulle. Säikähdin hieman ja painauduin taaksepäin. “Sinun täytyy näyttää tuo Hehkuaskeleelle,” huolehdin heti silmät suurina ja pelokkaina. “Älä huolestu haava se vain on,” kolli sanoi ja lähti parantajalle joten päätin seurata häntä. Kävelimme parantajan pesälle ja sairasaukiolle. “Hehkuaskel, Mäyrätassu loukkasi itsensä,” huhuilin parantajaa. Parantaja tuli luoksemme varjoista ja nosti Mäyrätassun käpälän tutkittavakseen. “Siinä on vain haava. Uskon, että pärjäät ilman hoitoakin, jos siihen alkaa sattua tai se tykyttää tule takaisin,” Hehkuaskel sanoi mutta laittoi siihen hieman hämähäkin seittiä. “Kiitos,” Mäyrätassu sanoi. Kun Hehkuaskel oli saanut haavan paikattua Mäyrätassu lähti ensin ulos ja seurasin perästä. Kävelimme rinnakkain ja mieleni teki niin kovasti koskettaa hänen nenäänsä omallani. Ajattelin, että se saattaisi olla hänestä tunkeilevaa joten en tehnyt sitä. Sen sijaan painauduin hänen turkkiinsa. Olin häntä vain alle kuun nuorempi mutta silti melkein puolet pienempi, mikä hämmästytti minua. Nostin häntäni hänen selälleen ja kehräsin. Hän ei kehrännyt muttei ravistanut häntääni pois. Törmäsimme Orvokkitassuun. “Päivää Mäyrätassu ja Lumikkotassu. Olin tänään harjoittelemassa metsästystä ja sain ensimmäisen riistani!” hän sanoi ylpeänä näyttäen hiirtään. “Vau! Minä ja Mäyrätassu olimme myös saalistamaassa ja minä sain hiiren ja Mäyrätassu nappasi oravan!” sanoin ylpeänä sekä itsestäni että ystävistäni. “Onnea,” Mäyrätassu sanoi Orvokkitassulle ystävälliseen mutta hieman kylmään sävyyn. Tiesin kollin olevan hieman tyly kissoille joita hän ei tuntenut. “Anteeksi hänen puolestaan,” sanoin hiljaa Orvokkitassulle niin ettei kolli kuullut. “Ei se mitään,” Orvokkitassu sanoi minulle. “Olimme juuri menossa hetkeksi nokosille, joten jatkamme matkaa nähdään myöhemmin,” Mäyrätassu oli selvästi kuullut mitä olin sanonut Orvokkitassulle joten tämän hän sanoi ystävälliseen ja ylpeään sävyynsä. Nyökkäsin ystävälleni ja kävelin kollin kanssa (tosin nyt en koskettanut häntä turkillani) oppilaiden pesälle. Pujahdimme sisään ja menin makuusijalleni. Hytisin kylmästä joten Mäyrätassu kömpi makuusijalleni lämmittämään minua. Painauduin kolliin kiinni ja hän nuoli minun korviani lempeästi. Tunsin oloni todella mukavaksi ja siihen nukahdin.

*Unessa*
Juoksin pitkin metsää Mäyrätassu rinnallani. Kiisimme lujaa tuntemattomilla mailla. Tunsin oloni villiksi ja vapaaksi. “Rakastatko minua todella?” Mäyrätassu kysyi. En vastannut vaan harpoin isoja askeleita kollin vierellä. “No?” hän sanoi vaativasti mutta lempeästi. “En tiedä,” sanoin ja katsahdin kolliin. Hänen ilmeensä ei kertonut mitään mutta tiesin hetken olevan unta. Tämä ei voisi olla totta hän ei tykkää minusta… sillä lailla.

Heräsin huomatakseni, että Mäyrätassu oli hävinnyt viereltäni. Hänen hajunsa oli tuore joten hän oli lähtenyt vasta vähän aikaa sitten ja hänen pesässään ei ollut hänen hajuuaan joten hän oli nukkunut minun vierelläni. Tunsin hieman syyllisyyttä mutten välittänyt tunteesta vaan ravistin sen pois turkistani. Venyttelin jäykkiä lihaksiani ja tassutin ulos. Orvokkitassu tuli luokseni. Heilautin häntääni hänelle tervehdykseksi ja värähdin lehtikadon kylmästä ilmasta. “Mennäänkö kävelylle?” Orvokkitassu kysyi. “Mennään vain,” sanoin ja haukottelin. Lähdimme kävelylle metsään. “Rakastan metsää. Aina kun olen täällä tunnen oloni… turvalliseksi,” kerroin ja kehräsin samalla. Tuntui hyvältä olla taas naaraan seurassa. Kävelimme hiljaisuudessa mutta ei sellaisessa, joka tuntuisi epämukavalta. Tuntuu kuin minulla olisi perhe… Orvokkitassu on melkein kuin sisareni ja Mäyrätassu… kumppanini… Ei ehkä vielä mutta joskus. Kävelimme ja kävelimme puhumatta vieläkään mitään. “No oliko sinulla jotain asiaakin?” kysyin kiusoittelevasti. Orvokkitassu puhkesi kehräämään. “Noh,” hän sanoi ja otti käpälät alleen. Hän juoksi ja lähdin hänen peräänsä. Saavutin naarasta pitkillä loikillani mutta hän oli silti johdossa. Tuuli tuiversi turkkissamme. Olin onnellinen. “Ota kiinni jos saat!” Orvokkitassu huudahti ja kaarsi puiden ohitse pienelle nummisuikaleelle. Päätin saada hänet kiinni joten otin voimakkaampia ja isompia harppauksia joka kerralla. “Kyllähän saankin!” huusin ja tein ison loikan. Osuin Orvokkitassun kylkeen ja sain hänet kaadettua. Nauroimme maassa maaten ja huohottaen. “Sattuiko?” kysyin huolestuneena. “Olen olen,” Orvokkitassu kehräsi huohottaen.
//733 sanaa
//Orvokki?

Kirjoittaja: Ruska

Katselin hiukan kateellisena kun Mäyrätassu auttoi sukimaan Lumikkotassua. Oliko tuo rakkautta vai auttamista? Sitä oli vaikea tulkita, mutta tiesin olevani korviin asti rakastunut Mäyrätassuun. Lumikkotassu näytti haluavan olla koko ajan kollin lähellä, ja se oli hiukan ärsyttävää. Olimme hyviä ystäviä pennuista asti, enkä halua rikkoa välejämme. Hän oli ainoa ystäväni täällä. Mäyrätassu oli ihastus, mutta en ollut vielä puhunut hänelle. Täytyy kerätä rohkeuteni ja puhua hänelle tänään. Huomasin Mäyrätassun katsovan minua. Säikähdin ja käänsin katseeni muualle, toivottavasti hän ei huomannut. Huomasin heidän mestareiden tulevan, he menivät harjoittelemasn! Yhdessä! Ja minä joudun aivan varmasti metsästystä harjoittelemaan! Tuntui epäreilulta, mutta kyllä minäkin pääsen ja vielä Lumikkotassun tai Mäyrätassun kanssa! Kuulin käpälän askelia, käänsin päätäni ja näin Varissulan kävelevän luokseni.
”Mennään metsästys harjoituksiin Orvokkitassu.” Varissulka sanoi ja käveli kohti leirin uloskäyntiä. Kävelin hänen peräänsä. Tunsin hiemam yloeyttä, ensimmäiset harjoitukset! Kävelimme eteenpäin, näin kun Lumikkotassu harjoitteli taistelua Mäyrätassua vastaan. He olivat taitavia. Huokaisin, tykkäsiköhän Mäyrätassu minusta? Ei varmaan, mutta minun piti kertoa tunteeni hänelle, joskus. Tai aika pian kun Lumikkotassu oli hänessä kokoajan vain kiinni. Saavuimme metsäaukiolle. Taidamme harjoitella täällä.
”Vaanimis asennossa painaudu melkein maata vasten ja pidä häntää ylhäällä, ettei saalis huomaa ääntäsi. Kokeileppa hiipiä tuossa asennossa.” Varissulka sanoi ohjeita ja nyökkäsi minulle, että voin suorittaa.
Tein työtä käskettyä, otin asennon ja Varissulka tuli korjaamaan asentoani. Kokeilin hiipiä mutta lumi narisui tassujeni alla kova äänisesti.
”Ei noin! Näin!” Varissulka sanoi ja otti saman asennon.
Tajusin itsekin mitä tein väärin ja otin asennon uudestaan, hiivin eteenpäin melko äänettömästi ja Varissulka näytti ylpeältä.
”Kokeileppa napata tuo oksa, kuvittele että se on saalis.” Varissulka ohjeisti ja osoitti hännällään oksaa joka lojui lähelläni. Kiinnitin katseeni oksaan. Hiivin äänettömästi sitä kohti. Jännitin lihakseni ja hyppäsin oksan päälle.
”Hyvä, osaat jo hyvin!” Varissulka naukaisi ylpeänä.
Tein saman muutaman kerran ja katsoin ylpeänä mestariani.
”Hyvä! Nyt on hyvä aika kokeilla elävään saaliiseen. Etsi haju ja nappaa se!.” Varissulka sanoi selkeästi ja antoi minun mennä. Haistelin ilmaa tarkkaavaisesti kun käveli. Haistoin hieman hiirtä ja kävelin hajua kohti. Pieni hiiri söi jotain hangella, menin vasnimis asentoon ja hiiven lähemmäs. Ponnistin ja hyppäsin, mutta en osunut hiireen ja se juoksi pois. Katselin hieman suruissani sen perään.
”Ei se haittaa, en minäkään saanut ensimmäistä kiinni” Varissulka sanoi lohduttavasti. ”Voit mennä etsimään uuden”. Nyökkäsin ja piristyin. Haistelin ilmaa jälleen. En haistanut mitään. Kävelin eteenpäin ja löysin heikon hajun, ja se kuului hiirelle. Kävelin hajua kohti ja näin hiiren vipeltävän hangella. Menin vaanimis asentoon ja tähtäsin hiireen. Hiivin lähemmäs, hyppäsin. Ja sain sen ensimmäisen saaliini! Kävelin hiiri hampaidsani ylpeänä mestarini luo.
”Hienoa Orvokkitassu!” Kolli sanoi ylpeänä.
Kävelimme leiriä kohti, ja olin ylpeä hiirestä. Saavuimme leiriin ja näin Mäyrätassun tulevan parantajan pesästä. Lumikkotassu juoksi hänen luokseen ja painautui kylkeen ja alkoi kehrätä! Suuni loksahti auki järkytyksestä, ja hiiri putosi maahan. Oliko Lumikkotassu hänessä jo noin kiinni? Nostin hiiren ja vein tuore saalis kasaan. Olin jo hiukan vihainen Lumikkotassulle, mutta jos näyttäisin vihani, Mäyrätassu ei enää ainakaan haluaisi minua. Pyyhkin vihan pois ja rauhoituin. Jos vain olen ystävällinen Lumikkotassu ja Mäyrätassua kohtaan, tämä saattaa onnistua. Kävelin rennosti kehräävien kissojen luokse ja istuuduin heidän eteen.
”Päivää Mäyrätassu ja Lumikkotasu. Olin tänään harjoittelemassa metsästystä ja sain ensimmäisen riistani!” Sanoin heille ystävällisesti ja hiukan ylpeästi.

//524 sanaa
//Mäyrä? Lumikko?

Kirjoittaja: Saaga

Istuskelin oppilaidenpesän ulkopuolella odottamassa Sähkötuhoa ja heiluttelin häntääni. Lumikkotassu oli juuri saanut pesänsä valmiiksi ja tuli oppilaidenesästä turkki täynnä sammalhippusia. Kehräsin huvittuneena, kun hän tuli luokseni. “Hei sammalkissa, haluatko apua turkkisi siistimisessä?” kysyin ja naurahdin. “Kiitos,” hän sanoi ja aivasti. Aloin nuolla sammalta Lumikkotassun turkista. Lumikkotassu nuoli käpäliään ja minä hänen muuta turkkiaan. Naaras tuntui rentoutuvan kieleni vedoista. Näin Orvokkitassun katselevan meitä mutta kääntyvän pois nopeasti, kun huomasi katseeni osuvan häneen. “Oletko ollut jo taistelu harjoituksissa?” Lumikkotassu kysyi minulta ja pudistin päätäni nopeasti etten joutuisi keskeyttäään sukimista. Kun olin saanut pahimmat sammalet naaraan turkista, istuuduin hänen viereensä ja nuolaisin vielä hänen korvistaan sammalet. “Valmista tuli,” sanoin ja kehräsin. Yllätyksekseni Lumikkotassu painautui turkkiani vasten kehräten. “Pyydetäänkö mestareiltamme, että pääsemme yhdessä ensimmäisiin taistelu harjoituksiin?” naaras kehräsi, joka lämmitti mieltäni. “Tottakai,” sanoin ja nostin pääni etsiäkseni katseellani Sähkötuhoa ja Tuimakatsetta. He olivat tulossa meitä kohden. Irtauduin Lumikkotassusta hieman häpeissäni ja nousin pystyyn. “Tulkaahan on ensimmäisten harjoitustenne aika,” Sähkötuho sanoi ja lähti johdattamaan meitä Lehtikuusilaaksoa kohti. “Pidämme harjoitukset Lehtikuusilaaksossa, koska siellä on tilaa,” Tuimakatse sanoi. Minä ja Lumikkotassu tulimme mestareidemme perässä. Tulimme Lehtikuusilaaksolle nopeasti, koska olimme juosseet melkein koko matkan. “Noniin! Aloitetaan,” Sähkötuho sanoi.

Huitaisin Lumikkotassua nenälle kynnet piilossa. Hän syöksyi kylkeäni kohti ja yritti kaataa minut kumoon juuri oppimalla tavallaan. Horjahdin ja Lumikkotassu työnsi vielä kovempaa samalla, kun yritin päästä kiinni häneen. Kaaduin mutta en antanut Lumikkotassun tulla päälleni vaan kierähdin sivuun ja nousin nopeasti käpälilleni. Hyppäsin Lumikkotassun etutassuja päin ja yritin kaataa hänet mutta ennen kuin ehdin osua hän hyppäsi ilmaan ja laskeutui niskaani. Lysähdin maahan ja Lumikkotassu köpmi päältäni. “Hyvin meni,” Tuimakatse kehui oppilastaan. “Nopeus ei ole vahvuutesi joten yritä käyttää voimaasi ja isokokoisuuttasi eduksesi,” Sähkötuho sanoi minulle ja nyökkäsin. “Harjoitukset riittää tältä päivältä. Menkää saalistamaan ja koittakaa napata jotain ennen kuin tulette leiriin,” Tuimakatse sanoi ja aikuiset kollit katosivat puiden väliin. Katsahdin Lumikkotassuun, joka oli lähdössä etsimään saalista. “Mennään,” naaras huikkasi nenä maassa saaliiden hajujen varalta. “Näytät ihan koiralta,” naurahdin ja lähdin seuraamaan häntä kita auki. Pian löysimme oravan hajua. “Nappaa sinä,” Lumikkotassu sanoi osoittaen lihavaa oravaa. Painauduin matalaksi ja tarkistin tuulen suunnan. Hiivin hiljaa oravaa kohden. Annoin hännälläni merkin Lumikkotassulle, joka ajaisi sen käpäliini. Lumikkotassu rynnisti oravaa kohden toiselta puolelta ja orava pinkaisi juoksuun törmäten suoraan käpäliini. Puraisin oravan kaulaa ja nostin saaliini ylpeänä. “Se oli taitavaa,” Lumikkotassu kehräsi iloisesti. Nyökkäsin ylpeänä saalis suussani. “Menen itse etsimään jotain. Tuletko sinäkin?” naaras kysyi. Olin niin ajatuksissani etten kuullut mutta lähdin silti hänen peräänsä, kun hän lähti hiipimään. Haistoin hiiren ja laskin oravani maahan. “Hiiri,” kuiskasin mutta liian myöhään Lumikkotassu oli jo huomannut sen ja hiipinyt sen perään. Hän hyökkäsi hiiren kimppuun ja tappoi sen nopeasti. Nostin oravan takaisin suuhuni ja katselin kun Lumikkotassu otti oman saaliinsa. Tassutin naaraan luokse ja sipaisin hännälläni hänen pehmoista turkkiaan. Naaras näytti niin kauniilta puiden alla metsässä johon hän ilmiselvästi kuului. Lumikkotassu räpäytti silmiään viehkeästi ja lähti perääni. Tassutimme metsän poikki kohti leiriä. Pian olimme leirillä ja pujottauduimme piikkihernetunnelista sisään. Laskettuamme saaliimme tuoresaaliiden kasaan katsahdimme toisiimme. “Syödään jotain,” Lumikkotassu sanoi ja nappasi itselleen hiiren kasasta. Se oli paljon laihempi ja pienempi kuin hänen nappaamansa mutta hän ei mukissut. Poimin itselleni myös hiiren ja kehotin hännälläni Lumikkotassua eteenpäin. Kävelimme oppilaidenpesän luokse ja istuuduimme syömään. Söimme hiljaisuudessa mutta se ei ollut kiusallista. Minusta tuntui aina niin hyvältä Lumikkotassun luona. Söin hiireni nopeasti ja jäin katselemaan Lumikkotassua, kun hän söi omaansa hitaammin ja nautiskellen joka puraisusta. Kun naaraskissa oli syönyt, hän rupesi pesemään itseään. Nuolaisin nopeasti tassuani ja pyyhkäisin korviani, kun olin tehnyt sen laskin käpäläni maahan ja koukistin kynsiäni. Niiden välistä alkoi pulputa verta. “Taisin saada haavan,” sanoin ja näytin verta vuotavaa käpälääni Lumikkotassulle. Hän selvästi kauhistui. “Sinun täytyy näyttää tuo Hehkuaskeleelle,” hän huolehti heti. Sydäntäni lämmitti naaraan huolehtivaisuus. Käpäläni vuosi vieläkin verta joten päätin lähteä parantajalle. Lumikkotassu tepsutti perästäni. Kävelimme parantajanpesälle ja sairasaukiolle. “Hehkuaskel, Mäyrätassu loukkasi itsensä,” Lumikkotassu huhuili parantajaa. Parantaja tuli luoksemme varjoista ja nosti käpäläni tutkittavakseen. “Siinä on vain haava. Uskon, että pärjäät ilman hoitoakin, jos siihen alkaa sattua tai se tykyttää tule takaisin,” Hehkuaskel sanoi mutta laittoi siihen hieman hämähäkin seittiä. “Kiitos,” sanoin ja poistuin pesästä, kun naaras oli saanut työnsä valmiiksi. Lumikkotassu tuli rinnalleni. Sitä minä kai toivoinkin, jonkun naaraan rinnalleni, jonkun naaraan jota rakastaa, rakastaa koko sydämestäni.
//700 sanaa
//Jatkan Lumikolla